BLOGI, NAISET RETKELLÄ, VAELLUS

Vaellus Lyngenistä Tromssaan – reittisuunnittelu ja suunnistus poluttomassa maastossa

Mitä tehtäisiin kesälomalla. Lähdemmekö melomaan vai pyöräretkelle? Vai pitäisikö lähteä vaeltamaan? Ai, vaeltamaan? Ai, Lyngeniin. Miksipä ei.

Lyngenin Alpit on suosittu vapaalaskukohde, jossa retkiseuralainen on viettänyt vapaalaskuloman parikymmentä vuotta lähes joka kevät. Minut on viety Norjaan lapsena ja ehkä sinne on silloin jäänyt joku kaukokaipuuta aiheuttava ruumiinosa. Mutta aina, kun näen Norjan vuoret ja vuonot, tunnen rauhaa. Lempipaikkani koko maailmassa on Kvaløya. En tiedä miksi. Se vain on.

pohjois-norja vaellus

Miten löytää sopiva vaellusreitti Pohjois-Norjasta?

Norjassa on vaellusmaastoja ja kohteita valtavasti. Mutta, kun alkaa etsiä valmista ympyränmuotoista reittiä mistä tahansa Pohjois-Norjasta, törmää Norjan muotoihin: vuoriin, vuonoihin ja jäätiköihin.

Norjan Lapissa on Finnmarkissa ja Altassa reittejä, joista voi lähteä yhdestä paikasta ja palata samaan paikkaan. Lyngenin Alpeilla on paljon päiväretkimahdollisuuksia, kuten retki Blåvatnetin jäätikköjärvelle sekä upeita huippuja ja topituksia.

Reitin valintaa rajoitti myös aika. Etelä-Suomesta ajaa Pohjois-Norjaan lähes kaksi vuorokautta, joten viikon lomalla, kummatkin viikonloput mukaan laskettuina, ehtii vaeltaa viisi päivää.

Kartat esiin ja mahdollisuuksia tutkimaan

Etsin reittitietoa ut.no-palvelusta, googletin reittiehdotuksia ja tutkin silmäkovana Lyngenin paperikarttaa.

Lyngenin Alppien huippujen väliin jää rauhallisia laaksoja, mutta moneenkaan ei pääse jalkaisin rannikolta käsiin. Yksi sopiva laakso olisi ollut Piggtindenin eteläpuolella kulkeva laakso, mutta lopulta päädyimme Russedaaleniin, jonka porttina ei ollut yhtään jyrkkää vuorta. Laakson läpi pääsi kulkemaan Lyngenin Alppien länsipuolelle Stortindaleniin. Edelliskesältä hyllyyn jäänyt aarre – Kvalöyan ja Tromssan ulkoilukartta kertoi, että Tromssan itäpuolella on tunturialue valmiine reitteineen ja tupineen. Nämä reitit löydät myös Harri Ahosen kirjasta Pohjois-Skandinavian vaellusreitit.

Laskin kilometrejä, tutkin korkeuskäyriä, valmiita reittimahdollisuuksia, laskin ja ynnäsin. Kyllä. Lyngseidetistä saattoi patikoida Tromssaan 4-5 päivässä, jos otti lautan vuonon yli. Ja Tromssasta pääsisi bussilla takaisin Lyngeniin parissa tunnissa.

vaivaiskoivikko

Poluton maastokin voi olla helppo suunnistettava

Olen enimmäkseen viettänyt aikaa kajakissa ja pyörän selässä. Etukäteen luonnollisesti jännitti kestäisikö kunto kulkea rinkan kanssa poikittain tiheiden nousukäyrien kanssa.

Ensimmäinen nousu oli karttaan merkitty patikkareitti, joka lähti Lyngseidetin koulun takaa ja nousi puurajan yläpuolelle. Siitä eteenpäin suunnistaminen oli helppoa. Vasemmalle jäivät huiput, oikealla olisi vuono ja pohjoiseen kohti mentäessä hieno Rottenvikvatnetin tekojärvi ja kääntyminen länteen, Russedalenin laaksoon.

Tällaisessa maastossa, missä on selkeät isot maamerkit, suunnistaminen on helppoa. Kartta ja kompassi olivat silti kädessä. Turha kiemurrella, jos voi kävellä suoraan. Ja väistämättä eteen tulee aina paikkoja, joissa ei näe maamerkkejä. Silloin on välttämätöntä katsoa suuntaa kompassista. Tässä mittakaavassa pikkurikkeet eivät haittaa, joten suunnistimme pääilmansuunnilla, nenä kohti pohjoista.

lyngen

Russedalenin laakso

Heinäkuun alussa lumet olivat aurinkoisemmilta paikoilta vasta sulaneet ja monissa varjoisemmissa paikoissa ja pohjoisrinteillä lunta oli vielä runsaasti. Vuorilta laskee kymmeniä pieniä puroja ja isompia jokia. 1:50 000 kartasta oli tällaisena sulamisvesiaikana käytännössä mahdotonta päätellä, minkä kokoinen joki olisi edessä. Joelta näyttävät merkinnät kartassa saattoivat olla mitä tahansa reilun metrin levyisestä purosta kymmenen metrin levyiseen koskeen saakka. Ja toisaalta retken aikana hypimme kymmenien karttaan merkitsemättömien sulamisvesipurojen yli.

Ylitimme ensimmäisen Fastdalenista laskevan, ensimmäisen vakavasti otettavan joen, kun päivä oli jo loppusuoralla. Löysimme hienon leiripaikan penkalta, missä sivuhaara yhtyi Fastdals-jokeen. Jos mahdollista, vesistön ylitykset kannattaa tehdä jokisuulla, paikassa, missä vesi ei nouse paljonkaan yli pohkeen. Käytä ylityksessä vaellussauvaa tukenasi ja avaa rinkan remmit.

Ensimmäisenä iltana satoi, kun kyyristelimme helpottuneissa tunnelmissa teltan suojassa. Vaikka retkensä ja reittinsä suunnittelisi kuinka huolellisesti tahansa, maastossa voi tulla vastaan mitä tahansa yllätyksiä, joita kartalla ei näy. Mutta nyt kaikki oli mennyt suunnitellusti. Oli aika käynnistää leirikeittiö, täyttää makuualustat ja kellahtaa ruuan päälle nukkumaan.

virtaava joki

varpaat ulkona

merinovillasukat

Stortindalen on karu ja kaunis vaeltajan temppurata

Jos ensimmäinen päivä oli leppoisaa vaeltamista auringonpaisteessa lampaankellojen kilkattaessa tahtia, oli toinen päivä tasapainoilua, kahlaamista ja hiljaiseksi vetäviä maisemia.

Aamulla kuljimme harmaassa kelissä ylärinteeseen hypellen Fastdalselvenin latvavesien purojen yli. Maisema oli silti upea. Strupbreen-jäätikön reuna roikkui huippujen välistä ja nousu kaksi laaksoa ylittävälle harjanteelle oli helppo.

Mutta sitten ei mikään ollutkaan helppoa, vaikka kaikki oli upeaa. Ero verkkokartan ja paperikartan katselun välillä on, että verkkokartassa skaala elää. Olen opetellut katselemaan korkeuskäyrien tiheyttä ja vasta saadessani paperikartan käteeni tajusin, että meillä oli edessämme jyrkähkö laskeutuminen harjanteen toiselle puolelle.

Ennen ilmaston lämpenemistä jäätiköt olivat varmasti ulottuneet pidemmälle laaksoon. Nyt jään jäljiltä jäljellä oli jyrkkä rinne täynnä keikkuvaa kivikkoa. Laskeuduimme varovasti ja hitaasti. Pidin hengittelytauon puolivälissä, tankkasin sokerisia välipaloja ja join vettä. Alas päästyämme oli jo lounasaika ja söimme lounaan jäätikköjärven rannassa.

rakka

lyngen

Lohkareista ja jäätikön sulamisvesistä tuli päivän teema. Etenimme hitaasti välillä pienillä ja välillä isoilla kivillä. Jäätikköjärvi levisi välillä koko laakson pohjalle ja muodosti taas välillä joen. Kahlasimme laakson reunamilta laskeutuvien sulamisvesien yli ja kiipesimme valtavissa kivikoissa.

Lopulta maisemaan alkoi nousta tunturikoivikkoa, kivien välit alkoivat täyttyä maalla ja kulkeminen helpottui. Esiin tuli jokin polun tapainen, jota lähdimme seuraamaan laakson pohjalla kulkevan joen suuntaisesti.

Kun tulimme pois laaksosta, etsimme reittiä läpi puoliksi soisen ja puoliksi kallioisen maaston. Jossain olisi kai kulkenut karttaan katkoviivalla merkitty reitti, mutta emme koivikosta ulos päästyämme löytäneet sen alkua. Paperikarttaan merkityn kallioisen alueen lisäksi kallioita tuntui olevan vähän siellä täällä. Lopulta paikallistin meidät kännykällä, löysimme leppeästi virtaavan kirkasvetisen pienen joen ja perustimme leirin sen rannalle. Illan kuuntelimme taivaanvuohien ja lirojen huutelua.

Etenemisvauhtimme oli ollut vain 12 kilometriä päivän aikana, vaikka olimme olleet 10 tuntia liikkeellä ja tauot päälle. Vaikeakulkuinen maasto on myös hidaskulkuista. Varaa sinne riittävästi aikaa.

Helppo tie ja vaikea polku – kohti Tromssaa

Aamulla pääsimme pienelle metsätielle, jota pitkin oli helppo edetä. Tromssan puolelle päästäkseen piti hypätä Svensbyn satamasta lähtevään lauttaan. Lauttarannasta kävelimme reilut kolme kilometriä seuraavan polun alkuun. Asfaltilla kävely oli rinkka selässä ja vaelluskengissä tietenkin vähän hikistä hommaa ja jalkoihinkin tuli rakot.

Seuraavan polun alku kohti Breidvikenin laaksoa jäi vähän mysteeriksi. Löysimme mielestämme oikean kohdan, mutta emme saaneet lunastettua kartan reittiä merkitsevän katkoviivan potentiaalia. GPS olisi ollut tarpeen. Suunta oli selvä, mutta mistä löytää juuri oikea suo ja oikea metsänreuna, josta pääsisi kulkemaan. Ei mistään.

Lopputuloksena oli yli kolmen tunnin rämpiminen vuorenrinteen tunturikoivikossa, joka paitsi tiheni sietämättömäksi viidakoksi, alkoi myös kasvaa poikittain, kun rinne jyrkkeni. Älykello kertoi sen verran, että olimme edenneet hitaammillamme 400 metriä tunnissa. Lounasseuraksi saimme parven mäkäräisiä ja puron ylityksestä tuli vesiputouksen ylitys. Välillä lakkasi naurattamasta, mutta sisulla puskimme itsemme pöheiköiden läpi, pääsimme takaisin avoimeen maastoon ja löysimme itsemme kartalta juuri oikeasta kohtaa. Nousimme Breidaleniin puurajan yläpuolelle ja pystytimme teltan. Iltapesut hoituivat ympärillä kulkevissa puroissa ja ruokana oli sieni-pekaanipähkinärisottoa.

Kaikki olisi ollut enemmän kuin hyvin, jollei seuraavan päivän reitin alku olisi ollut yhä paksujen lumikinosten peitossa.

paksu lumi

meri

Luminen kattilanpohja

Olimme liikkeellä kesäretkivarusteissa ja ensimmäinen reaktioni lumisen maiseman nähdessäni oli, että tämä retki päättyy nyt tähän. Illallisen ja palauttavan lepotauon jälkeen olin valmiimpi neuvottelemaan jatkosta, ja kumarruimme taas tutkimaan karttaa. Päätimme seuraavana päivänä käydä kokeilemassa, paljonko lunta on ja kuinka se kantaisi. Lämpöä oli kuitenkin luvattu 20 astetta ja muutenkin sää oli selkeä.

Lähdimme liikkeelle ja liukastelimme rinteen ylös. Toisella puolella odotti luminen tasanne ja kattilanpohjamainen laakso. Kävelimme laakson yli monta tuntia lumessa kahlaten. Välillä upposimme lumen alla kohiseviin sulamisvesiin, mutta matka taittui tasaisesti auringon lämmittäessä.

Laakson takana odotti Nonsbun maja ja Tromssan tuntureiden merkityt patikkareitit.

Nonsbun majalla pidimme taukoa, tungimme salmiakkia suuhun ja joimme kahvit. Majalle saapuminen oli vaatinut oman kikkailunsa sitä ympäröivien jokien ylittämisessä. Tuuletimme varpaitamme auringon lämmössä ja sopivasti levättyämme päätimme jatkaa matkaa kohti Blåkollkoiaa, seuraavaa majaa. Päivää ja voimia oli vielä paljon jäljellä, joten suuntasimme Tromssan tunturipoluille.

lampaat

laakso

Siivet kantapäissä Tromssan tuntureilla

Merkityllä reitillä oli helppoa ja nopeaa edetä. Punaiset merkit kivissä sekä kyltit näyttivät tietä. Purojen yllä roikkui yhä monen metrin lumipenkkoja ja varoimme sortumisvaarassa olevia lumisiltoja. Tuntureilta reitti laskeutui laaksoon ja läpsyttelimme soisen maaston yli, kunnes saavuimme villinä virtaavan Tønsvik-joen rantaan ja kipusimme Blåkollkoian majalle.

Sen vieressä oli parikin lampea, joissa toisessa uimme. Valitsimme juuri oikean, koska toisessa uiskenteli kaakkuriemo poikasensa kanssa.

Retki oli melkein ohi. Viimeisetkin ruokapussukat oli tyhjennetty ja viimeisen yön telttapaikka etsitty. Kengät kuivuivat auringossa ja olo oli rauhallinen.

Seuraavana aamuna lähdimme kohti Tønsvikin kylää. Reitti laskeutui kauniiden tunturikoivikoiden ja vehreän lammashaan läpi. Kellojen kilkatus saatteli meidät takaisin tielle.

Enää ei tarvittu kompassia ja karttaa, vaan puhelin, jolla ostaa bussilippu Tromssaan.

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


Tilaa ilmoitukset uusista blogeista!

Tilaa uutiskirjeemme ja saat tuoreita uutisia! Anna sähköpostiosoitteesi alla. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen ja evästeet.