Suomessa on neljä vuodenaikaa ja nyt syksyn vielä kestäessä on syytä valmistautua talveen. Vaikka viime vuosina on etelässä kärsitty aika leudoista talvista, niin garderoobi on hyvä tarkistaa ajoissa. Emmehän me kuitenkaan halua olla kuin autoilijat, jotka vuodesta toiseen talven alla pääsevät uutisiin otsikolla: ”talvi yllätti autoilijat”.
Olemme käsitelleet kerrospukeutumista ja tiedämme, että usean välikerroksen päälle riittää vaikka kuoritakki. Ei sen kummempaa talvitakkia välttämättä tarvitse. Ehkä pysähdyttäessä on hyvä heittää harteille taukotakki. Silloin vilu on estetty ja keho pysyy lämpimänä.
Joskus paukkupakkaset vaativat uloimmaltakin kerrokselta eristävyyttä ja siksi paksut talvitakit ovat hyvinkin käteviä. Joskus on miellyttävämpää käyttää vähemmän välikerroksia ja pitää tuhtia takkia päällimmäisenä. Ainakin työmatkoilla tai muussa kaupunkikäytössä se on jopa järkevintä. Riisumalla paksun takin on heti sisälämpötiloihin sopivat vaatteet.
Kun pikkulapset puetaan toppahaalareihin, ovat heitä ulkoiluttavat vanhemmat samanlaisen varustautumisen tarpeessa. Kotona on sitten kätevämpi heittää lämmin ulkotakki naulaan ja ryhtyä jälkikasvua riisumaan, koska oman kerroksittain kasatun vaatetuksen riisumiseen menisi tuhottomasti aikaa. Muutenkin ulkoilijoilla, esimerkiksi hiihtokisoja seuratessa, jääkiekkokaukalon reunalla seistessä tai päiväkävelyllä kaupunkipuistossa, on yhden paksun takin kanssa kätevämpää. On nimittäin huomattavasti helpompi jättää takki narikkaan ruokaillessa ravintolassa tai astuttaessa junan ripustaa palttoo naulakkoon.
Sitten onkin lopuksi kysymys vain valinnasta. Pohjoisen Suomen asukas satsaa ehkä heti hieman paksumpaan ja eristävämpään ulkotakkiin, kuin kanssakulkija etelässä. Kukkaron paksuus määrittelee tietenkin myös hankittavat materiaalit ja laadun. Untuva on, kuten olen aikaisemminkin väittänyt, se paras täyte. Keinokuidullakin pärjää, mutta samaan lämpöarvoon pääsemiseksi on toppaa oltava paljon enemmän ja se lisää koko vaatteen painoa. Toisaalta hintakaan ei nouse untuvatakin tasolle.
Pintamateriaali puhuu käytöstä
Täyte ei ole ainut päätettävä asia, kun ollaan takkiostoksilla. Pintakankaita on paljon erilaisia ja onpa joissain talvitakeissa myös vedenpitävä kalvokin valinnan vaikeutta lisäämässä. Kepeät keinokuitukankaat vähentävät tietenkin palttoon kokonaispainoa ja lisäävät käytön miellyttävyyttä.
Kaupunkikäytössä talvitakki ei altistu niin kovalle rasitukselle, kuin retkikäytössä. Siksi keveät keinokuitukankaat soveltuvat hyvin. Kun takin kanssa rymytään metsissä tai tuntureilla, on tärkeätä, että kangas pysyy ehjänä. Untuvatakissa se voi olla jopa elintärkeätä, sillä isosta repeämästä karkaavat untuvat tunturituuleen.
Kokonaan toinen juttu on erillisen taukotakin valinta, jolloin sen on tarkoitus olla kevyt kuljettaa mukana ja ottaa tauoilla käyttöön eristämään käyttäjäänsä kylmästä ulkoilmasta. Taukotakin pitäisi olla myös mahdollisimman hengittävä, että hikoilleesta kehosta haihtuva kosteus pääsee pois, eikä jää takin täytteitä kastelemaan. Kosteus täytteessä syrjäyttää eristävän ilman ja takista tulee hyödytön. Märkä takki myös jäätyy helposti. Se tulee raskaaksi ja koppuraiseksi, eikä sitä enää voi käyttää lämmittävänä kerroksena.
Itse suosin takkia, jonka kankaat kestävät kipinöintiä. Kun istuskelee tai touhuaa nuotion äärellä, niin pelkkä ohut keinokuitu vaurioituu helposti. Sama juttu on fleecessä. Kun se tuli markkinoille, niin aika moni poltti siihen reikiä nuotion äärellä. Itsellänikin on paksu Sastan erinomainen fleece-takki selästä palanut, ja ihan omaa tyhmyyttä.
Itse käytin aikoinaan talvisin armeijan pakkastakkia, sellaista harmaata. Aivan upeasti toimiva takki, jossa oli joku keinokuitueriste ja vahva kangas pinnassa. Se palveli minua vuosikausia. Ostin joskus sellaisen halvan untuvatakin, mutta se ei oikein toiminut edes kaupunkikäytössä. Myöhemmin satsasin kalliimpaan, Joutsenen untuvatakkiin, ja se oli upea. Se on edelleenkin käyttökunnossa.
Nykyään minulla on vanha Fjällrävenin keinokuituinen parkatakki. Se on erittäin lämmin ja olen käyttänyt sitä tulilla yöpyessäni makuupussin päällä suojaamassa kipinöiltä. Toinen kätevä mitä käytän, on Fjällrävenin untuvapusakka, jossa on ulkopinta puuvillapolyesteria. Se on hieman liian lyhythelmainen, mutta muuten varsin mainio. Untuvatäytteisenä se on lämpöalaltaan hyvin laaja, joten sitä voi käyttää myös loppusyksyllä ja alkukeväästä, ilman hiostavaa kuumuutta.
Taukotakin tai talvitakin lisälämmikkeen virkaa minulla hoitaa Fjällrävenin Luhkka. Se on saamelaiskulttuurista ideansa ammentava myrskyhuppu, joka puetaan lisäsuojaksi yläkehon päälle. Omassani on villasisus ja sen alla on miellyttävä istuskella ja tuijottaa leirinuotiota.
Yksityiskohdat kelin ja käytön mukaan
Pelkkä paksu eristekerros ja hyvin valitut pintamateriaalit eivät yksin tee hyvää talvitakkia. Urbaanikäytössä kannattaa jälleen katsoa käytännöllisyyttä. Hupun käyttöä helpottaa, jos se on laaja ja ilman turhia kiristyksiä. Hihansuissa joustoresori on näppärämpi käyttää kun neppareilla tai tarranauhalla säädettävät. Arkikäytössä kun näitä säätöjä ei vaan jaksa säädellä päivittäin. Siksi selkeät ja kohtuullisesti toimivat palvelevat käyttäjäänsä parhaiten.
Retkikäytössä edellä mainitut yksityiskohdat taas kannattaa ajatella toisin päin. Kun hupussa on hyvät säädöt, saa sen kelin niin vaatiessa tiukasti pään mukaisesti. Hupun on oltava väljä, jolloin sen alle saa eri kokoiset hatut tai pipot. Näiden lisäksi hyvä huppu myös kääntyy päässä. Näin pystyään katsomaan sivuille. Perushuppu on jäykkä ja pää kääntyy sen sisällä, jolloin katse sivulle on aina rajattu. On myös hyvä, jos hupun saa niskassa hieman suppuun, jotta se ei kerää puista putoavaa lunta.
Hihansuut täytyisi retkikäytössä saada säädettyä sopivan tiukoiksi huomioiden hansikkaiden koko ja alla olevien vaatteiden määrä. Tällöin parhaiten säilytetään raajojen liike ja suljetaan lumelta pääsy hihaan. Täytyy myös muistaa, että liian tiukka hihansuu voi jopa haitata ääreisverenkiertoa ja edesauttaa käsien kylmettymistä.
Retkeilijän toppatakissa kannattaa suosia pitkää helmaa. Se estää tuulen ja tuiskun pääsyn housujen ja takin saumakohdasta iholle. Varsinkin kykkiessä tämä väli on kylmettymiselle altis, jos sitä ei suojata. Kaupunkikäytössä pusakkapituinen toimii mainiosti. Oikein pitkän takahelman päällä voi jopa istua ja samalla se suojaa housun takamusta kastumiselta.
Tyyli on aina käyttäjän valinta ja kannattaa muistaa, että monet talvitakitkin on tehty muodikkaiksi, toimivuuden kustannuksella. Tässä tietenkin käyttötilanteista riippuen täytyy osata ohjailla omaa ostopäätöstä ja hankkia tarkoituksenmukaisin. Toki talvitakkeja saa olla useampiakin. Tärkeänä yksityiskohtana kannattaa huomioida leikkaus. Tiukka vartalonmuotoinen takki mahdollistaa aina saman paksuisen kerroksen alla käytettäväksi.
Riittävän väljä leikkaus antaa vapauksia pukemiseen, mutta ennen muuta se mahdollistaa riittävän määrän ilmaa eristeessä ja kehon ympärillä. Liian tiukka vaate painaa täytteen kasaan ja se ei enää eristä kunnolla, eikä siis pidä lämpö keholla. Tilanne tyylikkäässä kaupunkitakissa voi olla kuin liian ahtaassa makuupussissa, jossa kiristävien olkapäiden kohdalle tulee kylmäsilta ja vilu löytää sieltä tiensä käyttäjän kehoon.
Retkikäytössä väljyyden tarve korostuu myös liikkumisen helpottumisena, kun vaate ei ahdista liikeratoja. Kun hartianseudussa on tilaa ja hihat oikein leikatut, ei takin helma nouse käsiä nostettaessa liikaa. Näin estetään esimerkiksi tuiskuavan lumen pääsy helman alta välikerroksiin.
Oli niin tai näin, niin talvitakin hankinnassa kannattaa pysähtyä hetkeksi ja miettiä se todellinen tarve ja käyttötilanteet. Hyvä talvitakki on hintava, mutta erinomainen talvipalttoo taas selkeästi kallis investointi. Paras vaihtoehto on itselle sopivin, eikä kenellekään muulle. Laadukas ja toimiva takki on pitkäikäinen sijoitus, joka voi kriisitilanteissa jopa pelastava kapine eli hyvä henkivakuutus.
Ennen kuin talvipakkaset saapuvat, on syytä suojautua sateelta ja kylmältä. Katso videolta vinkit välikausitakin hankintaan.
Teksti: Joppe Ranta
kuvat: Joppe Ranta, Joppe Rannan arkisto
