Ensipapulaukku, se on jotenkin itsestäänselvyys, kun tehdään varustelistaa reissuille ja retkille. Ensiapuun varautuminen ja tyylit EA-laukun varustamiseen vaihtelevat hyvin paljon. Jotkut täyttävät ja sortteeraavat laukun sisällön ennen jokaista retkeä, kun taas monille se ensiapupaketti on ”aina valmiina” ja heitetään vaan reppuun.
Tunnustan kuuluvani tähän jälkimmäiseen ryhmään, ja olen varmaan siinäkin vielä se varoittava esimerkki. Käytännössä minulla on pari erikokoista EA-pakkausta, joista jommankumman sujautan aina reppuun. Sisältö jää turhan usein tarkistamatta ja edellisellä reissulla käytetyt tuotteet korvaamatta uusilla sekä särkylääkkeiden päivämäärät tarkistamatta.
Hyvin on tähän asti selvitty, mutta kyllähän tuo on väärä tapa. Ihan samalla lailla, kun muutkin välineet valitaan tarkasti, olisi se syytä tehdä myös ensiapuvälineille. Ehkä jopa vielä tärkeämpää, kuin vaikka pippurin määrä keittiöpussukassa.
Toki osaan ensiavusta voi käyttää kasveja ja muita luonnontuotteita, mutta nykyaikana niillä ehkä kannattaisi vaan höystää loukkaantumisiin ja sairastumisiin varautumista, kuin tuudittautua täysin luonnonapteekin antimiin.
Vanha kansa uskoi piharatamoon ja pikiöljyyn
En enää muista, miten olen jo lapsena oppinut, että piharatamo auttaa haavoihin. Hämärä muistikuva on, että olen hiekkapihalla kaatuessani pihan muiden lasten ympäröimänä asetellut piharatamon isoa lehteä verta vuotavaan polveeni.
Turkka Aaltosen ja Nalle Coranderin kirjasta, Luonnonvaraiset hyöty- ja myrkkykasvit, selviää, että ”Piharatamon murskatut lehdet parantavat haavoja, hiertymiä, hyönteisten pistoja ja puremia, finnejä, auringonpolttamia, paleltumia ym. Eli se on ihovaivojen yleisrohto.” Kirja vahvistaa myös, että lehtiä sellaisenaan voi asetella haavojen päälle. Jostain tuo vanha kansanperinteen tieto oli siis jatkanut matkaansa myös meille Hernetien lapsille.
Piharatamo
Toinen konkreettinen muistikuva luonnonlääkkeistä johtaa myös lapsuuden kesään, kun Itä-Hämeessä mökkeillessä ampiainen pisti ikävästi. Se sattui ja kutitti, mutta vaarin siveltyä siihen pikiöljyä, kipu helpotti nopeasti. Pikiöljyä oli pienessä lasisessa pullossa, jossa oli nahkasta tehty suojus ja vyölenkki. Se oli sota-aikana keikkunut vaarini vyöllä ja varmasti käytetty moneen vaivaan.
Pikiöljyä saadaan tervanpolton yhteydessä ja se on hieno luonnontuote. Nykyisin se on lähinnä saunatuoksu, mutta kansanperinteen mukaan se on suojannut itikoilta sekä syöpäläisiltä ja hoitanut ihoa pistosten jälkeen. Haavoja se desinfioi ja hieman jopa puuduttaa. Sekoitettuna vahaan, se on hyvä voide moneen vaivaan. Nenän alle siveltynä se toimii kuten aasialainen tiikeribalsami ja auttaa tukkoiseen nenään ja jopa flunssaan.
“Vanhan ajan” pikiöljyä
Nykyisin säännöt ovat aika tiukat ja hyväksymisiin parantaviksi aineiksi tarvittavat tutkimukset maksavat tolkuttomasti. Siksi pienillä toimijoilla ei ole resursseja todistaa vanhan kansan tietoja nykykriteerien mukaisesti, vaan voiteita ja muun muassa pikiöljyä myydään tunteen mukaan. Tästä on hyvä esimerkki Wilma’s hyttysmyrkky, jonka kaikki käyttäjät tietävät toimivaksi, mutta viralliseksi hyttysmyrkyksi tuotteen saaminen on ollut täyttä tuskaa. Siksi kyseinen pikiöljyvoide on nykyisin vain ”erämiehen parfyymi”.
Hankin aikoinaan koiran ihottumaan myytävää tervapohjaista salvaa ja sehän toimi. Kokeilin sitä myös itselleni ja hyvin parantuivat pienet ihottumat ja ihon kuivumiset. Mutta siis kaikki tämä on todettu ihan vaan omien kokemuksieni kautta, enkä tässä pyri jakamaan mitään virallista tietoa tai ohjetta.
Luontaistuotekaupoista ja toreilta voi löytää mielenkiintoisia tuotteita, joilla voi harjoitella luonnonlääkintää. Mäntypihkaa mehiläisvahaan sekoitettuna, jota on käytetty ihovoiteena, kannattaa ainakin kokeilla, ja tietenkin sitä pikiöljyä.
Kansanperinteinen lääkepussi
Tervaa on ennen vanhaan käytetty lääkkeenä
Erilaisia salvoja
Luonnonsalvoja
Syötävät yrtit ovat nyt hyvin suosittuja ja buumi vain kasvaa. Samaa vauhtia yleistyy myös kiinnostus luonnonlääkintään. Kirjallisuuttakin on hyvin tarjolla, mutta vanhoja kansanperinteitä käsitteleviä kirjoja on hyvin hauskaa ja opettavaista selailla.
Helposti löytyvää kallioimarretta on esimerkiksi käytetty rohdoksena ja sen juuri maistuu vähän lakritsille. Kannattaa maistaa. Kataja on teeaines ja sen marjoja on Turkka Aaltosen ja Nalle Coranderin kirjan mukaan käytetty ”teenä ruokahalua lisäämään, ilmavaivoihin ja pintaverenkiertoa edistämään sekä virtsaa erittävänä aineena.” Marjat auttavat hengitettyinä myös flunssaan ja yskään.
Kataja marjoineen
Kallioimarre
Kallioimarteen juuri
Rahkasammal on hieno ja tärkeä osa luonnonapteekkia. Sillä on raskasmetalleja ja bakteereja sitovat ominaisuudet ja sen avulla voidaan esimerkiksi puhdistaa vettä. Rahkasammalta on käytetty myös haavatyynynä.
Rahkasammal on yleinen kasvi suomalaisissa metsissä
Kun haluaa vielä syvemmälle aiheeseen, kannattaa kirjastosta lainata T.I. Itkosen kirja, Suomen lappalaiset vuoteen 1945. Kakkososan Taudit ja parannustavat -luku on huimaa luettavaa. Sieltä löytyy myös väinönputki, ehkä tunnetuin saamelaisyrtti, joka ruuanlaiton lisäksi on käytetty paljon lääkekasvina. Esimerkiksi keitettynä sen lehdet lievittävät yskää.
Oppaan kanssa metsässä opettelemassa kasveja
Väinönputkea korjaamassa
Vaikka osa T.I. Itkosen kirjassaan kirjoittamista keinoista voikin olla käyttökelpoisia ja hyväksi todettuja, täytyy kuitenkin olla tyytyväinen lääketieteen kehitykseen.
Kirjassa opetetaan muun muassa käyttämään laastarina kivuntuohen silkinohutta kerrosta. Pääkipuun on monta parannuskeinoa, kuten lumikääre tai otsan voitelu kahvilla. Kuumeeseen on vanhoilla saamenmailla todettu hyväksi viinaterva. Mielisairautta voi parantaa hyppimällä kolmesti katajanuotion ylitse ja ihosairauksiin tehoaa hapatettu ihmisvirtsa.
Kaiken kruunaa Itkosen saamelaisilta kirjaama ohje: ”Kun pitää kourassaan sammakkoa niin kauan, että se kuolee, saa lääkekäden, jolla pystyy parantelemaan kanssaihmisiään.”
Nykyaikainen ”lääkekäsi” muodostuu ensiapulaukusta ja omista ensiaputaidoista.
Varustele EA-laukku omiin tarpeisiisi
Minun aikoinaan järjestyksessään toinen itse, omilla rahoillani, ostamani retkeilyväline oli juuri ensiapulaukku. Ensimmäinen ostokseni oli amerikkalainen armeijan ylijäämäkenttäpullo. Sen ostin yhdeltä tutulta kotikylälläni Tikkurilassa. Ensipapulaukun ostamista varten oli lähdettävä Helsinkiin. Eerikinkadulla oli muinoin Army-kauppa, joka myi erilaista ylijäämätavaraa. Minä suunnistin sinne.
Army-kaupasta, pitkän pohdinnan ja rahojen laskemisen jälkeen, ostin jenkkiarmeijan vyöhön kiinnitettävän käytetyn ensiaputaskun. Läpässä oli himmeänä näkyvissä vielä First Aid -teksti ja tietenkin U.S. Army. Varustelin laukun itse. Selailin sen aikaisia kirjoja ja mietin mitä kaikkea täytyisi olla mukana ja mihin täytyisi varautua. Sideharsoa ja laastaria sain hankittua helposti, mutta useissa sotilasoppaissa mainittua morfiinia en onnistunut hankkimaan. Miksiköhän?
Tällä laukulla mentiin vuosia. Se kulki aina mukana ja kyllä, aika paljon sitä käytettiinkin. Haavoja ja haavereita ei voi välttää. Niihin pitää vaan varautua. Myöhemmin ensiapulaukkuja on ollut useitakin käytössäni. Vedenpitävä on ollut yksi suosikeistani. Valitsen yleensä mukaan vähintään sellaisen taskukokoisen päiväretkille, mutta pidemmille varustaudun vähän isommalla laukulla, jossa on perustarvikkeitten lisäksi myös avaruuslakana, vedenpuhdistustabletteja, kumihanskat ja muuta ekstraa. Taskukokoisessa EA-pakkauksessani on lähinnä perusside, laastaria ja särkylääkkeitä. Se kulkee repussa, mutta usein myös takin taskussa.
Nykyaikainen ensiapulaukun varustus
Kaupoissa on saatavissa hyviä valmiita laukkuja. Kokoja on useita ja tietenkin varustelutaso vaihtelee. Hyvässä ensiapulaukussa on myös hieman tyhjää tilaa omille tarvikkeille. Varsinkin lääkkeet täytyy aina lisätä paketteihin. Parhaimmillaan ensiapulaukkujen sisällössä on otettu huomioon kunkin harrasteen tai tekemisen tavallisimmat haaverit. Kalastajan laukussa voi esimerkiksi olla pienet pihdit poskeen tarttuneen koukun poistoon ja kiipeilijän EA-laukun saa ripustettua ja se avautuu vain ylöspäin. Nämä ovat pieniä asioita, mutta haaverin sattuessa tärkeitä. Jos vaikka sääreen nirhauman saaneen kiipeilijän ensiapulaukku on avattaessa levitettävä maahan, on se köysissä roikuttaessa aika mahdotonta.
Oman laukun varustelussa kannattaa joka kerta suhteuttaa paketin sisältö ja koko tulevaan retkeen. Jos aina varautuu kaikkeen ja laukku on hyvin suuri, rupeaa sen paino ahdistamaan ja pikkuhiljaa se jää pakkaamatta mukaan. Haaveri voi käydä lähimetsässäkin ja jonkinlaiset valmiudet on syytä olla mukana.
Aina ei pääse lääkitsemään itse, joten vanha tapa merkitä rinkan kylkeen missä taskussa ensiapuvälineet sijaitsevat, kannattaa palauttaa retkeilevän kansan käytäntöihin. Pieni ensiapumerkki tai värikäs risti helpottaa auttajaa. Jos sinä itse uhrina tarvitset erikoislääkitystä, on auttajan vielä helpompi pelastaa tarvittavat välineet ja aineet löytyvät helposti.
Ensiapupakkauksen sijainti repussa merkittynä
Katso vuoristokuningatar Sofia Johanssonin ensiapulaukun sisältö tästä videosta:
Aiheeseen liittyviä tapahtumia 365 Klubilaisille:
teksti ja kuvat: Joppe Ranta
