Selviytyminen on metka termi. Sen merkitys vaihtelee hyvin paljon, riippuen keneltä kysyy. Yksi juoksee juuri lähtevään bussiin ja selviytyy. Toisen soutuvene kellahtaa aallokossa ja hän selviytyy saareen. Nykyiset myrskyt katkovat sähköjä jopa isoissa kaupungeissa ja koti muutaman tunnin virrattomana merkitsee monille selviytymistaistelua. On sitten kyseessä päivä elämästä ilman tietoliikenneyhteyksiä vai syömistä, se on yksilökysymys ja siitä selviytyminen on varustautumista ja valmentautumista.
Survival-kirjallisuutta.
Luonnossa selviytymistäkin on monenlaista. Siinäkin on termi- ja koulukuntaeroja, mutta myös sopeutumiseroja. Jollekin koko metsäretki on selviytymistä, kun toinen laskee selviytymisen olleen eksymisestä tai muusta retkellä ilmenneestä kriisistä tai välittömästä terveysuhasta pelastautumista. Yksi selviytyy, kun hän saavuttaa vuoren huipun ja toinen selviytyy sumussa vuorelta takaisin perusleiriin.
Aika usein puhutaan selviytymisvälineistä, mutta ei ole välinettä tai varustetta, mikä pelastaa ilman käyttäjää tai käyttämisen osaamista. Siksi taito ja tieto ovatkin parhaat selviytymisvälineet. Niitä voi jalostaa hankkimalla selviytymisvälineitä ja opettelemalla käyttämään niitä.
Englantilaiset termit “bushcraft skills” ja “survival skills” voisi suomentaa erätaidoiksi ja selviytymistaidoiksi. Valitettavasti ne sekoitetaan hyvin usein, eikä sitten oikein tiedetä mitä minkäkin termin alla harrastetaan. Bushcraft-otsikon alle monesti niputetaan myös eräänlainen perinneretkeily, eräaskartelu ja vanhojen varusteiden ihannointi. Joillekin bushcraft on nostalgista eräelämää ja toisille kurjuuden maksimointia. Survival on kuitenkin vielä näistäkin täysin erillinen taiteenlaji, harrastus tai taito pelastautua.
Kuitenkin hallitsemalla erä- ja retkitaidot kunnolla, tarvitsee harvemmin turvautua selviytymistaitoihin. Osaava ja huolellinen retkeilijä tai vaeltaja ei myöskään ajaudu selviytymistä vaativiin tilanteisiin niin helposti. Toki enemmän liikkuva ja haastavammissa olosuhteissa seikkaileva on useammin alttiina vaaratilanteisiin. Hyvin valmistautumalla niistäkin usein selviää haaveritta.
Harjoittelu kannattaa ja voi olla hauskaa puuhaa
Survivalismin harrastaminen ja eloonjäämistaitojen harjoittelu on nouseva laji. Netti ja erilaiset opaskirjat ruokkivat asiaa ja antavat kaikenlaisia vinkkejä kokeilemiseen. Se on mukavaa puuhaa ja siinä eräharrastuksiinkin saa hauskaa sisältöä. Siinäkin kannattaa sitten pohtia, että kuinka tosissaan näitä harjoittelee. Kannattaa myös tajuta, että mihin ympäristöön ja olosuhteisiin mikäkin on tarkoitettu.
Useiden kirjojen ja nettiohjeiden vinkit ja niksit ovat tarkoitettuja aivan muualle kuin Suomeen tai pohjoismaisiin erämaihin. Siksi joidenkin asioiden opettelu on täällä turhaa. Kaktuksessa on kyllä paljon nestettä ja siitä voi sammuttaa janonsa, mutta täytyy vaan löytää se kaktus. Bolalla saa metsästettyä lintuja, lupaa legendaarinen John ”Lofty” Wiseman Survival-kirjassaan, mutta saa sitä muutaman kerran harjoitella, että saa kuusikossa metsäkanalinnun saaliiksi.
Kannattaa muutenkin suhtautua hyvin kriittisesti näihin asioihin, jos oikeasti aikoo näiden taitojen avulla selviytyä. Ainakaan ei näitä kannata sumeilematta jakaa keskustelupalstoilla hyvinä vinkkeinä lähiretkeilijälle. Klassisia ulkomailta tuotuja juttuja ovat risumajat, joita rakennetaan kolmijalan varaan aukeille paikoille ja katetaan saniaisilla. Meillä perinteisesti kaivaudutaan ”kuusen perseeseen” ja tehdään sinne olo kotoisaksi. Oikeasti käytännöllinen laavun tyyppinen hätämajoite syntyy avaruuslakanasta, ja vielä aika helposti. Risumajan rakentaminen on monen tunnin urakka.
Noissa rakenteluissa on huomioitava muun muassa se, että onko todellisessa tilanteessa voimissaan rakentamaan yhtään mitään. Jos on, niin miksi tuhlata energiaa sellaiseen. Jos on tarmoa, niin kannattaa mieluummin lampsia lähimmälle tielle, kuin ryhtyä suuritöistä leiriä rakentamaan.
Talvi on asia erikseen, mutta metsäisellä alueella on kotimaisen tuuhean kuusen alle helpompi tehdä pesä, kun rakentaa koko päivän lumesta kammia, iglusta nyt puhumattakaan. Selviytymisen kannalta on tajuttava, miten paljon lumikammin eli quinzeen rakentelu tuottaa kehosta hikeä ja lumi kastelee vaatteet myös ulkopuolelta. Kuusen alle voi tehdä tulet, lumimajaan ei.
Ison lumikammin rakentaminen vie päivän.
Eräänlainen hätämajoite talviolosuhteissa.
Saamelainen poropaimen Juha Tornensis kävelee kotiin kelkan hajotessa erämaahan.
Kyselin kerran tuttavaltani, Tornensiksen Juhalta, joka on saamelainen poromies, että mitäs kun kelkka hajoaa kauas erämaahan? Arvuuttelin, että onko hänellä mukanaan joku survival-paketti vai mitä hän tilanteessa tekee? ”Kävelen kotiin”, oli vastaus. Niinpä niin, kelkan jälkiä vaan takaisin ja sitten kun puhelin alkaa kuulumaan, voi soittaa jonkun hakemaan.
Eli ei tarvitse rakentaa lumiluolaa ja virittää riekkoansoja. Ei ole syytä vuolla kovista juurakkohaaroista ongenkoukkuja ja tehdä avantoja madepilkille. Yleensäkin Pohjoismaissa on tiestöä sen verran, että parissa päivässä pääsee asfaltin reunaan.
Nyt näkee nettikeskusteluissa, miten ihmiset opettelevat erilaisten ansojen ja loukkujen tekemistä. Ne kun ovat jänniä ja usein pelkällä puukolla ja kirveellä saa niitä aikaiseksi. Ensinnäkin sellaisten virittäminen on kiellettyä, ja jos ihan hätätilanteessa sellaisia metsään rakentelisi, niin aika varmasti ilman saalista jäisi. Minulla on suoritettuna riekon ansapyyntilupa Ruotsiin, mutta en sen varaan laskisi ruokahuoltoani. Kyllä se entisajan metsämiehilläkin oli työn takana saada ansoilla elukoita kiinni, vaikka metsissä oli paljon enemmän riistaa kuin nyt.
Kalastus sen sijaan voi olla realistisempi tapa saada murua rinnan alle, jos kaikki muu ruoka on tyystin loppunut. Survival-koulutuksen klassikko, muurahaisen munat, on varteenotettava vaihtoehtomuona ja nykyisin niin suosittu villiyrttiharrastus voi ansastusta helpommin tuottaa tulosta selviytymistilanteissa.
Riekonpyyntilupa ja välineitä.
Eräopiskelija harjoittelee vieheen valamista.
Hätäkalastusta harjoitellaan.
Jos oikein hurahtaa selviytymisjuttuihin ja haluaa perehtyä asiaan kunnolla, niin Survival Kilta on ehkä paras paikka tutustumiseen. Ulkoilun turvallisuuskurssit ja muu toiminta on hyvin ammattitaitoisesti järjestetty. Vaikka Survival Kilta ei ole suurelle yleisölle kovinkaan tuttu on sillä pitkät perinteet ja historiaa usean kymmenen vuoden taakse.
Selviytymisen pitkät perinteet
Ennalta arvaamattomiin tilanteisiin varautuminen on yksi selviytymisen ydinasia. Vaikka kaiken suunnittelisi hyvin ja toimisi moitteettomasti, aina voi sattua. Eksyminen, loukkaantuminen, varusteiden pettäminen tai mitä vielä. Sen vuoksi jo alkuperäiskansat varustautuivat pahimman varalle. Intiaanien tiedetään kuskanneen selviytymissäkkiä mukanaan. Samalla mantereella kulkivat myös Hudson’s Bay Companyn väki turkiskauppaa tekemässä ja heidän tiedetään myös kuljettaneen hätäpakkausta mukanaan.
Hudson’s Bay -sytytysrasia, suurennuslasi ja tulukset.
Great Escape -paketti, Hudson’s Bay -sytytin, valmis nykyaikainen hätäpakkaus ja vanha surkea Ramboveitsi.
Selkeä ryhmä hätätilanteisiin varustautujia ovat sotilaat. Perusjermulla oli rautaisannospakkaus lähes joka armeijassa, mutta vähänkään erikoisempiin tehtäviin lähtijöille räätälöitiin omansa olosuhteiden mukaan. Suomessa esimerkiksi kaukopartiomiehet varustettiin normaalivarusteiden lisäksi myös selviytymistilanteita varten.
Minua on kiehtonut esimerkiksi toisen maailmansodan varusteet, missä esimerkiksi brittilentäjillä oli peltisäilykkeeseen pakatut hätämuonat, nappiin piilotettu kompassi ja silkkihuiviin painettuna kartta. Pakkolaskun jälkeen otettiin suunta kotiin. Jos jäätiin vangiksi, niin ryhdyttiin suunnittelemaan pakoa. Silloin oli kekseliäisyys ja luovuus kovassa kurssissa.
Vaikka lukija nyt varmaan nauraa, että nyt se kirjoittaja taas rönsyili aiheen sivuun, niin ei. Sotavankien selviytymistarinoista ja –välineistä on hyvin lyhyt loikka matkailijoiden selviytymiseen.
Kukapa ei olisi kohdannut matkaillessaan pieniä takaiskuja tai epävarmuutta. Astut vaikka metrosta ulos vieraassa kaupungissa, niin tulee pohdittua miten asetutaan turistikartalle ja mihin suuntaan täytyy lähteä. Nappikompassi pelastaa tilanteesta. Hissi juuttuu kerrosten väliin ja menee pimeäksi. Iloinen on se travelleri, jonka repusta löytyy taskulamppu. Itse olen esimerkiksi juuttunut englantilaisen pubin vessaan. Lukko meni rikki. Pääsin ulos käyttämällä vyölläni ollutta Leathermania.
Tällainen urbaanien alueiden selviytyminen ei tule niin helposti mieleen, mutta kun syysmyrsky yllättää ja vie tienoolta sähköt vaikka päiväksi, niin sitten tarvitaan selviytymistaitoja. Survivalisti on tietenkin varustautunut ja kodista löytyy hyvä arsenaali kuivamuonaa sekä kaasukeitin, jolla niitä voi valmistaa. Itseasiassa saksalainen Trek’n Eat -kuivaruokamerkki on sotien jälkeisen öljykriisin aikaan perustettu ja tuotteet kehitetty hätätilanteita varten. Niiden retkikunta- tai retkeilykäyttö on vasta paljon myöhempää perua.
Pidä aina kotona pieni hätävara.
Energiaa, työkalu ja kompassi.
Varustautuminen luonnossa selviytymiseen
Nuorempana olin hyvin kiinnostunut selviytymisestä ja turvallisesta liikkumisesta luonnossa. Tärkeä osa sitä oli erilaisten leirirakennelmien tekemisen harjoittelua. Ernest Thompson Seton oli viime vuosisadan alun suuri luonnonystävä ja kirjailija. Kaksi partiopoikaa -kirja vei minut nuorena intiaanitarinoiden mukana woodcraft-maailmaan. Se oli ponnahduslautani myös retki- ja erätaitoihin, joista on lyhyt matka selviytymiseen. Kirjallisuuden tutkiminen on muutenkin erittäin kannatettava tiedonhankintamuoto. Kirjastosta ja divareista löytyy vanhojakin klassikoita. Uusintapainoksia varsinkin englanninkielisestä kirjallisuudesta saa netistä kohtuullisen hyvin. Ja aina kannattaa vilkaista kauppojen kirjahyllyt, sillä niistä lähes aina löytää jonkun kiinnostavan teoksen. Aito painettu kirja on ehdottomasti paras käyttöliittymä.
Kaksi pientä partiopoikaa -kirja.
Erätaitoja ja survival-kikkoja kannattaa opetella kirjoista etukäteen ennen vaativalle reissulle lähtöä.
En lakkaa ylistämästä 1983 ilmestynyttä Miten selviän luonnossa -kirjaa. Kari Vainio, Turkka Aaltonen ja Pertti Vilkman ovat tehneet niin hyvää työtä, ettei tähän päivään mennessä ole parempaa suomalaista henkiinjäämisopasta kukaan vielä tehnyt. Ammensin aikoinaan tuosta kirjasta paljon asioita, joita opettelin ja harjoittelin. Edelleen se kuuluu käsikirjastooni ja selailen sitä useammin, kuin uusia ulkolaisia oppaita ja käsikirjoja, joita on kertynyt muutama hyllymetri.
Miten selviän luonnossa -kirjan lopussa on esitelty monta erilaista hätäpakkausta. Sellaisia tuli sitten väsättyä aikoinaan useitakin, sekä kerättyä niitä varten kaikkea tarpeellista ja iso kasa tarpeetontakin. Yksi ensimmäisistä hankinnoistani oli brittiarmeijan viestityspeili, sellainen teräksinen missä oli tähtäysreikä keskellä. Paljon ei kyllä ole tullut viestiteltyä. Tulitikkuja olen uittanut steariinissa, tehden niistä vedenkestäviä ja Coleman’s sinappijauhopurkkikin täytyi ostaa vain hätäpakkausta varten. Olin jossain nähnyt miten sellaiseen kasattiin varusteet ja hädän tullen peltipurkki toimi kattilana.
Myöhemmin rakensin hätäpakkaukseni Trangian kahvalliseen alumiiniseen lounasrasiaan. Sitä kuskasin mukanani paljon. Tätä juttua varten kaivoin sen esiin ja tutkiskelin sisältöä. Paljon sieltä olin näköjään ottanut tavaraa muuhun tarpeeseen, mutta osa oli vielä jäljellä. Ihan vähään aikaan varustusta en ollut uusinut, koska tuoreinkin ruokatuote oli mennyt vanhaksi elokuussa 1992.
Jopen vanha hätäpakkaus.
Kannoin pakkausta repussani ja vähän väliä kehitin siihen lisää elementtejä, joten myöhemmin sille oli ihan oma iso vyölaukku. Sen otin mukaan, kun lähdin vähänkin pois leiristä tai muuten metsään. Taustalla oli yksi kaverini Retun kanssa tehty Lapinreissu, jossa jätimme rinkat tunturin rinteelle, kun lähdimme hakemaan vettä. Takaisin tullessa suunta vähän sekosi ja maastokuvioisia rinkkoja ei löytynytkään. Pitkän haeskelun jälkeen keltaisen makuualustan välähdys laskevan auringon valossa auttoi löytämään varusteet.
Vesistönylitys on aina vaaratilanne.
Tiedätkö mikä vesi on juomakelpoista?
Vettä voi esisuodattaa vaikka villapaidan läpi.
Kuusen kuivat alaoksat ovat hyviä sytykkeitä.
Tässä polttaa helposti kenkänsä, liian lähellä kuumaa nuotiota. Milläs sitten jatketaan vaellusta?
Sylvester Stallonen Taistelija-elokuva vuonna 1982 nosti eloonjäämisveitset huippusuosituiksi. Niin kutsuttuja Rambo-veitsiä oli paljon tarjolla, hyviä ja huonoja. Jopa suomalainen Hackman teki oman version, joka tätä nykyä on tavoiteltu harvinaisuus. Ideana oli iso amerikkalaismallinen veitsi, jonka onton kahvan sisällä oli onkivehkeet ja muuta pikkutavaraa selviytymistilanteisiin. Minä en tuohon hullutukseen lähtenyt, mutta hankin ihan vitsinä ehkä surkeimman selviytymisveitsen mitä maa päällään kantaa. Surullisinta oli, että samanlaisia jotkut aikalaiset kuskasivat vyöllään ihan tosissaan.
Rakenna oma selviytymispakkaus
Selviytymispakkaus on ihan järkevä asia tänäkin päivänä. Vaikka kaupassa sellaisia myydään valmiinakin, niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että itse kokoaminen on paras tapa. Toki siinä voi ostopakettia käyttää apuna. Oman hätäpakkauksen sisältöäkin täytyy osata muutella reissujen luonteen mukaan. Eli ei juuri kannata matkahälytintä kuljettaa vaelluksilla, eikä suksen varakärkeä kaupunkilomalla Roomassa.
Perusajatuksena kannattaa muistaa klassinen selviytymisperuste: 3-3-3, jonka mukaan 3 minuuttia pärjää ilman happea, 3 päivää ilman juomaa ja 3 viikkoa ilman ruokaa. Näiden mukaan sitten vaan omaa hätäpussukkaa kokoamaan. Juominen on tärkeässä roolissa, joten juotavan saaminen ja sen puhdistaminen lienee listalla kärkipäässä. Vedenpuhdistustabletteja on aina hyvä pakata muutenkin mukaan, mutta hätäpakettiin nyt ainakin. Tabletti tai pieni putsari takaavat puhtaan juomaveden saannin, vaikka klassisen survivalopetuksen mukaan, hiili- ja rahkasammalsuodatin toimii luonnossa tehokkaasti. Ainahan se parempi on kuin ilman suodatinta, mutta ainakin Retki-lehteen tekemäni testi osoitti, että ihan talousveden arvoja ei hätäsuodattimella saada aikaan.
Ruokaa täytyy olla, sillä energiantarve iskee kuitenkin heti ja syömättömyys vie voimat selviytyä. Naposteltavaa, mitä voi nauttia ilman valmistusta, kannattaa pakata mukaan. Sitten tietenkin vähän energiapitoisempaa, tiiviisti pakattua ja helposti valmistettavaa. Ruuan valmistus ja yleisesti lämpö tai esimerkiksi juomaveden puhdistus keittämällä, vaatii tulen tekemistä. Siihen kannattaa varata välineet Survival Kittiin.
Tuluspuikko on nykyajan karkku ja piikivi. Se kipinöi vaikka sateessa ja tuottaa kovan kuumuuden, jolla sytykkeet saa hehkumaan ja nuotion tulille. Valitettavasti tuluspuikkokaan ei sytytä nuotiota itse, joten sen käyttö on syytä opetella jo ennen reissuun lähtöä. Tuli itsessään lämmittää kyllä, mutta ruuanlaittoa helpottaa keittoastia. Se voi olla pienikin, mutta jonkinlainen metallipurkki on syytä varata matkaan. On kätevää, jos samaa astiaa voi käyttää koko hätäpaketin pakkaamiseen. Olen monta kertaa halunnut tehdä oman survival kitin, jonka laittaisin säilykepurkkiin. Itsellä ei ole sellaista tölkityskonetta, mutta täytyy kysyä sellainen joltain metsästävältä kaverilta lainaksi.
Suunnistus ja viestintävälineet ovat kaksi tärkeää selviytymisen kategoriaa. Kompassi mistä ei lopu patteri tai akku, on syytä varata aina mukaan. Se kun näyttää pohjoiseen ja osaa sen avulla kulkea suoraan, niin silloin on jo lähempänä pelastautumista. Jos on pitkään kadoksissa tai eksynyt omasta porukastaan, niin vihellyspilli ja kirkas kangasriepu auttavat etsijöitä löytämisessä. Varsinkin meillä suomalaisilla on tiukassa se ajatus, että metsään valitaan vihreät, ruskeat tai mustat vaatteet sekä varusteet. Niitä ei erota pelastuskopterista muuta maastoa vasten. Siksi jotain kirkasta kannattaa kanniskella mukanaan. Onneksi nykysuuntaus nuoremman väestön keskuudessa ei enää vieroksu värikästä vaatetusta, vaan vaeltaja voi olla hyvinkin pirteisiin väreihin pukeutunut. Sitten vielä se viestityspeili. Sen käyttöohjeet ja toimintaidea löytyy lähes jokaisesta survival-kirjasta.
Ensiapulaukkua nyt kaikki varmaan kantavat mukana, mutta silti suosittelen, että hätäpakkauksessa on pieni setti, millä tyrehdyttää verenvuodot ja parantaa päänsäryn. Pieni LED-lamppu on avuksi pimeässä, muovipussilla voi hakea vettä, Esbit-keitin tai vastaava kuivaspriillä toimiva hätäkeitin on kiinnostava tuote ja aikoinaan hyvin paljon sotilaiden käyttämä väline.
Vakuumikone, jolla saa ilmatiiviisti pakattua muovipussiin ruokatarvikkeita on hätäpaketin rakentamisessa käytännöllinen. Muoviin voi pakata tulitikkuja, sytykkeitä, teepusseja ja melkein mitä vaan. Vakuumissa ne säilyvät paremmin sekä pysyvät vesitiiviinä ja ovat helppoja pakata. Oletamme aina, että kuljemme puukko vyöllä, mutta jokin teräase, monitoimityökalu tai vastaava on myös järkevä sujauttaa hätäpakkaukseen.
EA-paketti, patukka ja sissimuonaa.
Aito ja alkuperäinen Jukkastickan ja muita erilaista tulen sytyttämiseen liittyvää materiaalia vuosien varrelta.
Hyviä tarvikkeita olla mukana.
Tässä yksi esimerkki mitä ruokia ja välineitä voisi pakata hätäpakettiin.
Pelkän hätäpakkauksen valmistaminen ei siis vielä pelasta, vaan paketin tavaroita on osattava käyttää. Eksymiseen ja muihin yllättäviin tilanteisiin kannattaa tutustua etukäteen, jotta voi henkisesti valmistautua, jos joku menee vikaan. Kuten on jo todettu, ei kirjoja voita mikään, mutta netistäkin löytyy paljon hyödyllistä tietoa. Kannattaa aloittaa vaikka Erä-lehdessä vuonna 2004 julkaistusta Jouni Laaksosen jutusta, joka on vapaasti luettavissa ja helposti löydettävissä, kun vähän googlaa. Sitten vaan jatkossa luontoon turvallisin mielin ja hyvin valmistautuneena.
Katso video, missä Retkinikkari kertoo kirjan tärkeydestä ja oman innostumisensa retkinikkarointiin. Katso Partioaitan kirjavalikoima.
Teksti ja kuvat: Joppe Ranta
