”Sytytetään nuotio.” Se kuulostaa simppeliltä ja usein kuullulta lausahdukselta tai ohjeelta, mutta mikä on nuotio? Periaatteessa nuotio on kasa puita, jotka ovat kyllin kuivia syttyäkseen ja kyetäkseen, yhdessä hapen kanssa, tuottamaan riittävän kuumuuden tulen ylläpitämiseen. Jos joku näistä uupuu, hiipuu nuotiokin.
Hyvin monella yleisellä taukopaikalla on nuotiokehä ja puuvaja, joten nuotioita poltellaan Suomessa paljon. Monella nuotiopaikalla näkee, ettei se nuotion tekeminen ihan itsestään selvää kaikille ole, sillä puusiruja, lastuja, risuja, keppejä, paperia, muovia ja kaikenlaista muuta roskaa on ympäriinsä. Yleensä huollettujen nuotiopaikkojen polttopuu on hyvää ja kuivaa, joten sellaisen nuotion saa syttymään helpostikin.
Nuotion paikka ja tarjolla olevat puut vaikuttavat nuotiotyyppiin.
Kekonuotio on tuttu Aku Ankasta
Monille luontevin nuotio on se Aku Ankasta tuttu kekonuotio, jossa polttopuiden yläpäät ovat yhdessä ja alapäät ulospäin. Sellainen sytytetään alta keskeltä ja hieman rosopintaisiin puihin tuli tarttuu hyvin ja nuotio palaa iloisesti. Kekonuotiota moititaan usein siitä, että se sammuu helposti kaatuessaan. Tämä on erityisesti vaarana talvella, jolloin kylmä ja märkä lumi sammuttaa nuotion, mutta kesällä, kun nuotio saa riittävästi happea uumeniinsa, ei tukahtumisen vaaraa ole. Se ei tosin silloin enää ole kekonuotio, vaan hässäkkä.
Kekoon asettelun etuna on hieman kosteiden puiden nopeampi kuivuminen, kuin lappeellaan ollessaan. Kekonuotiossa palaa myös hieman huonompi polttopuu paremmin, kuin vaikka ristikkonuotiossa. Kekonuotion huonossa maineessa on perää ja osaamattomissa käsissä se ei siksi kätevä olekaan. Nuotiomestarilla täytyy olla silmää, minne seuraava puu laitetaan. On huomioitava tuulen suunta ja puiden keskinäisten välien sopiva etäisyys. Ahtaasti palava tuli ei saa riittävästi happea ja liekki hiipuu. Toisaalta harvaan asetellusta ja tuulisella paikalla palavasta nuotiosta viima vie lämmön, jonka johdosta palaminen heikkenee.
Ristikkonuotio on hyvä yleisnuotio
Ristikkonuotiota pidetään hyvänä mallina, jossa eri vahvuiset polttopuut asetellaan hirsilatotyylisesti kulmista ristiin keskenään ja korotetaan rakennelmaa kehä kerrallaan. Alkujaan ristikkonuotion pohjakerrokseen laitettiin vähän ohuempaa puuta ja se sytytettiin altapäin, mutta nykysuuntauksen mukaan sokkelikerros tehdään tuhdisti ja ohuempia pinotaan yläkerroksiin. Nykyaikainen ristikkonuotio myös sytytetään päältä. Se on ympäristöystävällisempi tapa ja vähentää pienhiukkaspäästöjä. On vain muistettava, että silloin puiden on oltava hyviä ja kuivia.
Viuhkanuotio suojaa hyvin tuulelta
Jos tulipaikkamme on tuulinen, ei ristikkonuotio välttämättä ole se paras vaihtoehto. Viuhkanuotiossa tuulta vasten tulee paksumpi halko poikittain ja sitä vasten asetellaan pienemmät puut. Näiden alle jää suojaisa kolo, minne laitetaan sytykkeet ja tarjotaan tulta. Viuhkanuotioon laitetaan seuraava kerros puita edellisen kanssa ristiin, niin väleihin jää riittävästi tyhjää ilman kulkea.
Pagodinuotio soveltuu hyvin ruoanlaittoon isommalle porukalle
Pagodi on viisi- tai kuusisakarainen rakennelma, joka sytytetään keskeltä. Se on varsin laaja palopinnaltaan ja sopiikin hyvin ruuanlaittoon isommalle porukalle ja useammalle kattilalle. Huonompia ja kosteampia puita poltellessa voi pagodiin tehdä ylimääräisen kehän, jossa puut vähän kuivahtavat nuotion lämmössä.
Tähtinuotio on näyttävän näköinen
Näyttäväksi tarkoitettu nuotio voisi olla tähtinuotio. Siinä sakaroita työnnetään keskustan liekkejä kohti. Se ei anna kovastikaan lämpöä, koska sen lähellä ei voi istua, eikä se sovellu oikein ruuanlaittoonkaan. Paksuista kuivista parruista tulee upea ja kirkas tähtinuotio vaikkapa ohjelmalliselle iltanuotiolle.
Raappanantuli soveltuu hyvin ruoanlaittoon
Jos ei tähtinuotio sovi ruuanlaittoon, niin Raappanantuli on juuri sitä varten kehitetty. Se on nerokkaan yksinkertainen ja toimiva. Siihen tarvitaan vähintään reilun parinkymmenen senttimetrin mittainen pölli, jonka halkaisija on samaa luokkaa. Puu lyödään kirveellä halki kahdesta kohtaa niin, että keskelle jäävä osa on muutaman senttimetrin levyinen. Se pienitään ja asetellaan sytykkeitten kanssa paikalleen, pöllinpuolikkaitten väliin. Tulta annetaan sytykkeille molemmilta sivustoilta ja hetken odotetaan, niin pölkyn päälle voi asettaa paistinpannun, kattilan tai kahvipannun. Hyvällä pöllillä ehtii paistaa aterian ja keitellä vielä kahvit jälkiruuaksi. Raappanantuli sekoitetaan usein jätkänkynttilään, jonka palaset ovat alhaalta kiinni toisissaan ja hahlot moottorisahalla tehdyt. Maailmalla jätkänkynttilä on samassa jonossa kuin joulupukki ja sauna, eli ruotsalaistettu ja tunnetaan nimellä Swedish torch.
Kokemusta ja ainaista harjoittelua
Muutama vuosi sitten minulla oli ryhmä brittiläisiä bushcraft-harrastajia harjoittelemassa talviretkeilyä suomalaisissa olosuhteissa. Teimme nopeasti nuotion, jossa polttelimme sekalaatuista polttopuuta. Siinä oli koivua ja kuusta sekaisin. Eräs englantilainen katsoi pitkään hiljaa, kun lisäilimme kavereiden kanssa puita nuotioon ja lopulta kysyi: minkä niminen tuo nuotio on?
En ymmärtänyt heti kysymystä, joten hän jatkoi, ettei tunnistanut nuotiotyyppiä, hän kuitenkin oli lukenut kaikki tärkeimmät bushcraft-kirjat. Hän ihmetteli, että mistä tiesimme mihin seuraava polttopuu laitetaan, jos nuotiolla ei ole nimeä, eikä sen rakennetta siten ole alan kirjallisuudessa selitetty. Nuotiomme kun oli alkanut pienellä ristikkonuotiolla, jota vasten oli tehty vähän kekonuotion tyyppistä ladelmaa.
Vaikka kirjat, netti ja tämäkin artikkeli esittelevät erilaisia nuotiotyyppejä nimiltä, niin todellinen nuotiomestari tietää mitä tekee ja soveltaa erilaisia pinoamistyylejä olosuhteiden ja tarjolla olevien polttopuiden mukaan. On ”luettava” nuotiota ja katsottava mihin se seuraavaa puuta kaipaa. Tässäkin tapauksessa olimme aloittaneet pienellä tehokkaalla nuotiolla, johon lisäilimme huonoa polttopuuta ja levensimme paloalaa sitä mukaa, kun saimme hiillosta laajemmalle. Teimme leveän nuotion, jotta mahdollisimman moni mahtuisi yhtä aikaa paistelemaan ruokiaan.
Yöksi sama nuotio muuttui pinonuotioksi, kun otimme ritilän pois ja laitoimme reilun metrin mittaisia pyöreitä puita palamaan. Ne paloivat itsekseen pitkään ja lämmittivät leveän alan. Pyöreän puun polttaminen vaatii alkuun muutaman tunnin normaalin nuotion, jotta alustassa on riittävästi kuumuutta sytyttämään halkaisemattoman pinnan. Aamulla hiilloksille ladotaan normaaleja puita, jotta saadaan aikaiseksi tasainen keittotuli aamupalalle.
Rakovalkea on perinteinen suomalainen yöpymistuli
Perinteinen suomalainen yöpymistuli on rakovalkea. Se on monimutkainen ja taitoa vaativa rakennelma, missä on kaksi parrua päällekkäin ja välissä hehkuva tuli. Rakovalkean puiden pitää olla kuivia ja mieluiten oksattomia. Ne lovetaan pitkittäin ja asetetaan vaot vastakkain, välikapuloiden varaan. Tuulen pitäisi tulla rakovalkean pään suunnasta. Tuli sytytetään kiehisillä koko matkalta ja kun väli palaa kunnolla, välipuut poistetaan. Tämän jälkeen rakovalkean pitäisi palaa hyvin pienellä liekillä. Kunnollinen rakovalkea palaa läpi yön.
Nuotiolle paikka ja puitteet
Nuotion sytyttäminen on aika lailla säänneltyä puuhaa. Yleisillä nuotiopaikoilla sellaisen voi puuhastella, kunhan ei ole metsäpalovaroitusta. Muuten nuotion poltteleminen tarvitsee aina maanomistajan luvan. Pohjoisessa erämaa-alueille voi luvan lunastaa Metsähallituksesta. Nuotioluvan lisäksi tarvitaan polttopuita ja lupa niiden keräämiseen. Risukeittimessä homma on helpompaa, kun vain on alta suojattu keitinmalli, niin se lasketaan retkikeittimeksi ja poltella voi maasta löytyneitä risuja.
Jos metsässä ei ole nuotiopaikkaa, mutta nuotion tekemiseen on maanomistajan lupa, voidaan nuotio perustaa melkein minne vain. Mieluiten nuotio tehdään hiekkaperäiseen kohtaan, jolloin tulen leviämisestä turpeen alla ei ole pelkoa. Kallion päälle ei mielellään nuotiota laiteta, koska kivi kuumuudessa rapautuu ja paikalle jää ikävät jäljet. Avomaalle voi nuotion tehdä, kunhan kuorii pintakerroksen maata pois. Jos on lupa kanniskella kiviä, niin nuotiolle voi rakentaa kehän, estämään leviämistä ja suojaamaan tuulelta. Kiviä voi hyödyntää myös kattiloiden alla ja kosteiden puiden kuivattamiseen. Yleisin kivikehä on pyöreä, mutta vanhoissa leirikeittiöissä tunnettiin avaimenreikänuotio nimenomaan ruuanlaittoon sopivana.
Yleisimmät polttopuut
Mäntypuu on parhaita polttopuitamme, mutta koivuhalko on tätä nykyä se yleisin. Sitä kun on saatavissa klapeina ja sen paloarvo on erittäin hyvä. Metsässä kuivaa koivua on vaikea löytää, joten silloin mänty ja kuusikin ovat satunnaisen kulkijan polttopuita. Kuusi tosin rätisee ja kipinöi, joten keinokuituvarusteiden kanssa kannattaa istua vähän syrjemmällä. Haapa ja leppä ovat pehmeitä puita ja palavat nopeasti. Paju palaa kituliaasti. Lue tarkemmin eri puiden palamisominaisuuksista.
Nuotion sytyttäminen
Nuotion sytyttämiseen voidaan käyttää tuluksia, tulitikkuja (tai myrskytikkuja, jotka toimivat myös sateella), kaasusytytintä, bensiinisytytintä, aurinkopeiliä, suurennuslasia, patteria ja teräsvillaa, tuliporaa tai mitä kukin nyt keksiikään käyttää. On vain muistettava, että kelistä ja sytykkeistä riippuen onnistuminen niillä vaihtelee suuresti.
Sytykkeitä on nuotioon varattava riittävästi. Sytykkeiksi käyvät paperitollo, kuiva heinänippu tai syksyinen horsma, tuohi, koivuklapista veistetyt kiehiset, kuusen alaoksat, lunttu, taula, vanulappu, tervaksen lastut tai ihan oikeat tehdasvalmisteiset sytytyspalat.
Sytykkeiden määrä ja käytettävyys riippuvat polttopuusta ja vallitsevista olosuhteista. Kuivilla koivupuilla tyvenessä kelissä nuotio syttyy kipinästä parilla kiehisellä, mutta sateisessa ja tuulisessa kelissä voi nuotion teko olla hyvinkin haastavaa. Nuotion rakentamisen ja tulen sytyttämisen taito on hyvä opetella kunnolla, sillä joskus henkiinjääminen voi olla siitä kiinni. Tulen sytyttämisestä voi lukea blogista Jos tulien tekeminen kiehtoo.
