Kuukausi Longyearbyenissä on hujahtanut hetkessä ja viime blogitekstin jälkeen ollaankin päästy jo suksille useaan otteeseen. Hiihdon lisäksi kaamosta on vietetty erilaisten sisäliikuntalajien ja opiskelijaelämän merkeissä.
Pimeys alkaa täällä jo pikkuhiljaa hellittämään. Aurinko nousee horisontin yläpuolelle ensimmäisen kerran 16. päivä. Tällöin se on nähtävissä vain vuorten huipuilta, ja menee vielä noin kuukausi ennen kuin ensimmäiset säteet saavuttavat laakson pohjan. Tällä hetkellä valoisaa on noin neljä tuntia, lauantaina laskettiinkin jo ensimmäiset laskut ilman otsalamppua.
Laskupäiviä on kertynyt jo varsin hyvin. Mäkeen on ehtinyt kahdesta neljään kertaa viikossa riippuen keleistä ja koulukiireistä. Hissejä ei täällä luonnollisesti ole, vaan kaikki metrit ansaitaan lihasvoimin. Koska opiskelija- asuntolat sijaitsevat aivan kylän perällä, voi skinnailun aloittaa jo kotiovelta. Parin tunnin hiihtelyllä voi saavuttaa monta erilaista huippua ja kaksi jäätikköä. Longyearbyenin lähimmät huiput kohoavat vain noin kilometriin, mutta sekä nousu, että laskumetrejä kertyy varsin hyvin koska kylä on lähes merenpinnan tasolla.
Ensimmäiset hiihtopäivät täällä olivat varsin mielenkiintoisia. Valoa ei ollut juuri lainkaan ja alas pommiteltiin pelkän otsalampun valossa. Myös laskurepun kyljessä heiluva kivääri toi ensimmäisiin laskuihin oman lisäjännityksen.
Lumen laatu on ollut vaihtelevaa kovien tuulien takia, mutta koska lämpötila on pysynyt reilusti pakkasella, on monella laskulla päästy nauttimaan paikallisesta sylipuuterista (max. 20 cm). Ensimmäiset merkit auringonvalosta ilmenivät lähes pinkkinä kajastuksena itäisellä taivaalla, joka loi vuorille maagisen valaistuksen hiihtää. Ylöspäin mentäessä lisävalaistusta harvoin kaipaa, mutta kovassa vauhdissa maastonmuotojen erottaminen helpottuu kun päässä on vähän valovoimaa.
Omassa kypärässä on keikkunut Petzlin NAO– otsalamppu, jonka valoteho on herättänyt jopa kateutta laskukavereiden keskuudessa. Lampun akunkesto kylmässä pitenee huomattavasti, kun akun saa piilotettua povitaskuun jatkopiuhan avulla. Pitkälle reissulle kannattaa mukaan kuitenkin varata vara-akku tai virtapankki.
Kovat pakkanen ja tuuli luovat haasteita pukeutumiselle hiihtopäivien aikana. Yksi keskeisimmistä varusteista on kunnon taukotakki. Kevytuntuvalla ei täällä pärjää vaan repussa täytyy kulkea jotain paksumpaa. Tierran Roc Blanc down jacket on kyllä ollut erinomainen valinta. Takki pakkautuu pienen makuupussin kokoiseen kuljetuspussiin, mutta on riittävän paksu lämmittämään kylmimpinäkin päivinä. Riittävän reilun kokoisen takin voi kiskaista suoraan kaiken päälle ilman kuorikerroksen riisumista. Muutamalla randopäivällä päästiin viettämään lounastaukoa sisätiloissa paikallisten eräoppaiden kaivamissa lumiluolissa. Huomattavasti mukavampaa kuin ulkona tuulessa!
Ensimmäinen yön yli reissu tuli heitettyä toissa viikonloppuna. Hiihdeltiin lauantaina illansuussa pienellä porukalla läheiselle jäätikölle ja laskeuduimme jäätikön sisällä kulkevaan sulamisvesitunneliin. Kesäisin nämä tunnelit ovat täynnä vettä, kuljettaen kutistuvia jäätiköitä kohti merta. Talvisin tunneleihin on kuitenkin turvallista laskeutua, ainoan riskin luovat katosta irtoavat kivi ja jääkimpaleet. Yöpyminen luolaston sisällä oli erittäin mielenkiintoinen kokemus. Veden kovertama uoma kulkee jäätikön sisällä satoja metrejä kätkien sisäänsä mitä hienoimpia jääveistoksia. Reissun kruunasi seuraavan päivän kirkas taivas ja hyvä lasku takaisin kylään.
Maisema todella muuttuu valon myötä ja mahdollisia laskulinjoja näkyy kaikkialla. Into pinkeenä odotellen yöttömiä randoiluöitä!
