BLOGI, PERHERETKEILY, RETKEILY

Mitä ottaa huomioon lapsen ensimmäisenä metsäyönä?

Ensimmäinen telttayö on lapselle usein ikimuistoinen elämys. Usein se ensimmäinen telttayö vietetään omalla pihalla, mökillä tai leirintäalueella turvallisessa ympäristössä ja tuloksena voi hyvinkin olla ennätyspitkät aamu-unet raikkaassa ulkoilmassa.

Seuraava askel onkin usein nukkuminen metsässä, joka on lapselle huomattavasti jännittävämpi juttu. Ei taloja tai tuttua pihaa, vain pimeää metsää ja alkeelliset olosuhteet ilman vessaa tai juoksevaa vettä. Aikuisen on hyvä muistaa muutama avainasia, jotta retkestä voidaan nauttia ja siellä voidaan keskittyä hauskan pitoon.

Kohteen valinta

Onko kohteessa saatavilla juomavettä? Asian voi tarkistaa luontoon.fi:n tai retkipaikka.fi:n kaltaisilta sivustoilta kohteen omalta sivulta. Jos juomavettä ei ole, voi leiriin kantaa mukanaan vaikkapa marketista saatavan viiden litran vesitonkan. Tällöin ei tarvita lukuisia juomapulloja repuntäytteeksi ja voi välttyä isommalta rinkalta.

Kuinka pitkä matka pitää kävellä hyvälle leiripaikalle? Lapsi jaksaa kävellä kohtuullisella repulla varsin pitkiäkin päivämatkoja, useita kilometrejä vähintään. Kuumalla kelillä tulee kuitenkin muistaa, ettei lapsi välttämättä osaa arvioida omaa jaksamistaan, vaan äkkipysähdys voi tulla aivan ykskaks. Juomisesta on aikuisen pidettävä huolta!

Älä kävelytä lasta kovilla helteillä auringossa pitkään. Yritä valita varjoisa reitti ja esimerkiksi kohteina merenrantakohde on vilpoisampi, kuin sisämaan metsät. PK-seudulla Porkkalanniemi on hellepäivänä Nuuksiota huomattavasti armollisempi tuulen ja vilvoittavan meren ansiosta.

Ruokailu

Yleensä ruokailu metsässä lasten kanssa ei ole hankalaa järjestää. Makkaran ja nakkien paisto, piirakat ja vaahtokarkit tai letut takaavat hyvän mielen ja riittävästi energiaa metsässä yöpymiseen. Tämän kesän kaltaisena helleaikana tilanne kuitenkin monimutkaistuu, kun tulta ei virkistysalueillakaan saa tehdä lainkaan. Kuivamuonat taas eivät parhaimmillaankaan vedä vertoja nakeille ja räiskäleille.

Meidän helleretkellä vatsat täytettiin LYO-foodin Penne Alla Bolognesella, joka maistuu hyvin muksuillekin, mutta mielialasta pidettiin huolta irtokarkeilla ja kaurakekseillä.

Tekemistä?

Normaalina kesänä nuotiolla ja metsässä riittää lapsille puuhaa yltäkyllin. Pitkällä hellejaksolla metsäpalovaroituksen aikana nykymuksu keksii jännää tekemistä ihan taskustaankin. Itselleni aivan uusi tapa oli bongailla käkien sijasta Pokemoneja. Ihan aitoa iloa niistä näytti lapselle tulevan, joten mikäpä siinä. Aluksi kyllä piti ponnistella tottuakseen ruudun tuijotteluun metsässä. Säännöistäkin sovittiin; ruutua ei tuijoteta, kun liikutaan. Juurakot ja jyrkät kalliot eivät salli säntäilyä eteensä katsomatta.

Lapset ovat innoissaan käyttelemässä työkaluja ja veistämisen harjoittelu on mainiota ja koukuttavaa puuhaa. Lapsi voi veistää itselleen vaikkapa komean vaellussauvan retken aikana. Puuhaa on kuitenkin aluksi syytä valvoa ja antaa muutama hyvä vinkki, kuten pitää terä aina poispäin omista käsistä tai jaloista, jottei haveria pääse sattumaan.

Turvallisuus

Pieni pakkaus sidetarpeita voi olla aina hyödyksi. Pari laastaria, haavatyyny, puhdistusaine, sideharso ja kangasteippiä paikkaa suurimman osan mahdollisista pikkuhavereista. Kyypakkaus on hyvä sisällyttää allergisten reaktioiden varalle, vaikkei kyyvaaraa olisikaan.

Hyönteiset

Ampiaiskesä voi tehdä ruokailuhetkistä haasteellisia, kun ruoka houkuttelee myös keltaisia raitapaitoja apajille. Yksi konsti on pystyttää teltasta vain sisäteltta (yleensä mahdollista lähinnä jenkki-mallisissa teltoissa, joissa kaaret kiinnitetään sisätelttaan, kuten Marmot ja MSR) ja ruokailla hyönteisiltä suojassa, kuitenkin raikkaassa ilmassa.

Yöpyminen

Illan tullen ampiaiset tuppaavat vaihtumaan metsähyttysiin. Riippumatto on mukava ja turvallisen tuntuinen majoite pienellekin retkeilijälle, mutta se on syytä varustaa hyttysverkolla. Jos mahdollisuus on pystyttää vain verkkokankainen sisäteltta, se on oikein raikas ja hyönteisvapaa tapa yöpyä aidosti ulkoilmassa. Sateen uhatessa voi päälle virittää tarpin, jolloin raikkaudesta voi nauttia kuivana.

TOP 5 vinkit lapsen metsäyöhön

 

  1. Vietä yö ulkona syksyllä ilman hyönteisiä, hellettä ja metsäpalovaroitusta!
  2. Veistely ja Pokemonit voivat mahtua samaan retkeen!
  3. Valitse kohde kelin ja vuodenajan mukaan!
  4. Pieni ensiapupakkaus. Voit auttaa myös muita kanssaretkeilijöitä.
  5. Helteellä pelkkä sisäteltta ja tarppi ovat umpitelttaa raikkaampi suoja.

 

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 15 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Perheretkeily, Retkeily"




Tilaa ilmoitukset uusista blogeista!

Tilaa uutiskirjeemme ja saat tuoreita uutisia! Anna sähköpostiosoitteesi alla. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen ja evästeet.