Työskentelen eräkokkina, ja voin kertoa, että sen parempaa ammattia ei olekaan! Kun aikoinani aloin työskennellä oppaana vaellus- ja kanoottiretkillä, en ajatellut, että jonakin päivänä tekisin töitä jopa eräkokkien kouluttajana.
Muistan ajatelleeni ensimmäisillä retkilläni yli 30 vuotta sitten, syödessäni sitä tavallista retkimuonaa, että retkiruokaa on jotenkin pystyttävä kehittämään. Tämä ajatus mielessäni opiskelin kaiken mahdollisen ruoanlaitosta erämaassa ja siitä, miten voisin valmistaa maukkaampia retkiruokia.
Keskustellessani aiheesta muiden seikkailuintoilijoiden kanssa huomasin, että myös he olivat miettineet samaa; kuinka tehdä herkullisia, helppoja aterioita eräretkillä.
Minun tyylini: teen kaiken itse!
Pidän ruoasta. Piste. Jotkin (erä)kokit kehittävät nopeasti oman, hyvin persoonallisen tyylinsä tai erikoistuvat tietyn maan keittiöön, mutta tämä lähestymistapa ei ole oikein koskaan sopinut minulle. Tietysti Italia, italialainen ruoka ja heidän tapansa suhtautua ruoanlaittoon on lähellä sydäntäni, mutta niin ovat myös Ranska, Espanja ja moni muu maa ja niiden ruokakulttuurit. Minulle perinteinen lihapata toimii yhtä hyvin kuin margherita, miedosti maustettu sobrasada, tai suolainen versio croque-en-bouche-jälkiruoasta. Käytän luomu- ja reilun kaupan tuotteita ja palveluita aina kun mahdollista.
Valmistammepa sitten kimchiä tai makkaraa, meille eräkokeille yhteistä on, että haluamme laittaa persoonallista ruokaa; ruokaa joka kertoo jotakin henkilöstä nuotiotulen äärellä, ja saa ihmiset hyvälle tuulelle. Ruoallani haluan välittää onnistumisen tunteita.
Kaiken ydin ja intohimoni on suuri rakkauteni erämaahan, retkeilyyn ja ruoanlaittoon, ja kun voin vielä tehdä niitä kaikkia ammatikseni, on onni täydellistä!
Aamiainen erätulilla = voimaa proteiinista!
Erätulilla nautitut ateriat maistuvat ainutlaatuisen hyviltä ja maukkailta. Tässä helppo, gluteeniton aamiaisresepti, jossa on runsaasti proteiinia (joka saa sinut jaksamaan vaelluksillasi ja seikkailuillasi).
Valmistusaineet
- 2 tl oliiviöljyä
- 1 (tai 2) pkt pekonia ja 4 makkaraa
- 1 tlk mustia luomupapuja
- 5 kananmunaa
- Salsa- tai Tapatio-kastiketta
Valmistus
- Tee nuotio (varmista, että sinulla on paperia, oksia, puita ja sytytin/tulitikut).
- Kun hiillos on sopivan kuuma, aseta paistinpannu joko ritilälle tai kivien päälle sopivalle korkeudelle hiilloksesta, ja lisää oliiviöljy.
- Lisää paloitellut makkarat ja pekoni pannulle. Sekoita ja kuumenna n. 3 minuuttia.
- Lisää pavut (poista ensin vesi tölkistä). Sekoita niin, etteivät pavut rikkoonnu.
- Kaada makkara-pekoni-papupaistos paistinpannulta toiseen pannuun tai muuhun astiaan (esim. kattilaan).
- Riko kananmunat paistinpannulle, sekoita munakokkeliksi. Anna kananmunien kypsyä n. 2 minuuttia.
- Tarjoile ateria salsa- tai Tapatio-kastikkeen kera.
Näin helposti aloitat aamusi luonnossa!