”Talvi yllätti autoilijat”, naureskellaan jokavuotiselle uutiselle, kun ensimmäiset liukkaat kelit aiheuttavat liikennekaaoksen. Vähän samaa voisi sanoa meille katujen ja polkujen tallaajille. Talvi kun tekee tuloaan, vasta tuskailu kylmistä varpaista herättää toimimaan. Autoilija selviää vaihtamalla talvirenkaisiin, mutta jalankulkijalla ei yksiselitteistä apua tunnu löytyvän. Mikä siis neuvoksi, kun koleus hiipii jalkoihin ja viilentää koko kehon?
Oikeastaan vastaus on yhtä yksinkertainen, kuin talvirenkaat autoilijalle: riittävä eristys. Kun jaloissa on verenkierto kunnossa ja ulkoapäin tulevan kylmän pääsy iholle estetään, tai oikeammin ruumiinlämmön liika haihtuminen estetään, niin varpaat pysyvät lämpiminä ja koko keho nauttii. Valitettavan usein eristyksen eteen tehtävät ratkaisut eivät riitä ja aika monessa tapauksessa menevät jopa pieleen.
Näillä lukemilla jaloista on huolehdittava.
Helppoon ratkaisuun päätyvät vaihtavat paksummat sukat. Ajatus on oikea ja jos vielä vaihdetaan eristävämpään materiaaliin, eli vaikka villaan, niin ollaan jo jäljillä. Ideana on ilman sitominen, jota huokoinen villakuitu tekee tehokkaasti. Villa ei siis lämmitä, vaan sen sitova ilma eristää ihon ulkoilmasta ja estää ihmisen itsensä tuottamaa lämpöä karkaamasta kehosta.
Ohut tiiviskuituinen sukka ei eristä ilmaa, eikä se siksi sovellu talvikeleille. Tarkkaan ottaen sellainen voisi soveltua alussukaksi, sillä useat keinokuituiset sukat siirtävät ihosta haihtuvaa kosteutta ulompiin kerroksiin ja siten auttavat eristämisessä. Eli kun eristystä on liikaa ja hikoillaan, niin kosteus syrjäyttää eristävän ilman ja siten kylmä pääsee kuin pääseekin taas iholle.
Monista tämän päivän teknisistä sukista on materiaaleja yhdistelemällä saatu tehtyä tuote, joka eristää ja samalla siirtää kosteutta ulos. Paksuutta eli eristävän materiaalin määrää lisäämällä sitä voi sitten suhteuttaa ulkona vallitseviin olosuhteisiin. Pelkkä reipas eristys ei ole tie onneen, vaan samassa suhteessa tapahtuva kosteuden poisto.
Kesäkenkä ei ole pakkaskenkä
Moni sukanvaihtaja kokee pettymyksen, kun paksummista sukista huolimatta varpaita kylmää. Kesämittoihin hankitussa kengässä ei ole tilaa paksulle sukalle, vaan se painuu kasaa. Eristys ei toimi, koska ilmalle ei ole tilaa. Pelkästään isomman koon hankkiminen ei ole ratkaisu, sillä liian väljä jalkine ei kesäkäytössä istu kunnolla. Toisaalta kesäkengän sisätila voi olla muodoltaankin väärä, esimerkiksi liian matala, ettei se salli paksuja toppauksia.
Hyvänä esimerkkinä voi mainita vaikka Nokian jalkineet, jolla mallistosta löytyvät erikseen kesäkumisaappaat ja pakkassaappaat. Tässä ei voi oikaista niin, että ostaa edullisemmat Kontiot ja niihin erikseen huopavuoret. Varvastila on niin matala, että vaikka hankkisi numeroa suuremmat, niin huopa painuu kasaan ja ahdistaa, eikä juurikaan eristä. Lämpöongelman lisäksi tässä saa kaupanpäälle pito-ongelman, sillä Kontion pohja lipsuu talvella. Talvikäyttöön tarkoitetut saappaat ovat kulutuspinnaltaankin tarkoitukseensa sopivat.
Kesä- ja talvisaappaassa on eroa varvastilassa ja pohjassa.
Samaan ongelmaan törmää vaelluskengissä. Kesäkenkä on talvella liukas. Se ei ole vika. Ajatus perusvaelluskenkien toimivuudesta talvikelillä lähtee usein ulkonäöstä. Oletetaan, että tukevan näköinen kenkä on talvikäyttöön tarkoitettu. Moni ajattelee sen olevan jopa niin lämmin, ettei paksumpaa sukkaakaan tarvitse. Harhaa.
Kesävaelluskengässä lämpöeristettä ei ole ja siksi pelkkä kenkä ei pakkasella lämmitä. Sen sijaan puhtaasti talvikäyttöön tehdyssä jalkineessa on usein jo valmiiksi lämpöeriste. Se voi olla villaa vuorin pinnalla tai keinokuitutoppaus pintamateriaalin ja vuorin välissä. Oikein talvisiin keleihin tarkoitetuissa kengissä tai saappaissa lämpövuori on irrotettavissa. Irrotettavan sisäkengän tai lämpövuorin kuivatus on helpompaa. Jalkaan niitä ei enää niin sujautakaan, vaan pukeminen on hieman hankalampaa.
Näissä kannattaakin käyttää sellaista ajatusmallia, että jos pääsee yöksi kuiviin ja lämpimiin sisätiloihin, niin kiinteävuoriset käy, mutta usean päivän reissulla kannattaa suosia irtovuorisia. On sitten kyseessä huopakumisaappaat tai kanada-tyyliset kumiteräjalkineet, niin valinta kannattaa tehdä käytön mukaan. Jalasta haihtuu kuitenkin aina kosteutta ja se täytyy saada pois. Jos kosteus varastoituu jalkineen eristeisiin, se ei pakkasella haihdu, vaan jäätyy.
Nykyaikainen sisäkengällinen talvikenkä ja villahuopasäärystin.
Lampaankarvapohjalliset.
Talvikengissä käytetään usein myös lämpöpohjallisia. Ne ovat eristävämmästä materiaalista tehtyjä ja monesti myös paksumpia. Näitä on saatavissa myös irrallaan, mutta niiden sopivuudesta kesäjalkineisiin pätee samat opit kuin sukissakin, eli ei liian tiiviisti. Pohjalliset ovat irtonaisia ja kun kengät tai saappaat otetaan jalasta, kannattaa pohjallisetkin nostaa kuivumaan.
Markkinoille tulee aika ajoin lämmitettäviä pohjallisia. Kun akkuteknologia kehittyy, niin aina tulee uusi versio vanhasta ideasta. Vastuslangat kiertävät pohjallista ja syöttämällä sinne virtaa, saadaan lisälämpöä. Olen aina suhtautunut noihin hieman kriittisesti. Hetken ne ovat käytännölliset, mutta pitkäaikaisessa käytössä jopa vaaralliset. Nautinnollisen lämpimät jalat saa, kun säätää lämpöä kovemmalle. Liika lämpö hiostaa jalkaa ja kosteuttakin haihtuu reilummin. Kun virta loppuu tai lämmitys katkaistaan, iskee vilu hyvinkin nopeasti. Kosteus on syrjäyttänyt eristävän ilman. Hetkittäiseen seisoskeluun ja satunnaiseen käyttöön lämmitettävä pohjallinen on omiaan, mutta vaatii tarkkuutta käyttäjältään.
Eristä vaikka ulkopuolelta, jos muu ei auta
Aikoinaan kun oli tultava toimeen vähemmillä välineillä, ja varusteet olivat muutenkin puutteellisemmat, sovellettiin. Ohutnahkaisten hiihtomonojen päälle laitettiin irtonainen eristekerros. Villalangasta virkatut nilkkaimet kiristettiin kengän pinnalle tai pitkävartiset villasukat käännettiin alas suojaamaan nilkkoja kylmältä.
Baijerilaisessa metsätyömuseossa esitellään saappaiden päälle laitettavat erilliset huopasäärystimet, joilla saatiin paksu eristävä kerros ulkopinnalle. Näissä oli selkeänä etuna se, että jalkineen istuvuus on aina sama, mutta leudolla kelillä eristeen voi jättää pois. Ei tarvinnut varata erilaisia kenkiä eri keleille. Vastaavia villahuopanilkkaimia on edelleen myynnissä.
Lars Fält näyttää missä kaikkialla eristävä kerros voi olla.
Metsätyömiehen ulkoinen eriste saappaan päällä.
Jalkarätin kääriminen.
Jalkarätin kääriminen.
Jalkarätti on klassinen saapaseriste ja sukan korvike. Varsinkin entisaikojen metsätyömiehillä ja sotilailla niitä oli aktiivisesti käytössä. Siinä iso kantikas kangaspala kiedotaan jalan ympärille ja sullotaan saappaaseen. Oikein käärittynä rätti pysyi paikallaan, eikä hiertänyt. Jalkarätit olivat usein flanellikangasta ja kostuivat hieman käytössä. Kun jalka käärittiin kankaan toiseen reunaan, saatiin kuiva kohta taas ihoa vasten. Lämmintä ja eristävää kangasta riitti päiväksi. Suora kangas kuivui yön aikana ripustettuna tehokkaammin kuin sukka. Jalkarätti on edelleen käyttökelpoinen, kunhan vaan opettelee käärimisen oikein. Jotkut käyttäjät laittavat päälle vielä ohuen sukan, niin paikallaan pysyminen on varmempaa. Rättejä ei vaan enää tahdo saada mistään.
Kenkäheinä on saamelaisten eriste. Syksyllä kerättyä saraheinää pehmitettiin ja asetettiin kuivumaan. Se varastoitiin rullalle kierrettynä ja talvella kuiva heinä aseteltiin poronnahkaisiin nutukkaisiin eristeeksi.
Saamelaisten heinäkengät.
Kenkäheinää pehmitetään keräyksen jälkeen.
Lämmitä ennen kuin on myöhäistä
Jos kylmä kuitenkin hiipii jalkoihin, on ryhdyttävä toimiin. Lämpöä pitää saada ja jalkojen hyvä verenkierto täytyy varmistaa. Tupakointi pienentää pintaverisuonia ja heikentää verenkiertoa, joten sitä kannattaa välttää. Jalat täytyisi saada nopeasti kuntoon, sillä kylmettyneinä ne voivat katkaista matkan täysin ja pahimmassa tapauksessa jäätyneet varpaat täytyy amputoida.
Vuorikiipeilijän amputoidut paleltuneet varpaat.
Ruotsin armeijan talvioppaassa neuvotaan lämmittämään taistelutoverin kylmettyneitä jalkoja kainaloissa. Siinä istutaan vastakkain ja toisen paljaat jalat lämpiävät toisen henkilön ruumiinlämmön avulla. Kevyt hieronta auttaa, mutta on varottava, ettei kylmettynyttä ihoa hierota rikki. Tämä on vaarana, koska ihon tunto ei kylmässä pelaa normaalisti. Samasta syystä jalkojen lämmittäminen nuotion loimussa täytyy tehdä todella varoen.
Kemialliset lämmittimet voivat auttaa, mutta niitäkään ei kannata laittaa suoraan iholle. Jos on mahdollista istua makuupussissa, jossa jalat voi tunkea pipon sisälle ja täyttää lapasilla suojattu juomapullo lämpimällä vedellä. Erilaisia konsteja kannattaa kokeilla.
Lahkeen ja varren sauma on myös tiivistettävä ettei kylmä hiivi sieltä.
Samalla kun jalkoja lämmitetään täytyisi huoltaa myös jalkineet ja sukat. Kosteus pitää saada pois. Jos on nuotion lämmössä oltava varovainen kylmien jalkojen kanssa, niin tarkkana täytyy olla myös varusteiden kuivattamisessa. Tuttua hokemaa: ”missä voi sulaa, siellä nahka palaa” ei useinkaan oteta todesta, vaan kengät ripustetaan liian lähelle avotulta tai kämpän kamiinaa.
Nykyaikaisissa kalvokengissä vaurioitumisen vaara on vanhaan lapikkaaseen verrattuna huomattavan paljon suurempi. Kauttaaltaan märässä kengässä varvastilan kuumuus nousee kuivatettaessa erittäin suureksi, koska kalvon takia kosteuden poistuminen on hidasta. Tällöin kärkikovike voi painua kasaan ja koko pohjarakenne kääntyä ”banaanille”.
Kehoa pitää lämmittää myös sisäpuolelta. Katso tästä video retkiruokailun helppoudesta:
Teksti ja kuvat: Joppe Ranta
