Tuttu kaveri pyysi hiljakkoin apua retkeilyhousujen hankintaan ja kysyi: ”minkälaisia housuja sinä olet käyttänyt?”
Liian helposti tulee vastattua, että osta kestävät reisitaskuhousut, joten jäin pohtimaan asiaa tarkemmin. Mitä tarkoitetaan retkeilyhousuilla? Miten ne sitten eroavat arkihousuista? Onko retkihousu arkihousua parempi vai huonompi? Onko retkihousu sama kuin vaellushousu? Onko ihmisellä yleensä vain yhdet retkeilyhousut? Milloin itselläni oli ensimmäiset retkeilyhousut? Monenmoista kysymystä tuli mieleen.
Lähtökohtaisesti retkeilyhousut kaiketi puetaan kun lähdetään retkelle tai vaeltamaan. Niissä on käyttötarkoitukseen sopivia yksityiskohtia ja varmaan housujen materiaalikin on harrastuslähtöistä. Ehkä retkeilyhousut voi katsoa olevankin eräänlaiset luontoliikkujan työhousut. Rakennusmiehellä on paksua ja vahvaa kangasta olevat pöksyt, joissa on taskuja ruuveille ja lenkit vasaralle sekä pikkutasku mattoveitselle. Polvissa on ehkä taskut pehmusteille.
Maalarilla ja autonasentajalla on lialta suojaavat haalarit, joissa niissäkin on erinäinen määrä taskuja. Materiaali on ilmavaa, ettei työvaatteen kanssa pakahdu sisätiloissa. Roskakuskilla on tuhdimpaa kangasta ja ehkäpä hyvin lialta sekä kosteudelta suojaavat työhousut. Onko retkeilijä kuitenkaan vain yksi kategoria vai voisiko retkeilyhousut jakaa vastaaviin käyttötarkoituksiin kuin työhousutkin?
Retkien pituus, vaikeusaste ja vuodenaika varmaan sanelee housujen jotain housujen yksityiskohdista. Miten usein retkeilyhousuja käytetään, kuinka ne kestävät käyttöä ja kulutusta? Kuinka hyvin housut kestävät pesemistä ja pysyvätkö ne pyykin jälkeen kuosissaan? Yksi tärkeä tekijä on varmasti myös hinta. Samoin kuin raha määrittelee työhousujen hankintaa, niin oleellinen osa se on myös retkeilyhousukaupoilla ollessa.
Kun dilemma ei helposti ratkennut, rupesin muistelemaan omia retkeilyhousujani. Lapsena rymyttiin pihalla ja lähimetsissä niillä mitä sattui olemaan, yleensä vakosamettihousut tai farmarit. Pihahousut oli tavallisesti hieman kulahtaneet kouluhousut, jotka oli saatettu paikatakin muutaman kerran. Niitä ei kuitenkaan voinut pitää varsinaisina retkeilyhousuina.
Ensimmäiset retkeilyhousut.
Vietin kesiä paljon isovanhempieni kanssa mökillä ja siellä ensimmäiset retkeilyhousuiksi mieltämäni pöksyt oli vaarin vanhat villakangashousut. Ne puettiin päälle, kun lähdettiin pihapiiristä metsään. Vaikka vaan läheiselle kalliolle eväitä syömään. Ne oli kestävät, suojasivat sääriä oksilta ja niillä saattoi istua likaisenkin juurakon päälle. Eli retkihousujen pitää olla huolettomat käyttää, se on ainakin tullut jo todistettua.
Tyyli ja tottumukset ohjailevat retkeilyhousujen käyttäjää
Retkeilytahtini kiihtyi partiossa. Monenlaisin kokoonpanoin kuljettiin metsissä. Ajan henkeen kuului maastohousut. Sellaiset minullekin hankittiin. Ne oli armeijan käyttämään mallia ja valmistettu puuvillasta. Reisitaskut, ne täytyi olla retkeilyhousuissa. Niihin mahtui tavaraa hirveästi. Silloin jo opin pitämään karttaa reisitaskussa. Kokeilin kyllä aika ajoin karttalaukkuakin, mutta edelleen kartta tuntuu luonnollisimmalta vasemmassa reisitaskussa.
Ompelin maastohousuihin pohkeiden kohdalle lisätaskut. Niissä oli saumansuuntaiset pystyvetoketjut. Kuljetin taskuissa lusikkahaarukkaa ja muuta pikkutavaraa. Lahkeiden suu oli maastohousuissa leveä ja avoin. Siksi sulloin ne yleensä pitkävartisten sukkien sisään. Myöhemmin ostin resorikangasta ja ompelin puntit tiiviimmiksi. Ei mikään kaunis, mutta toimiva ratkaisu.
Maastohousut ja mikrokuitukangas.
Toinen maastopuku.
Siirryin ”nykyaikaisiin” materiaaleihin, kun hankin mikrokuitukangashousut. Okran väriset reisitaskuhousut ostin Valtion pukutehtaan myymälästä. Niissä oli lahkeensuussa kuminauhakiristys. Olin tyytyväinen, vaikka ei ne nyt niin tuulen- ja vedenpitävät olleet, kun silloin annettiin ymmärtää. Kevyethän ne olivat, sillä harppaus täyspuuvillaisesta keinokuituun oli valtava. Jos oli maastohousut kestäneet melkein mitä vain, niin näitä sai olla korjaamassa vähän väliä. Paikkakangastakin hain muutaman kerran, sillä aina housut kävivät johonkin kiinni ja repeilivät. Polvet kuluivat ja kipinät teki reikiä. Palasin maastohousujen käyttäjäksi. Itse asiassa käytin useammankin eri mallin maastohousuja, mutta suomalaiset tuntuivat omimmilta.
Annoin mikrokuitukankaalle vielä uuden mahdollisuuden, kun ostin Rajavartiolaitoksen partiopuvun. Se oli okranväristä pukuani jämäkämpi kangas, mutta paikkaamatta en senkään kanssa pärjännyt. Kun se jäi käytöstä pois, oli siitä toinen lahje uusittu ja viiltoja siellä täällä. Takapuolessa oli useita paikkapaloja kangasteippiä.
Rajavartioston mikrokuituhousut.
Kevyinä ne kulkivat helposti mukana ja onneksi olin pakannut ne Narvikin reissulle. Olin nimittäin vaihtanut puuvillapolyesteriin ja hankkinut Fjällräven-henkiset halpatuontihousut. Kun Tukholman asemalla nostimme rinkkoja tavaravaunuun, repesi niistä takapuolisauma 15 senttimetrin matkalta. Juna oli lähdössä, joten niine hyvineen oli kivuttava matkustajavaunuun. Siinä sitten teputtelin lyhyin askelin ne välttämättömät liikkumiset junassa, etteivät kanssamatkustajat huomaisi vilkkuvia alushousujani. No, Riksgränsenillä vaihdoin mikrokuituun ja menin varsinaisen reissun niillä.
Materiaalina puuvillapolyesteri oli ihastuttava retkeilykäyttöön. Kun sitten sain hankittua oikein aidot G-1000-housut, olin myyty. Pelkästään kangas, joka oli vahvaa kuin puuvilla mihin olin maastohousuissa tottunut, mutta silti lähes yhtä ilmavaa, tuntui upealta. Tuulta puuvillapolyesteripöksyt pitivät paremmin kuin ne vanhat mikrokuitukankaiset. Runsas taskuvarustus oli tarpeen, sillä kuljeskelin mieluiten paitahihasillani ja housuissa kulki paljon pikkutavaraa. Vaikka mikrokuitukangashousujen reisitaskut olivat olleet isommat, kulki Fjällräveneissä enemmän tavaraa, sillä paksu kangas pysyi ryhdissään. Mikrokuitu oli niin ohutta ja löysää, että taskutkin roikkuivat muodottomina, jos ne lastasi kunnolla.
G-1000 jalassa.
Stretchiä ja sekoitekangasta.
Stretch tuli hiljalleen myös retkeilyhousuihin. Kokeilin niistäkin Sastaa, Haltia ja muitakin merkkejä. Tykkäsin aikani, sillä niissä oli kiva ja kevyt liikkua, mutta jotenkin liian ihossa kiinni olevat mallit eivät kuitenkaan tuntuneet omilta. En kaipaa mitään purjelahkeita, mutta kyllä ilmaa vähän pitää mahtua kiertämään housun sisällä ja jalkoja taivutellessa kankaan pitää päästä liikkumaan kirraamatta.
Sitten tuli markkinoille eri kankaiden kaikenlaisia yhdistelmiä. En voinut käsittää housuja, joissa polvet ja takapuoli olivat ohutta joustokangasta. Nehän muutenkin joutuvat koville ja kuluvat helpoiten. Nyt oli helpon liikkumisen varjolla asennettu heikoin kangas kuluma-alttiimmille paikoille. Inhotti, kun istui mättäälle, niin kosteus imeytyi heti joustokankaan läpi iholle. Käytin Fjällrävenin metsästyshousuja, joissa takapuolen yläosa oli joustavaa ja osa takareidestä. Ne ovat mahtavat ja kuumalla kelillä käytössäni edelleen. Tykästyin myös retkeilymalliin, jossa on edessä ylhäällä sekä jalan takaosassa stretch-kangasta ja takapuoli sekä jalkojen etuosa puuvillapolyesteria. Niissä liikkuminen on hyvin miellyttävää, sillä housut tuntuvat housuilta eikä pitkiltä kalsareilta.
Puuvillapolyesteriä ja stretchiä.
Puuvillapolyesteri on ehdottoman hyvä retkeilykangas
Huomaan, että palaan aina takaisin vanhaan ja puen jalkaan mieluiten puuvillapolyesteriset retkeilyhousut. Kun markkinoille tuli Fjällräven Numbers -sarjan housut, joissa kovimman kulutuksen kohdat oli tehty normaalia vahvemmasta G-1000 -kankaasta tunsin löytäneeni lopullisen valinnan. Ja hyväthän ne ovatkin. Vähän tuimemmalla kelillä tai kun puuhastelen leirioloissa, käytän niitä. Kesäkelillä käytän mieluiten shortseja, mutta välillä täytyy suojata sääret metsän ruhjeilta, joten lämpimillä keleillä käytän ohuempia puuvillapolyesterihousuja. Siinä on erittäin toimiva kombinaatio, jolla pärjää läpi vuoden.
‘
Heavya puuvillapolyesteriä.
Kalvolliset housut vain tositilanteessa jalkaan.
Käytän todella harvoin sadehousuja. Kyllästämällä ja/tai vahaamalla saan housut pitämään kohtuullisesti kosteutta. Ja mieluummin jalat saavat kastua vähän kankaan läpi, kun hiostua heikosti hengittävän kalvokankaan alla. Muistan kun Gore-Tex -housut olivat uutta ja hienoa. Ihmiset ostivat niitä kesävaellushousuiksi ja ihmettelivät miten ne ovat niin kuumat. Toki itsekin olen kalvovaatteita käyttänyt, ja käytän edelleen, mutta vain pakosta kun keli on todella tuima. Hyvän kalvohousun täytyy hengittää ja siinä on oltava avattavia tuuletusaukkoja. Vaikka puuvillapolyesteri on ilmava, ei se varsinkaan vahattuna hikoilun aikana hengitä tarpeeksi. Tästä syystä arvostan pientä, mutta tärkeää yksityiskohtaa nykyaikaisissa retkeilyhousuissa: vetoketjulla avattavia tuuletusaukkoja. Niillä saa ihosta haihtuvan kosteuden ja kuuman ilman pois housun sisältä tehokkaasti.
Tuuletus ulkoiluhousuissa on tärkeä ominaisuus.
Reisitasku on minulle tärkeä yksityiskohta. Ne täytyy ehdottomasti olla, ja molemmin puolin. On kartta, pikkusyötävä, lompakko, muistivihko, tuluspuikko ja monta muuta asiaa, mitä taskuissa kanniskelen. Mieluiten taskut saavat sijaita tuossa reiden etupuolella, mutta eivät ne sivussakaan haittaa. Kunhan vaan kokeilee, että vetoketju aukeaa ja sulkeutuu yhdellä kädellä helposti. Jos sitä täytyy toisella kädellä avittaa, on käyttö hankalaa. Puukkotasku, sahatasku ja muut vastaavat voivat olla joillekin tarpeellisia, mutta itse en niitä useinkaan käytä.
Hyviä taskuja on oltava riittävästä housuissa.
Lahkeensuun kiristäjää sen sijaan käytän. Minusta on turvallista, että lahje on tiiviisti kengän varren ympärillä. Silloin ei kenkään mene roskia, risut eivät raavit eikä lepattavat lahkeensuut jää mihinkään ulkopuoliseen kiinni. Kiristys voi olla toteutettu hihnalla, neppareilla tai nyörillä. Pääasia on, että se on helppokäyttöinen.
Puntinsuun kiristys on tärkeä.
Nauhakoukulla lahkeen saa kiinni kengän nauhoihin.
Nyörikiristys puntissa.
Ilman toimivia yksityiskohtia retkeilyhousut ovat vain housut
Reisitaskujen ja lahkeiden kiristysten ohella pidän hyvien retkihousujen mittarina vahvoja saumoja, kunnollista istuvuutta ja muutenkin kestävää rakennetta. Paljon askareita maassa tekevä arvostaa muotoon ommeltuja polvia ja taskuja polvipehmusteille. Markkinoilla on myös niin kutsuttuja katkolahjehousuja. Niissä lahkeen alaosa on vetoketjulla irrotettavissa, jolloin pitkälahkeisista retkeilyhousuista saa näppärästi shortsit. Samaa tekniikkaa noudattaa Fjällrävenin Gaiter-housut, mutta lahkeen alapää kääntyy säärystimeksi. Olen käyttänyt aika paljon säärystimiä ja siksi tykkäsin ideasta. Kokeilin tukevaa säärystinhousumallia, mutta jään odottelemaan kun ensi kaudelle pitäisi tulla Fjällrävenin Numbers-malliston Gaiter Trousers no.2. Se on normaalin paksuista G-1000 -kangasta ja kahdella suurella reisitaskulla varustettu pöksy.
Vyölenkit vyötäröllä on oltava riittävän taajaan. Lenkin täytyy olla riittävän iso leveähkölle vyölle. Vetoketjut ovat halvoissa housuissa käsittämättömän huonoja. Ne ratkeavat aivan liian nopeasti. Siksi laadukas vetoketju, tai ehkä mieluiten nappikiinnitys, on retkeilyhousujen valinnassa yksi tärkeistä argumenteista.
Napit voivat olla pitkäikäisempi vaihtoehto, ja ne on myös helpompi vaihtaa itse kuin vetoketju.
Kun useista edullisista retkeilyhousuistani on haarasauma ratkennut, arvostan vahvoja ompeleita housuissa. Sauma voi olla siirretty hankaavimmilta alueilta ja vaativimmissa kohdissa vahvistettu tupla- tai jopa triplaompelein. Vahvikkeet vaikka lahkeen suun sisäreunassa saattavat olla välttämättömät, kun kuljetaan haastavassa maastossa ja jalat osuvat yhteen. Pienistä yksityiskohdista rakentuu täydellinen kokonaisuus, mutta nekin täytyy valita oman yksilöllisen tarpeen mukaan.
Retkeilyhousut voivat olla osa omaa imagoa
Jos retkeilyhousut kuitenkin ovat kestäviä, käytännöllisiä ja monilla toimivilla yksityiskohdilla varustettuja, niin miksei ne sitten voisi käydä arkihousustakin. Valmistajien mallistoissa on nykyisin kymmeniä eri värejä, joten retkeilyhousun ei aina tarvitse olla vihreä. Kirkkaat pirteät värit toimivat maastossa esimerkiksi turvallisuusvärinä, mutta raikkaat ja tyylikkäät housut soveltuvat täysin myös urbaaniin ympäristöön. Aikoinaan vihreissä reisitaskuhousuissa kaupungissa kulkivat vaan vaihtoehtoihmiset. Nykyisin retkikamppeissa liikkuvat saattavat viestiä pukeutumisellaan läheistä suhdetta luontoon, vaellusharrastusta tai olla muuten vain rento ja trendikäs.
Itse olen vuosikausia käyttänyt reisitaskuhousuja jokapäiväisessä käytössä. Niissä kulkeminen on kotoisan tuntuista ja taskuja tulee käytettyä paljon. Sen huomaa kun reisitaskuja ei ole ja käsi haroo tyhjää. Olen kai leimautunutkin reisitaskuhousujen käyttäjäksi, kun hienompaan seminaariin mennessäni kysyin pukukoodia, vastasi isäntä ettei reisitaskuhousuja.
Mitä siis vastaisin kaverilleni housumallikysymykseen? Ehkäpä, että ostaa sellaiset mitkä parhaiten hänelle sopivat. Miettisi mitä yksityiskohtia hän itse arvostaa housuissaan. Valitsisi leikkaukseltaan ja mitoitukseltaan omalle vartalolle sopivan mallin. Niissäkin kun on isoja eroja ja samankin valmistajan mallistossa voi olla useita erilaisia, kuten korkeaa vyötäröä, väljempää istuvuutta ja tiukempaa lahjetta. Materiaaliksi suosittelen valitsemaan kestävän ja toimivan. Joustokangas on miellyttävä käyttää, mutta tässäkin peräänkuulutan omia mieltymyksiä.
Ehkä tärkein asia mistä haluaisin retkihousuja hankkivaa kaveriani muistuttaa, on mieltymysten muutos. Monet muutkin pähkäilevät hyvin pitkään hankintaansa, kun housujen odotetaan soveltuvan kaikkeen ja palvelevan hamaan tulevaisuuteen asti. Retkeilyhousuja kuitenkin käytetään aikansa ja sen jälkeen niiden rinnalle hankitaan toiset. Ne syrjäyttävät edelliset ja muutaman vuoden päästä hankitaan uudet. Yhden mallin ei ole tarkoituskaan sopia kaikkeen, joten hankittakoon hyvät sekä istuvat keskikesään ja syksyksi väljemmät, minkä alle sopii pitkät alushousut. Eihän erilaisissa maastoissakaan käytetä aina samaa jalkinetta, niin miksi ei vaihdeltaisi retkihousujakin tilanteen ja olosuhteiden mukaan.
Näillä housuilla tänään.
Teksti ja kuvat: Joppe Ranta
