Majoitus
Keskipitkälle, yli 300 kilometriä pitkälle ja kaksi viikkoa kestävälle vaellukselle valmistautuminen on kokeneellekin Lapinkävijälle melko haastavaa, kuten sain todeta valmistautuessani toukokuiseen The Great Outdoors Challenge -tapahtumaan, jossa minun oli tarkoitus kävellä Skotlannin poikki länsirannikolta itärannikolle kantaen koko ajan mukanani kaikkea normaaliin erämaavaellukseen tarvittavaa, sekä aina vähintään neljän päivän ruokavarantoja kerrallaan. Piti minimoida rinkan paino ja maksimoida silti turvallisuus ja mukavuus, ja vielä lisäksi huomioida se, että reitti kulki säännöllisesti myös ihmisten ilmoilla ja sisälsi telttaöiden lisäksi yöpymisiä myös majataloissa ja hosteleissa sekä illallisia kylien ravintoloissa, joten jonkinlaista sivistysvaatettakin piti olla mukana. Skotlannin vaihtelevat säätilat asettivat myös omat vaatimuksensa paitsi vaatetukselle, myös teltalle ja muille yöpymisvälineille.
Teltaksi valikoitui ankaran keveys vastaan mukavuus -pohdinnan jälkeen Hilleberg Enan, joka 1.2 kilon kokonaispainollaan oli mielestäni todella kevyt, mutta verrattuna monen matkallani tapaamani vaeltajan 700-900 gramman ultrakeveisiin majoitteisiin nähden sittenkin aika painava. En kuitenkaan olisi voinut olla valintaani tyytyväisempi: Enanissa on ruhtinaallisesti tilaa yhdelle keskimittaiselle henkilölle, ja kohtuullisen leveässä apsidissa mahtuu hyvin säilyttämään rinkkaa, vaelluskenkiä, märkiä kuorivaatteita ja muita kamppeita sateelta suojassa. Se on myös erittäin tuulenkestävä, jopa virheellisesti sivutuuleen pystytettynä, minkä totesin eräänä iltana kun metsänrajaan aivan tyynellä säällä leiriydyttyäni ja juuri yöpuulle mentyäni kuulin myrskyn vyöryvän valtavalla voimalla kohti. Telttakangas paukkui ja lepatti ja teltta painui vähän kasaan tuulen voimasta, mutta onneksi apsidin puolelta. Kaikki kiilat pysyivät kuitenkin pehmeässä maassa epäilyksistäni huolimatta ja olin jopa nukahtanut myrskyn pauhatessa, toisin kuin telttanaapurini, jotka olivat joutuneet kaksin käsin työntämään kupolitelttansa kaaria tuulta vastaan etteivät olisi litistyneet teltan sisään.
Nukuin vaelluksen neljästätoista yöstä kymmenen teltassa, joten mukavuus ja turvallisuus olivat erittäin tärkeitä. Ainoa nurkumisen aihe oli sisäteltan umpioven puuttuminen – painonsäästösyistä Enanissa, kuten muissakin Hillebergin yellow label -sarjan kevytteltoissa, on ainoastaan verkko-ovi. Kylminä, tuulisina öinä teltta oli merkittävästi viileämpi kuin umpinaisella ovella varustettu “isoveljensä” Akto. Kylmyyttä helpotti hieman mukaan ottamani pätkä ihan ohutta makuualustaa, jota käytin tauoilla istuinalustana ja leirissä teltan apsidin mattona estämään kuran kulkeutumista sisätelttaan. Kylmimpinä öinä nostin alustanpätkän teltan oven eteen pystyyn hopeanvärinen puoli sisätelttaan päin estämään tuulen pääsyä telttaan ja hieman myös heijastamaan omaa lämpöäni takaisinpäin.
Toinen asia, johon en ollut täysin tyytyväinen, ovat Enanin päädyissä olevat ja pystytystä merkittävästi nopeuttavat kiinteät lasikuitukaaren pätkät, jotka tekevät telttapaketista vähän kookkaan ja hankalan pakata, kun kangasmyttyä ei voi pusertaa huoletta pienemmäksi. Nyt pakkasin telttapaketin kokonaisuutena rinkan sisään pystyyn tai yläläpän alle vaakasuoraan, ilman noita kaarenpätkiä telttakankaassa olisi kaaripussi tullut rinkan sivuun pystyyn ja kankaat asettuneet rinkkaan sisälle.
Toukokuussa Skotlannissa voi olla vielä öisin pakkasta, joten valitsin makuupussiksini kesäpussin sijasta hyvän kolmen vuodenajan untuvapussin, jossa naisten mukavuuslämpötila on -2, sekä makuualustaksi 2.5:n R-arvolla varustetun Exped Synmat UL lite 5 M:n, jossa eristävyyden, keveyden ja pienen pakkauskoon yhdistelmä oli aivan ideaali. Alusta täyttyi väsyneenäkin helposti Schnozzel pumpbag -pussilla, joka toimi samalla myös makuupussini kuivasäkkinä ja yöllä tyynynä, untuvatakilla täytettynä ja merinovillahupparilla ympäröitynä. Kun jokainen gramma rinkassa ratkaisee, on sellainen tuote, jolla on enemmän kuin yksi käyttötarkoitus, aina mukavampi pakata mukaan.
Ruokailu
Koska suurin osa vaelluksestani kulki erämaissa, oli keitin pakollinen mukaan otettava varuste. Päädyin Primuksen Lite -kanisterikeittimeen, koska se on kevyt, sen poltin ja 100 g kaasupatruuna pakkautuvat keittimen sisälle ja se on hyvin taloudellinen, eli 100 g kaasulla arvioin pärjääväni viikon kerrallaan. Arvostan keittimen helppokäyttöisyyttä; siinä on nopeasti polttimoon lukittuva kattilaosa ja piezosytytys, ja kattilaa voi käyttää ympäröivän kahvallisen huopasuojuksen ansiosta myös esim. keiton nauttimiseen juomalla suoraan astiasta. Minulla oli mukana kevyesti eristetty ruokalautanen, jossa hauduttamalla valmistin ruokani, joten Lite toimi lähinnä vedenkeittimenä, mihin se sopiikin loistavasti eikä ole tarkoitettukaan varsinaiseksi ruuanlaittovälineeksi kattilan pienen koon ja korkean muodon vuoksi. Valittamisen aihetta löysin vain kannesta, joka ei millään tavalla lukkiudu kattilan päälle, joten rinkkaan pakatessa koko pömpeli piti aina ensin pakata pieneen varustepussiin, etteivät kansi ja kaasupatruuna olisi seikkailleet pitkin rinkkaa.
Skotlannissa on yleisesti ottaen erämaa-alueilla hyvin kirkkaat ja puhtaat vedet, mutta kuten kotoisessa Lapissakin, aina on mahdollista, että jossain yläjuoksulla makaa kuollut eläin purossa pilaten veden. Lisäksi pitkin matkaa on kyliä eli maanviljelystä sekä lampaita, hevosia ja nautoja laitumilla, jolloin vesi ei sellaisenaan ole juomakelpoista. Tätä varten varustauduin suodattamaan kaiken käyttämäni juomaveden ja lisäksi keittämään sen kaikkein epäilyttävimmistä paikoista otetun. Hankin tarkoitukseen MSR:n uuden Trailshot -vedensuodattimen, joka puhdistaa vedestä hiukkaset, bakteerit ja alkueläimet. Kapine painaa vain 142 grammaa ja mahtuu periaatteessa vaikka housuntaskuun. Sillä voi myös juoda suoraan vesistöstä, mikä tosin vaatii melko syvään veden äärelle kumartumista, koska ottoletku on hyvin lyhyt. Laitteen kohderyhmänä on maastojuoksijat ja muut fast & light -liikkujat, ja heidän tarpeisiinsa se onkin varmasti juuri tuon “pari pumppausta suoraan suuhun ja matka jatkuu” -toiminnon ansiosta mitä kätevin. Näin retkeilijälle, joka haluaa suodattaa pari litraa käyttövettä juomapulloihin siltä varalta, että matkan varrella ei ole tankkausmahdollisuuksia, kuten omalla reissullani kävi useampaankin kertaan, laitteen pieni pumppausteho on sormivoimia hyvinkin koetteleva pumppauskammion ollessa melko pieni.
Yksi jännitysnäytelmäkin koettiin erään kuohuvan virran rannalla, kun suodattimen koko nokkaosa irtosi pelkän suojakorkin sijasta ja putosi veteen. Onneksi vaelluskaverin refleksit olivat nopeat ja hän sai sen poimittua pyörteistä. Suodatin on helppo puhdistaa, kulkee pienessä tilassa mukana ja voin puutteista huolimattakin lämpimästi suositella sen käyttöä kaikille, jotka haluavat ns. puhtaiden vesien keskelläkin varautua pahimpaan. Huomionarvoista toki on, ettei suodatin eliminoi vedestä viruksia, vaan tähän tarvitaan vedenpuhdistin, esim. MSR Guardian tai vedenpuhdistustabletteja (https://www.partioaitta.fi/katadyn-micropur-forte-mf-1t)
Hyvä rinkka voi pelastaa koko matkan
Jollain oli kaikki kapineet myös kuljetettava Skotlannin poikki, ja tähän tarkoitukseen itselleni lähti mukaan Osprey Aura AG 65 rinkka. Olen useita vuosia kulkenut kaikki reissut saman valmistajan vanhalla hyvällä Aura 50:llä, mutta sen rungon alaosa alkoi näyttää sellaisia merkkejä, että pelkäsin sen ratkeavan reissun päällä, enkä ehtinyt ajoissa sitä korjauttaakaan, joten uusi kantolaite oli pakkovalinta.
Ospreyn AG-kantojärjestelmä osoittautui hyvin tukevaksi ja ilmavaksi hikisinäkin päivinä, mutta ongelmaksi itselläni muotoutui lantiovyön pituus. Aura AG:ssa on jatkettava lantiovyö, mutta valitettavasti minulle S-kokoisenkin rinkan lantiovyö oli jo viikon vaeltamisen jälkeen lyhimmässäkin säädössään liian pitkä, koska raskas reissu kavensi keskivartaloani kolmen kilon verran. Tämä kannattaa ottaa rinkkaa valitessa huomioon, ettei rinkka ala pyöriä päällä ja aiheuttaa painon laskeutumista liiaksi hartioille.
Aura AG ei myöskään juuri kantojärjestelmänsä vuoksi ole se kaikkein kevein valinta, ja vaikka samat varusteeni mahtuvat vanhaan 50-litraiseen hyvin, ei tällä uudella systeemillä ollut puhettakaan, vaan tarvittiin 65-litrainen, eli jonkun verran selkämyksen muotoilu syö myös sisätilavuutta. Laskin kahden viikon aikana toistakymmentä Aura AG:ta ja saman verran miesten versiota Atmosta reissukavereiden selässä, eli hyvin suosittu rinkkamalli se kyllä on, ja ihan syystä, kunhan vain sopii kantajalleen.
Koko komeudelle hankin juna-, bussi- ja lentomatkoja varten Friluftsin Cargo Bag Plus L -säkin suojaksi. Tämänkokoinen rinkka olisi mahtunut M-kokoiseenkin, mutta halusin mieluummin vähän isomman, jotta en joutuisi taistelemaan ylipakattua pakaasia voimalla pussiin. Kuljetuspussi suojasi rinkkaa hyvin ja erityisen tyytyväinen olin katsellessani lentoasemalla kuinka matkatavarakärry seisoi kaatosateessa ulkona.
Tässä mallissa on myös vetoketju takana, joten rinkkaa ei tarvitse riipiä pussista esiin kulkuvälineestä toiseen siirtymisen ajaksi, vaan takaluukun avaamalla kantojärjestelmä tulee esiin ja rinkan saa heilautettua selkään.
Vaatteet kaikkiin olosuhteisiin
Koska Skotlantia on kuvailtu maaksi, jossa on yhden päivän aikana mahdollisuus kokea kaikki neljä vuodenaikaa, etenkin keväällä ja syksyllä, aiheutti muiden varusteiden lisäksi vaatetuksen valinta pientä päänvaivaa. Onneksi vuosikausien alkukesän vaellukset Lappiin olivat valmistaneet siihen, että matkassa pitää olla päällepantavaa pikkupakkasesta helteeseen.
Kaikki mukana olleet tekstiilit vaihtoalushousuja ja toista merinovilla-t-paitaa lukuunottamatta.
Kaikki vaelluspukeutuminen lähtee merinovillasta. Merinovilla on ylivoimainen materiaali, kun päivien ja viikkojen aikana hikoillaan, palellaan, liikutaan ja ollaan paikoillaan vaihtelevissa sääolosuhteissa. Villa ei tekokuitujen tapaan ala haista hikoillessa, se lämmittää kosteanakin ja hengittää hyvin.
Tälläkin reissulla minulla oli alimmaisessa kerroksessa Icebreakerin Sprite alushousut ja toppi ja rinkassa mukana myös merinovillainen kerrasto, jota käytin nukkuessa. Päivisin kulkiessa oli sateisimpinakin päivinä niin lämmin, ettei kerrastoa tarvittu kertaakaan. Päällä oli koko kaksiviikkoisen ajan yksi ja sama merino-T-paita, jonka jouduin pesemään vain kerran, kaadettuani siihen aamiaismysliä mustikkakeittoineen niin pahasti, että pelkkä pyyhkiminen ei riittänyt. Muuten paita raikastui öisin tuulettamalla. Toinen ohut merino-T kulki rinkassa sivistysvaatevarana ja laitoin sen päälle vasta viimeisenä päivänä kun toinen paita oli taas aamupuurossa.
Lisälämmön tuojaksi olin valinnut Norrönan kevytuntuvatakin ja Icebreakerin merinovillaisen hupparin, josta tuli tämän reissun aikana ylivoimaisesti suosituin vaatekappaleeni. Se oli päällä ihan jokaikisenä päivänä kolmen viikon ajan, matkapäivät mukaanlukien. Kylminä päivänä pidin sitä vaeltaessa kuoritakin alla, lämpiminä päivinä heitin sen niskaan illalla, muutamana hyytävänä yönä nukuinkin siihen kääriytyneenä, ja sivistykseen pariin saapuessani se toimi asiallisena vaatteena illalla ulos syömään lähtiessäni. Yhtään kertaa sitä ei tarvinnut pestä eikä se haissut tippaakaan pahalle.
Housuvalinnassa loppusuoralla olivat Tierran Lite Track -softshellit ja Fjällrävenin kokonaan G1000-materiaalia olevat Vidda prot, mutta lopulta päädyin lähtemään vaellukselle uskollisissa Fjällräven Keb Gaiter -housuissani, ja ne olivatkin kyllä aivan nappivalinta. Housut eivät lämpimälläkään kelillä olleet liian hiostavat, ja helteisillä maantiekävelyosuuksilla, kun ei tarvinnut suojata jalkoja puutiaisilta, oli mukava irrottaa lahkeet ja kävellä shortseissa. Hyvin vahattuina ne kestivät myös sen verran vettä, että jatkuvasti vaihtelevien sataa-paistaa-sataa -säiden armoilla en useinkaan jaksanut kaivaa kuorihousuja rinkasta vaan kuljin pelkissä Kebeissä. Välillä ne toki sitten kastuivat, kun sadekuuro ei mennytkään minuuteissa ohi, mutta ne myös kuivuivat todella nopeasti.
Kuorivaatteet olivat toki myös mukana, koska Skotlannissa sataa aina. Housuni ovat kevyet Norröna Bitihorn Dri3 -kuoret pitkillä vetoketjuilla, jotta ne saa jalkaan ja pois riisumatta vaelluskenkiä. Takkia arvelin käyttäväni enemmän kuin housuja ja koska painava rinkka aiheuttaa helposti ohuen materiaalin hankautumista ja jopa veden pääsyä läpi, jätin kevyimmän packlite-kuoren kotiin ja pakkasin rinkkaan painavamman 3-kerrosgoreni Tierra Nevadon. Nevadossa on todella pitkät tuuletusaukot kainaloissa, joten kädet saa aukoista takin ulkopuolelle, ja kun vetoketjukin aukeaa myös alhaalta, oli vaihtelevissa säissä helppo kiemurrella lähes kokonaan ulos takista rinkkaa riisumatta. Hetkeäkään en vaakasuoraan piiskaavissa kaatosateissa katunut vähän järeämmän takin mukaan ottoa.
Koska kuoritakki aina jonkin verran hiostaa, en pitänyt sitä päällä kuin sateella, mutta välillä tuuli oli kuitenkin sen verran vilakka, että siltä piti suojautua ohuella tuulenpitävällä kerroksella. Oma tuulipaitani on ikivanha Marmotin omaan taskuunsa pakkautuva, reilut 100 grammaa painava nyssäkkä, ja se oli yksi hyödyllisimmistä vaatekappaleista joita olin mukaan pakannut. Vahva suositus!
Älä tingi kengistä!
Tärkeimmät varusteet kaiken mittaisilla vaelluksilla, mutta etenkin tällaisilla pidemmillä, ovat vaelluskengät. Käytin aivan loputtomasti aikaa sen pohtimiseen, että lähtisinkö uskollisilla nahkaisilla Hanwag Tatroillani vai joillain kevyemmillä retkikengillä, joita en omista. Tiesin, että monet Skotlannin poikki vaeltajat suosivat kalvottomia maastojuoksukenkiä, mutta todella moni suositteli hankalan maaston ja vähänkään painavamman rinkan vuoksi ihan kunnon vaellusjalkineita. Päädyin Tatroihini, koska olen käyttänyt niitä ahkerasti viisi vuotta ja ajattelin, että hyvin muotoutuneet, tutut kengät ovat varmasti turvallisin valinta, etenkin kun otin ne sukat ja pohjalliset, joita olen useimmilla vaelluksilla kengissä käyttänyt.
Kävi ilmi, että olin väärässä. Vaelluskengät toimivat kyllä hyvin tiukoissa nousuissa ja mutaisilla rinnepoluilla, mutta kahden ensimmäisen päivän jälkeen ne olivat kostean maaston vuoksi aivan litimärät, Gore-Tex-kalvosta huolimatta, enkä saanut niitä kuivaksi kuin vasta sivistyksen pariin sisätilamajoitukseen päästyäni. Yhdistettynä erittäin runsaaseen kovan alustan kävelyyn märät kengät ja sinänsä ansiokkaasti vuosikausia palvelleet Superfeet-pohjalliset aiheuttivat ensin kantapään sisäreunaan yhden rakon, jonka vuoksi jouduin vaihtamaan kenkiin mukana olleet pehmeämmät Hanwagin nahkapohjalliset. Näillä oli ihanan joustavaa kävellä asfaltilla ja kovalla hiekkatiellä, mutta ne myös kastuessaan märiksi menettivät muotonsa, rullautuivat kantapäästä ja hankasivat toisen kantapääni alle valtavan rakon eräänä kolmenkymmenen kilometrin kävelypäivänä. Tämä rakko sitten tulehtui, ja niinpä kävelin kolme päivää märkäpaise kannan alla ennen kuin pääsin yhdeksännen vaelluspäivän iltana Braemarin kylässä lääkäriin, jossa paise tyhjennettiin ja sain antibioottikuurin. Päivän pakkolevon jälkeen jalka oli taas kävelykunnossa ja kun vielä ostin urheilukaupasta paksut geelipohjalliset, pääsin jatkamaan matkaa.
Tästä viisastuneena taidan ensin ensi kerralla minäkin harkita kuitenkin vastaavalle reissulle niitä kalvottomia, pehmeämpiä maastojuoksujalkineita. Jokien ylityksetkin kävisivät kätevästi kenkiä riisumatta. Nyt minulla oli sitä varten kevyet barefoot-jalkineet, jotka kastuttuaankin kuivuivat kohtuullisen nopeasti ja joilla oli mukava tepastella illalla leirissä ja kylillä päivän raskailla kengillä kävelyn jälkeen.
Kenkien lisäksi hyvät sukat ovat avain onnistuneeseen vaellukseen. Olin ottanut mukaan kolmet eripaksuiset sukat ja vielä villasukat leirikäyttöön, vaikka normaaleilla viikon Lapinvaelluksilla kannan vain yhtä pari ja leirisukkia. Jalat turposivat kovassa rasituksessa ja välillä hellelukemiin nousseissa lämpötiloissa niin, että jouduin päivän aikana vaihtamaan sukat asteittain ohuempiin. Pahimpana päivänä kävelin viimeisen kymmenen kilometrin etapin pelkissä linersukissa, kun jalka tuntui kasvaneen kolmen numeron verran kokoa ja kengät puristivat tolkuttomasti.
Joka ilta pesin jalat mahdollisimman kylmällä vedellä ja rasvasin huolellisesti tuhdilla jalkavoiteella. Illan ja yön jalat viettivät villasukkien hoitavassa huomassa. Normaalisti vaelluksilla tämä on ollut riittävä hoito, enkä ole kärsinyt rakoista aiemmin. Nytkin yritin estää niiden syntymisen teippaamalla jo vähänkin punoittavat kohdat ennen rakkojen ilmestymistä apteekin urheiluteipillä, mutta yleensä hyvin pysyvä teippikin tuppasi vain rullautumaan jatkuvasti litimärissä sukissa.
Muista myös ne pikkuasiat
Helteen vuoksi muunkin asustuksen kanssa oli välillä vähän haasteita. Talvisessa Suomessa ei ollut todellakaan ollut tilaisutta näyttää iholleen aurinkoa, joten yllättävässä paahteessa piti iho suojata paitsi aurinkovoiteella myös pitkähihaisella paidalla kuumuudesta huolimatta. Päätä verhosi kevyt ja hengittävä lippalakki, jossa oli kätevä irrottetettava takahelma korvien ja niskan suojaksi. Valitettavasti olin onnistunut irrottamaan tuon helman ennen lähtöä ja pakkaamaan sen jonnekin eri paikkaan, joten se ei ollut mukana, mikä aiheutti parin viimeisen päivän aikana ahkerasta aurinkovoiteen hölväämisestä huolimatta palaneet korvanlehdet.
Parin viikon vaellukselle tarvitaan yllättävän paljon myös kaikenlaista pikkusälää. Omista tarve-esineistäni hyödyllisimpiä olivat Garmin Vivofit -kello, josta oli kiva tarkistaa kulutetut kalorit ja kerätyt askelmäärät iltaisin. Vanhat hyvät Leki-vaellussauvat toimivat korvaamattomana apuna jyrkkiä rinteitä ylöspäin puuskuttaessa ja ehkäisivät myös loputtomilla tietaipaleilla yläkropan puutumista. Kumitulpat kuluivat reissun aikana puhki, koska asfalttia ja soratietä oli niin runsaasti. Juomapulloina minulla oli litran vetoinen kokoontaittuva pullo juomaletkulla vedelle ja puolen litran Nalgene urheilujuomalle. Nalgene toimi myös kuumavesipullona makuupussissa kylminä öinä. Kaikki varusteet rinkassa oli pakattu vedenpitäviin, superkevyisiin Ospreyn kuivapusseihin, joita minulla oli erikokoisia ja -värisiä helppoon pakkaamiseen ja tavaroiden löytämiseen. Pahimman kaatosadepäivän aikana olin erityisen onnellinen huolellisesta pakkaamisesta, sillä sadesuojasta huolimatta rinkkaan oli päässyt vettä, mutta kaikki varusteet olivat kuivapusseissa hyvin suojassa.
Pidemmälle vaellukselle valmistautuminen on aina tasapainottelua sen välillä, että haluaako mukavuutta leirissä vai kulkiessa. Tällä ensimmäisellä Skotlannin reissullani kallistuin ehkä vähän liikaakin siihen leirimukavuuteen ja pakkasin turhaan kaikenvaralta-meiningillä. Toiveissani on tehdä sama vaellus uudestaan lähivuosina ja silloin aion kyllä vielä viilata grammoja ihan tosissani. Jää nähtäväksi miten onnistuu!
Top 3 varusteeni Skotlantiin:
– Hilleberg Enan: kevyt ja tilava yhden hengen vaellusyksiö vaativiinkin oloihin
– Fjällräven Keb gaiter trousers w: kestävät, äärettömän mukavat ja irrotettavilla lahkeilla muunneltavat (irtolahkeet on helppo irrottaa ja pestä mudasta sillä välin kun housut ovat jalassa)
– Smartwool PHD OD medium vaellussukat: pehmeät, hengittävät, kosteutta imevät, napakasti jalassa istuvat
