Tuli on meille suomalaisille niin itsestäänselvyys, että sen sytyttämistäkin pidetään sellaisena. Vaikka monet nuotion saavatkin syttymään, menee usealla sormi suuhun kun tulitikut ovat kastuneet.
Eri tapoja tulen sytytykseen on useita
Tulitikkuja voi kyllä kuljettaa vesitiiviissä rasiassa tai hankkia pahanpäivän varalle niin kutsuttuja myrskytikkuja. Niiden ”rikkipää” on normaalia pidempi ja pinnalla on vedenpitävä lakkaus. Joissain sytytyspaloissa on myös tulitikun pää, joka laatikon kylkeen hankaamalla saadaan syttymään.
Kaasusytytin tulee seuraavaksi mieleen ja sitten tietenkin legendaarinen amerikkalainen bensiinisytytin. Kaasusytkäri hyytyy viileässä, eikä sillä saa sateella juuri mitään aikaan. Kaasukin loppuu, kun sytytintä on aikansa raapinut.
Zippo on bensiinisytyttimistä ehkä se kuuluisin, mutta vielä löytyy myös vanhoja peltikuorisia, pultsarin kamiinoita, joilla tulet saa aikaiseksi nuotioon. Bensasytkäristä on käytetty myös nimeä myrskysytytin, ja kaasuun verrattuna se onkin tehokas ja toimiva. Polttoaine tosin loppuu siitäkin joskus.
Zippo-bensiinisytytin.
Myrskytikut vedenpitävässä suojakotelossa.
Tulentekotaito on monissa vanhoissa kulttuureissa tärkein taito
Kun tuli keksittiin, oli sen tekeminen yksi tärkeimmistä opeista ympäri maailmaa. Tulen tekemisen tavat vaihtelivat suuresti ja alkuaikoina tulta kuskattiin myös mukana. Esimerkiksi nahkaan tai sammaleisiin kiedotussa käävässä kuljetettiin kytevää tulta. Se suojattiin, jotta se ei palaisi liian hyvin, mutta pysyisi hiljalleen kytevänä.
Matkatulta kuljettivat entisaikojen ihmiset metsästysretkillään. Kun he pysähtyivät ja tekivät nuotion, kaivettiin kääpä esiin ja puhallettiin se suureen hehkuun. Kuumuus tarttui sytykkeisiin ja nuotiotuli oli jälleen valmis.
Lue myös:
- Tulenteko – yleisimmät nuotiotyypit selitettynä
- Eräkokille hyödyllistä tietoa nuotiopuiden ominaisuuksista
Tulta saatiin esimerkiksi hieromalla keppiä käsien välissä, jolloin sen teroitettu kärki hieroi aluspuuta ja kitkan lämpö sai puun hehkumaan. Samaa tekniikkaa käyttää tulipora, mutta jousella käännettäessä kitkakepin liike on tehokkaampi.
Erätaitoharrastajat rakentavat tuliporia ja tekevät niillä tulia. Varsinkin eurooppalaisten bushcrafttereiden keskuudessa sen käyttämisen oppiminen on eräänlainen tulikoe. Tuliporassa aluspuun täytyy olla pehmeätä, jotta se lämpenisi kitkasta, kun taas yläpään tukipuu on oltava kovaa ja luistavaa. Tuoreesta puusta ei kannata tuliporan kitkakeppiä ja aluslautaa tehdä.
Oheisista kuvista selviää tuliporan idea ja tarvittavat osat. Valokuvissa tuliporan käyttöä esittelee erätaitokouluttaja Nalle Corander.
Tuliporan kaikki osat.
Tuliporan valmistuksessa kaivetaan ensin kolo pehmeään aluspuuhun.
Kepin kärki teroitetaan.
Valmis tulipora valmiina käyttöön.
Sytykkeet laitetaan kolon alle.
Tuliporalle annetaan kyytiä.
Aurinkoa ja kipinää
Alkuperäiskansat oppivat käyttämään aurinkoakin tulen sytyttämiseen. Sen kuuma voima voitiin suunnata ja säteet kerätä yhteen kimppuun, jolloin säteiden leikkauspisteessä oleva sytyke syttyi. Olympiatuli on klassinen esimerkki auringon voimasta. Se sytytetään edelleenkin parabolisella peilillä.
Samanlaista peiliä, mutta käsikokoisena harrastajat käyttävät aurinkoisissa maissa tulien tekemiseen. Sellaisia on myös hätäpakkauksien varusteina.
Yksi bushcraft-harrastajien nikseistä on tehdä aurinkopeili tölkistä. Sen kovera pohja hierotaan ensin teräsvillalla ja kiillotetaan suklaalla. Toinen vaihtoehto on liimata sinne pala kiiltävää foliota.
Sytykkeelle täytyy rakentaa teline esimerkiksi rautalangasta. Sormin sitä ei voi pitää, sillä käden varjo estää auringonsäteitä pääsemästä peiliin. Suomessa pienellä aurinkopeilillä tulien saaminen on hyvin haastavaa. Parhaat mahdollisuudet onnistua on kesäpäivänä, kun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.
Tulipeili, jossa sytyke on varren päässä.
Sytyke palaa jo tulipeilissä.
Tölkin pohjasta voi myös valmistaa tulipeilin hieromalla sitä ensin teräsvillalla ja sen jälkeen kiillottamalla suklaalla.
Tölkin pohjaan asennettu tinapaperi toimii myös pienenä tulipeilinä.
Monet pikkupojat muistavat sytyttäneensä pieniä tulia suurennuslasilla. Kun sopivasti auringonsäteitä johdetaan lasiprisman läpi on risteyskohdassa kuumin paikka. Sen kohdalle kun asettelee sanomalehden painomusteisen kohdan tai vanhan kameranfilmin, niin tulen saa aika nopeastikin syntymään.
Samaa voi kokeilla kompassin suurennuslasilla, silmälaseilla, irti kierretyllä kiikarin linssillä tai vastaavilla. Joissain survivalistien ohjeissa linssi neuvotaan tekemään jäädyttämällä vettä oikeaan muotoon ja hiomalla kimpale sen jälkeen kiiltäväksi ja läpinäkyväksi.
Suurennuslasi ja aurinko sytyttävät filmin.
Kompassin suurennuslasilla voi yrittää tulen sytytystä.
Tuluspuikko on tuluksien nykyaikainen hittiversio
Kun keksittiin rauta, jolla iskettiin piikiveä, oli syntynyt tulukset. Sepät tekivät iskentärautoja eli karkkuja, ja tuluksia sekä sytykkeitä kuljetettiin tuluskukkarossa tai -pussissa. Edelleen tuluksissa on taikaa ja monet harjoittelevatkin niiden käyttöä, esimerkiksi eräopaskursseilla.
Magnesiumsytytin, eli metallinpala, jonka reunaan oli istutettu sytytyspuikko oli amerikkalaislentäjien varustuksissa. Kipinöivää puikkoa käytettiin muutama vuosikymmen sitten myös Britanniassa. Sitä hankaamalla terävällä rautaesineellä, syntyi kuuma kipinä, joka tarttui sytykkeisiin, jotka syttyivät tuleen.
Magnesiumsytytin.
Survival-kouluttajien mukana sytytyspuikko kulkeutui Ruotsin Lappiin Jukkasjärvelle, jossa armeija otti sen käyttöön. Syntyi tuluspuikko nimeltä Jukkas Stickan, jota monien vaiheiden jälkeen valmistetaan nykyisin usean tekijän toimesta usealla eri nimellä, toimintaperiaatteen ollessa edelleen alkuperäinen.
Tuluspuikko toimii myös sateessa ja 3000 Celsius-asteen kipinällään sytyttää tulen helposti. Tekniikka vaatii pientä harjoittelua, sillä raavintaraudan täytyy olla loivassa kulmassa puikkoon nähden, muuten riittävää kipinää ei irtoa.
Tuluspuikon käytöstä on tullut monille tapa. Oheisessa kuvasarjassa Englannin bushcraft-kulttuurin luoja Ray Mears näyttää miten tuluspuikko toimii. Tehokas alkusytyke on tuohenpalan ulkopinnalta raavittu silppu. Se ottaa hanakasti kipinään kiinni ja sen jälkeen syttyy koko tuohenpala.
Tuluspuikko ja sytytysjauhe.
Tuohesta raaputetaan puukolla pinta auki.
Sytykkeet laitetaan valmiiksi.
Tuluspuikosta isketään kipinää sytykkeisiin.
Sytykkeet palavat.
Nuotio palaa ja vesi kiehuu.
Ja pari ideaa vielä
Nykyaikaisen hätäsytyttimen voi tehdä patterista tai pienestä akusta. Kun navat yhdistää teräsvillalla, ryhtyy se oikosulun takia hehkumaan. Sopivasti alle kerätyt kuivat sytykkeet syttyvät sillä helposti.
Älypuhelimien liekki- tai Zippo-sovelluksilla ei nuotiota saa syttymään, ei vaikka tuli näytöllä kauniisti lepattaakin.
Kun kaikki mainitut niksit on kokeiltu, voi erikoisempia ratkaisuja haluava ryhtyä etsimään toiminta-ajatusta mäntäperiaatteella toimivalle sytyttimelle. Sitä voi hakea nimillä tulipumppu ja puristustulus.
Teksti ja kuvat: Joppe Ranta
