Hyvät retkeilyvaatteet saattavat olla kalliita ja niiden hankkiminen epäilyttää siitä syystä. Minä olen ratkaissut ongelman alkamalla hankkimaan itselleni vaatteita, jotka olisivat mahdollisimman monikäyttöisiä. Samat vaatteet sopivat siis niin retkille, vaelluksille sekä arkeen.
Merinovillaa joka tilanteeseen
Käytän nykyään päivittäin merinovillaisia vaatteita. Omistan muutamia kappaleita merinovillaisia sukkia, t-paitoja, alushousuja sekä kerrastoja. Merinovillan etuja on monia, mutta itselleni tärkeimmät on niiden kyky lämmittää, viilentää sekä niiden hajuttomuus.
Huomasin juuri viime viikolla, että päälläni on ollut sama t-paita jo melkein viikon, eikä siinä ole pienintäkään hajuhaittaa. Vein paidan parvekkeelle tuulettumaan ja vaihdoin toisen vastaavan tilalle. Sama juttu sukkien kanssa. Merinovillaisia sukkia omistan viisi paria, joista osa on hieman eri paksuisia keskenään, joten voin käyttää näitä sukkia ympäri vuoden. Sukatkaan ei ihan hetkessä ala haisemaan, vaan samoja sukkia voi huoletta käyttää arjessa 2-3 vuorokautta putkeen ja vielä enemmän, jos niitä tuulettaa päivittäin.
Samalla taktiikalla kuljen myös retkilläni. Kesän reilun viikon kestäneellä Senjan / Lofoottien reissulla mukanani oli muutama merinovillainen t-paita, pitkähihainen merinovillainen paita, yhdet pitkät merinovillaiset alushousut ja sukka-arsenaalini (joista käytin vain neljää paria). Iltaisin laitoin päivän päällä olleet vaatteet tuulettumaan teltan naruihin ja vaihdoin yöksi edellisenä iltana tuuletetut kerrastot päälle. Tällä syklillä pärjäsin loistavasti koko reissun olematta hajulla varustettu matkakumppani.
Käytän merinovillaisia vaatteita myös työmatkallani. Kuljen päivittäin pyörällä töihin. Matka ei ole kuin viisi kilometriä, mutta on todella mäkinen. Kovasta kunnosta huolimatta hiki yllättää joka kerta. Merinovillaiset alusvaatteet eivät kosteanakaan tunnu kylmiltä päällä, joten ne ovat loistava valinta ympärivuotiseen työmatkapyöräilyyn.
Erilaiset ulkoiluvaatteet erilaisiin olosuhteisiin
Käytän myös samoja ulkovaatteita työmatkallani, kuin metsässä. Joko kuorivaatteet sateisella kelillä tai sitten g-1000 kankaalla varustettua vaatetusta kuivemmalla säällä. Kuorivaatteet hengittävät huomattavasti enemmän kuin voisi kuvitella. Itse pystyn kyllä hiihtämään ja pyöräilemään kuoritakissa, mutta se ei ole kuitenkaan yhtä hengittävää materiaalia kuin esimerkiksi mainitsemani g-1000 kangas.
Käytitpä kumpaa tahansa tai vaikka molempia kuten minä, niin valitse uloimmaksi kerrokseksi itsellesi tarpeeksi väljä malli, että alle mahtuu monta kerrosta vaatetta. Käytän samoja ulkokerroksia ympäri vuoden, joten on hyvä että niiden alle mahtuu mm. merinovillainen kerrasto, fleece/neule ja kevytuntuvatakki.
Itse teen työkseni mainosvalokuvausta ja joudun olemaan välillä pitkiäkin aikoja ulkoilmojen armoilla myös arjessa. Kun ulkona on kova pakkanen ja joudun olemaan pitkään paikoillaan ja operoimaan kameraa koko päivän, niin olen onnellinen tekemistäni hankinnoista vaatteiden ja varusteiden suhteen, vaikka hinta olisikin ollut kovempi.
Laadukas vaate on pitkäaikainen sijoitus
Nykyiset retkeilyvaatteet ovat selkeästi suunniteltu käytännöllisyyden lisäksi myös katukuvaan. Outdoor -henkiset ihmiset voivat siis halutessaan pukeutua samoihin vaatteisiin niin arjessa kuin metsässäkin, kun vaan valitsee oikeat vaatteet itselleen. Uskon, että samat vaatteet tulevat myös kestämään aikaa sekä kulutusta, enkä joudu tekemään samoja hankintoja useaan otteeseen. Siksi kannattaakin jutella asiantuntevien myyjien kanssa ja kertoa mitä tarvitsee, niin löytää varmasti itselleen sopivimman vaatetuksen.