Syksyn tulo kaupassa tarkoittaa minulle uuden vuoden alkua. Lomakauden jälkeen säät viilenevät ja kaupalle alkaa tupsahdella vuoden mielenkiintoisimpia uutuuksia.
Olen sen verran varusteintoilija, että syksyn ennakkotilausten saapuminen on oikeasti aika jännää aikaa. Pari ehdottomasti jännintä uutuutta jo saapuikin, joista eniten itse odotan yhteisiä hetkiä Mora Garbergin kanssa. Ns.”full tang” -veitset ovat olleet harvassa ja kysyntäkin Suomessa vähäistä suhteellisen kovan hinnan myötä, mutta tietoisuus näistä kovaakin käyttöä kestävistä työkaluista on kasvanut vauhdilla.
Tähän saumaan näyttäisi Mora iskevän tällä uudella mallilla, jossa teräslaatu on paremmasta päästä ja koko kahvan läpi yltävä kara tekee esineestä erittäin järeän pelin. Hinta on omaan silmään varsin kohtuullinen 120 €, kun kilpailijoiden vastaavat ovat asettuneet kahden- ja kolmensadan euron väliin. Enemmän juttuja veitsistä (myös tästä Morasta) voi vilkaista esimerkiksi Jenkkilän bushcraft–gurulta Dave Cantenburylta. Omat kokemukseni kirjoittelen tänne syksyn ajan veistä käytettyäni.
Maailma muuttuu ja niin muuttuu myös Kånken, uskokaa tai älkää! Nyt näyttäisi kuitenkin pyörän keksityn uudelleen oikeista syistä ja harkiten, sillä Re-Kånken on tehty kierrätetyistä muovipulloista ja värjätty ekologisin menetelmin. Alkuperäinen Kånken kyllä säilytetään Yrjönkadun kruununjalokivenä edelleen, mutta meidän perheen pienimmälle seikkailijalle aion itse ripustaa selkään tämän vihreämmän mallin.
Varusteet ovat jänniä, mutta tärkeintä on tekeminen. Tänä syksynä kutkuttavin odotuksen aihe on syyskuun lopussa tuleva 365 Klubin Sarekin vaelluksemme, jossa olen tällä kertaa mukana avustamassa pääopastamme Suomisen Teemua. Hauskintahan tässä on se, ettei ole hajuakaan kenen kanssa Euroopan suurimpaan erämaahan olen taas astumassa, sillä osallistujia odotellaan vielä tulevaksi. Sään puolesta en mene mihinkään takuuseen, mutta se on aika varma, että hyttyset eivät iloista ryhmäämme kiusaa!
Klikkaa itsesi ja kaverisi ilmaiseen 365-klubiin ja sitten Sarek-retkikuntaan.
Siitä tulee huikea reissu. Ulkona. Perillä.