BLOGI, OUTDOOR-URHEILU

Arc’teryx Alpine Academy Chamonix 2018

Arc’teryx Village

5.-8. heinäkuuta järjestettiin Ranskan Chamonix´ssa jo seitsemäs Arc’teryx Alpine Academy –tapahtuma. Yli neljäsataa alppikiipeilyn ystävää kokoontuivat alppiurheilun mekkaan eri tasoisille ja eri osa-alueita kattaville klinikoille, joita vetivät niin UIAGM-koulutetut ammattioppaat, kuin Arc’teryxin omat lähettiläsurheilijat lajiensa huipulta.

Kursseja tai klinikoita on tapahtumassa valtava määrä vuorella liikkumisesta yksityiskohtaisimpiin tekniikkakursseihin ja jopa vuorten valokuvaukseen asti. Jokaiselle vuoristomaiseman ystävälle löytyy mielenkiintoista opittavaa ja koettavaa.

Arc’teryx Villagessa taas riittää iltatapahtumia ja verkostoitumista saman mielisten kanssa joka illalle. On Master class –luentoja lajiensa huippujen vetäminä, sekä juhlia ja live-musiikkia.

Lähdin reissuun yhdessä 365-klubilaisen Simon Roznerin kanssa. Osallistuimme muiden mukana tapahtumaan kolmeksi päiväksi. Perjantain ohjelmassa oli Mountaineering Level III- klinikka ja kaksi seuraavaa päivää vietimme Overnight Bivy –kurssilla.

Nämä kurssit oli tarkoitettu jo jonkin verran kokemusta kerryttäneille alppifaneille, joilla perusliikkuminen, varmistaminen ja köysitekniikat olivat jo tuttuja. Myös kunnon pitää olla vähintään hyvällä tasolla, sillä päivät ovat pitkiä ja mäkiä kävellään ja kiivetään reilusti. Kursseilla saatiin syventäviä oppeja nopeampaan ja turvallisempaan etenemiseen haastavassa maastossa.

Itseä hieman arvelutti kymmenen vuoden tauon, keski-iän ja perhe-elämän mahdollisesti aiheuttama taantuma. Noinkohan sitä pysyisi muiden perässä? Toisaalta tämä oli paras mahdollisuus saada vanhasta intohimosta vielä kiinni hyvin kontrolloidussa ympäristössä.

Perjantaiaamuna tapaamispaikalle saapuessamme jakauduimme nopeasti ryhmiin ja kävimme läpi kaikkien varusteet ja oppaat arvioivat kunkin kokemustasoa. Huomasimme muodostavamme jokseenkin kokeneen keski-ikäisten aikuisten tiimin yhdessä saksalaisen Michaelin kanssa ja kouluttajaksemme lähti erittäin mukavan oloinen UIAGM-opas Oliver.

Koska ryhmämme oli pieni, perusasiat jokseenkin hallussa ja meillä oli kurssilaisista selvästi laajin varustelutaso, päätti Oliver muiden oppaiden kanssa, että me teemme päivästä aktiivisemman ja menemme kiipeilemään ihan oikeasti pelkän harjoittelun ja teorian sijaan.

Aluksi kävimme verestämässä jää- ja lumikiipeilytaitoja pienellä töyräällä Petit Aguille du Verten rinteellä. Asiat tuntuivat pienen alkuaristelun jälkeen nopeasti palautuvan muistiin selkärangasta. Kiipeily ja varmistusharjoitukset tuntuivat hyviltä ja tutuilta.

Kouluttajan jakamat vinkit ja kikat toivat paljon uutta omaan osaamiseen. Vaihtoon meni monta solmua, köysivyyhdin kantotapa ja jopa varmistusvälineet.

Nopealla lounaspaussilla Oliver näytti old-school -tyyppisten ”pitonien”, eli hakojen käyttöä. Tutkimme, millainen ääni haasta pitää sitä lyödessä lähteä, jotta sen kiinnitykseen voi luottaa ja kävimme läpi erimuotoisia hakoja ja niiden asentamista, sekä irrottamista.

Seuraavaksi siirryimme ripeästi viereisen harjanteen taakse, josta lähdimme kiipeämään jyrkästi ylös. Reittinä oli Arrete de Belvedere –harjanne. Ei pitkä, mutta puntit kyllä saatiin tutisemaan kapealla ja rikkonaisella harjanteella, jonka toinen sivu putosi tyhjyyteen pystysuorana. Emme olleet koskaan kiivenneet tai edes retkeilleet yhdessä Simonin kanssa ja nyt muodostimme tässä maastossa oman köysistömme kahdestaan. Oliver ja Michael kiipesivät reittiä edellä ja yritimme Simonin kanssa pysyä perässä.

Alun varovaisuus söi aikaa ja luonnollisten varmistusten löytäminen ja käyttäminen vaati harjaantumista. Näkyvyys oli harjoitukseen hyvä, sillä komeat maisemat pysyivät visusti pilviverhon takana piilossa, eivätkä häirinneet keskittymistä.

Reitin ”kruksi”, eli haastavin osuus oli nelisen metrin korkuinen porras, jonka kapuaminen oli hyvin ilmava ja avara kokemus. Piti hiukan keskittyä, sillä viimeisenä minun oli löydettävä sen verran jalansijaa, että sain siivottua pari kamua ja kiven ympäri heitetyn slingin pois reitiltä mukaani.

Kruksin jälkeen pääsin sinuiksi kiven kanssa ja kiipeäminen tuntui loppumatkan hyvältä ja sain etenemiseen nopeutta ja rytmiä. Todella hyvä olo valtasi mielen ja koko kehon.

Harjanteen kiipeämiseen kului aikaa noin puolitoista tuntia, joka oli ideaalia enemmän, mutta erittäin hyvä harjoitus aiheesta.

Lauantai – sunnuntai

Aiguille du Tacul ja Grandes Jorasses

Lauantai-aamuna kokoonnuimme seitsemältä jälleen Arc’teryx Alpine villageen tapaamaan klinikkamme osallistujia ja oppaita. Vuorossa oli yön yli reissu. Sääennustus lupaili sateetonta yötä, joten päätettiin jättää teltat pois. Kevensimme reppuja myös muuten kaikesta turhasta ja lähdimme kohti Aiguille du Taculia Valleé Blanchen seudulla.

Aiguille du Tacul ei ole kiipeilijöiden suosiossa huonon kiven ja vyöryriskien vuoksi. Lumivyöryjä näin kesällä tuolla reitillä ei enää kuitenkaan olisi, mutta putoilevat kivet mietityttivät oppaita.

Aluksi suunniteltu kiviharjanne vaihtuikin runsaiden kivivyöryjen vuoksi vuoren takapuolella olevaan lumiränniin yhteisellä päätöksellä. Ryhmä halusi huipulle.

Lauantain vaellettuamme ensin jäätikköä pitkin kuusi tuntia ja pari tuntia kivuttuamme kallion päälle, löysimme hyvän ja turvallisen leiriytymispaikan. Jokainen haki itselleen mahdollisimman hyvän paikan joihin valmisteltiin punkat.

Päivällistä olimme kaikki odotelleet jo pitkin päivää, sillä puolalainen LYO Food oli ystävällisesti tarjoutunut avustamaan Simonia ja minua ruokahuollossa akatemian ajan. LYO Foodia oli kehuttu maultaan jo monilta tahoilta aivan uudeksi kokemukseksi retkiruokien maailmassa.

Lounaaksi sain maistaa ensikertaa muonahuollosta vastanneen LYO Foodin pasta bolognesea. Maku löi suorastaan ällikällä ja pussillinen todella maukasta ja tuoreen oloista kotiruokaa hävisi parissa minuutissa! Ei olleet kuulemani hehkutukset lainkaan katteettomia, vaan illalliseksi nauttimani Chicken Tikka Masalan jälkeen totesin LYO Foodin päihittävän monet toimistokanttiinien perushutun mennen tullen. Erityisesti maastossa nauttimistani kuiva-aterioista nämä ovat heittämällä parhaat koskaan ja on varmaa, että Yrjönkadun Partioaitasta löytää LYO Foodit jatkossa paraatipaikalta. Maistelemaankin pääsee syksyn aikana.

Yö siis nukuttiin ryhdikkäästi kivipedillä lukemattomien tähtien alla. Aamupuuron jälkeen ryhdyimme työstämään lumiränniä klo 06:00. Aurinko antoi jo valoa, mutta reittimme pysyttelisi varjossa vielä muutaman tunnin ajan ja vyöryjen pitäisi pysyä kurissa rännissä ollessamme. Aikaa ei ollut kuitenkaan hukattavaksi.

Ilma oli niin lämmin, että varusteita sai keventää hyvin pian lähdön jälkeen. Muuten hikoilu ja kuumuus veisi kaikki mehut miehestä. Reitti jyrkkeni pikkuhiljaa ja reilun tunnin kavuttuamme alkoi meno muuttua neljällä raajalla kiipeilyksi sekalaisessa lumi-/kivirinteessä. Kivistä haimme varmistuksia ja lunta pitkin etenimme jääraudoin ja hakuin.

Olihan se raskasta, pakko myöntää. Ja ennen ”high pointia” kello yhdeksän aikaan tunsi urheilleensa. Saavutimme lumirännin huipun ja niin sanotun huippuharjanteen yhdeksältä. Se oli tämän reissun korkein piste, sillä aurinko jo lämmitti huipulle vievää irtonaista ja erittäin huonolaatuista kiviharjannetta. Oli aivan selvä, että tällä ryhmällä tai ilman oppaat eivät olisi aivan huipulle menossa. Minä ja muu ryhmä olimme kuitenkin hyvin iloisia tästä suorituksesta.

Nopean välipalan jälkeen aloitimme laskeutumisen, joka vei niin ikään enemmän aikaa, kuin ennustimme. Nuoremmille jyrkän lumirännin laskeutuminen oli uutta ja orientoitumiseen meni selvästi leijonan osa energiasta. Tämä taas oli itselleni sitä ominta elementtiä ja nautin todella paljon.

Kiipeilyt oli nyt kiipeilty ja vielä neljän tunnin laskeutumisen jälkeen päästiin lepäämään ja virkistäytymään Chamonix’n virvokkeiden äärelle. Alppielämää parhaimmillaan!

Arcteryx Alpine Academy oli loistavasti järjestetty ja toimiva tapahtuma. Jos olet kiinnostunut tutustumaan Alppikiipeilyyn turvallisesti, näyttävästi ja varsin edukkaastikin, suosittelen olemaan erittäin nopea jälleen ensi vuonna, kun Academyn rekisteröinti aukeaa. Paikat klinikoille ovat kortilla ja paikat täyttyvät minuuteissa. Tasoja klinikoilta löytyy kelle tahansa jo kokeneemmallekin harrastajalle, sillä paikallisten oppaiden kikat ja tietämys on kullanarvoista varmasti kaikille.

Tapahtumasta jäi myös paljon uusia ystävyyksiä ja tuttavuuksia ympäri Eurooppaa. Ja sellaiset taas tuppaavat tuomaan ajan saatossa elämään paljon iloa ja elämyksiä.

Nyt kävi hyvä tuuri ja ehkäpä kiipeilykärpänen on päässyt vähän puraisemaan ja pääsen nauttimaan korkeusretkeilystä ja kiipeilystä jälleen uudella innolla!

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 15 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Outdoor-urheilu"




Tilaa ilmoitukset uusista blogeista!

Tilaa uutiskirjeemme ja saat tuoreita uutisia! Anna sähköpostiosoitteesi alla. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen ja evästeet.