Kun loppukesää kohden taivalletaan, nousee takki tärkeämpään osaan retkivarusteita. Tokihan moni kesälläkin nuttua mukanaan kantaa, mutta itselleni varsinainen takkikeli on syksystä kevääseen. Vaellustakki, retkitakki tai millä nimellä sitä nyt haluaakaan kutsua, on minun mielestäni enemmän yleiskäyttöön tarkoitettu vaate, kuin vaikka kuoritakki. Gore-Texin ilmestyttyä retkivaatemarkkinoille, monet kuvittelivat sen toimivan jokaisessa kelissä, vuoden ympäri. Näinhän se ei ole. Toki hyvä kalvovaate useasta toimesta selviääkin, mutta kyllähän ne enemmän kannattaa sade- ja myrskykeleillä pukea.
Retkitakiksi mieltäisin enemmän puuvilla- tai sekoitekankaasta tehdyn vaatteen, missä on väljät leikkaukset eli reilusti liikkumatilaa ja mahdollisuus pukea jotain alle. Takki on kohtuullisen ohutta materiaalia, mutta silti riittävän vahva suojaamaan risujen iskuilta, kipinöiltä, tuulelta ja jopa pieneltä sateelta. Retkitakissa ei ole lämpöeristettä, vaan taukotakki on erikseen. Toki väljä vaellustakki, jonka alle mahtuu kevyt untuvatoppatakki voi yhdessä toimittaa myös taukotakin virkaa.
Siistin ja hyvännäköisen retkeilytakin kanssa kelpaa käydä kyläkaupan kautta ennen retkelle lähtöä.
Retkitakissa on muutamia taskuja tavaroita varten ja mielellään myös suojaava huppu. Itse suosin pitkähelmaisia vaatteita, koska ne kumarrellessa suojaavat myös alaselkää ja istuttaessa takapuolta. Retkitakin ei tarvitse olla vanhan maihinnousutakin henkeen tehty, vaan nykyaikaiset pusakkamalliset takit, isoilla joustokangasalueilla, ovat myös hyvin toimivia. Melkein trendiksi retkeilijöiden keskuudessa on noussut Fjällräven Keb -takin tyyppiset ratkaisut.
Niissäkin on osin samat lähtökohdat, eli taskuja ja kalvoton kangas. Leikkaus on yleensä istuvampi, koska strechillä saadaan keholle liikkumatilaa. Joustokangas on myös ilmavampi, joten takki hengittää tavallista puuvillapolyesteriatakkia paremmin. Myös huppu kuuluu yleensä näiden takkien varustuksiin.
Fjällräven Keb -takki.
Retkitakin on oltava luotettava ja helppo käyttää
Olen tottunut kulkemaan maastossa paitahihasillani, mutta takki on aina ollut tärkeä osa kokonaisuutta. Vaikka sitä en päälle laittaisi kertaakaan, niin aina se on repussa tai rinkassa mukana. Lapsena mökkeillessä, kun otin ensiaskeleita ympäröivään luontoon, niin mummuni puki minut aina johonkin päällystakkiin. Se kuului silloin asiaan, kun mentiin metsään.
Ensimmäinen varsinainen retkitakkini oli vanhasta talvipalttoosta tehty. Sen selkäosasta oli lammasvuoria leikattu iso pala pois, joten se ei ollut liian kuuma kesäkelilläkään. Pinta oli puuvillaa tai sekoitekangasta ja se kesti hyvin remuamista metsäretkillä sekä nuotioiden ääressä. Se oli upea takki, ja kun ompelin sen hihaan vielä Karhu-vartion merkin, niin olin siitä partioretkillä hyvin ylpeä. Kuvaavaa tuolle ajalle oli, että ei retkivaatteita ostettu, vaan metsäkäyttöön otettiin joku jo vanha kulahtanut käyttövaate sellaisenaan tai muokattiin tarpeen mukaan.
Ensimmäinen pelkästään retkeilyyn hommattu ostotakkini oli Suomen armeijan tyyliin tehty maastotakki. Valtion pukutehdas teki sotaväen vaatteet ja samalla siviilimarkkinoille hieman mukaeltuja maastopukuja. Sellaisella menin monet vuodet. Maastotakki oli puuvillaa ja taskuja oli riittävästi. Malliltaan se oli pitkä, joten suojaava vaikutus oli hyvä, eikä se noussut ikävästi rinkan lantiovyön alta, kuten pusakkamallisilla on tapana. Tuo maastotakki oli erittäin vahva ja todella hyvin tehty. Se on vieläkin täysin käyttökuntoinen. Ei tosin sovi enää päälle. Armeijassa sain kyllä päivitettyä maastotakkini uudempaan, mutta aika pian jouduin muotivirtausten pauloihin.
Mikrokuitukangas nimittäin oli mullistava juttu. Hyvin ohuesta keinokuitulangasta valmistetun kankaan piti olla parasta mitä rahalla saa. Se oli erittäin kevyt ja sen piti pitää tuulta, sadettakin ja olla tietenkin kestävä. Hankin okranvärisen vaelluspuvun, joka olikin erittäin kevyt, tuulta se piti nimeksi ja vettä ei juuri lainkaan. Kangas oli ohutta ja se repeili helposti esimerkiksi oksiin. Pienetkin kipinät tekivät siihen reikiä heti. Muutaman vuoden sitä kuitenkin käytin.
En oppinut kerralla, vaan hankin rajavartioston partiopuvun, joka oli lähes samanlaista mikrokuitukangasta, kuin edellinenkin, mutta aavistuksen paksumpaa. Molempien pukujen housut hajosivat aika sukkelasti, eikä siitä sen enempää. Housuihin ja takkeihin täytyi ostella usein paikkakangasta, joten Valtion pukutehtaan myymälässä tuli usein vierailtua.
Vaellusmuotia 25 vuoden takaa.
Valtion pukutehtaan okran värinen vaellusasu. Huomaa marssikompassi ranteessa.
Anorakki on käsittämättömän tyylikäs vaate
Vanhoilla tunturihiihtäjillä oli aina anorakit. Niitä käyttivät myös vuorikiipeilijät ja kylmien alueiden löytöretkeilijät. Talvikäytöstä ne yleistyivät myös muuhun retkikäyttöön ja anorakki-buumi tulee aina tasaisin välein edelleenkin. Hyvä ja väljä leikkaus sekä suojaava huppu ovat anorakin lähtökohdat. Lyhyt vetoketju mahdollistaa nk. kengurutaskun. Se on suuri rinnalla oleva pussi, joka aukeaa ylhäältä. Joissain tunturianorakeissa on myös alataskut, mutta tyylille ominaista on vyötärö- ja helmakiristys. Joissain malleissa on vielä haarahihna, jolla estetään helman nousemista.
Minulla on aikoinaan ollut muutamakin anorakki retkikäytössä. Siihen aikaan R-Collectionin perusanorakki oli hyvin suosittu ja järkevän hintainen. Se oli täyttä puuvillaa ja hyvin pelkistetty, mutta sillä mentiin moneen paikkaan. Eihän se kestävyydessä pärjännyt huipputuotteille, mutta ajoi asiansa. Huppua pidin usein käärittynä rullalle, jolloin se oli paksu korkea kaulus.
R-Collectionin anorakki vuosien takaa.
Fjällräven Numbers-sarjan uusi anorakki.
Vihreällä ja keltaisella nauhalla koristeltu anorakki.
Anorakki on mielenkiintoinen tuote noin muutenkin. Sen sanotaan olevan eskimoilta lähtöisin, mutta samaa tyyliä esiintyi myös muualla arktisella alueella. Onhan saamelaistenkin käyttämä takki samanlainen leikkaukseltaan. Lyhyesti aukeava pääntie ja pitkä helma olivat ominaisia jo silloin kun vaatteet valmistettiin nahkasta. Huppua ei saamenpuvussa ole, koska vaatetukseen kuuluu erillinen hupullinen tuulivaate – luhkka. Korkea kaulus suojaa muussa tilanteessa riittävästi. Nykyään ei ”lapintakkia”, kuten sitä ennen kutsuttiin, arkikäytössä juuri näe. Eikä sen käyttämistä saamenkansaan kuulumattomille voi muutenkaan suositella.
Hommasin jokunen vuosi sitten mustan, vähän paremman anorakin, jonka koristelin vihreillä ja keltaisilla nauhoilla. Se on minusta hillityllä tavalla hyvin tyylikäs ja vie hieman tunnelmassaan vanhaan Lappiin, mutta ei kuitenkaan ole liikaa saamelaisvaatteen tyylinen, joten todennäköisesti vältyn kiivaimpien aktivistien viharyöpyltä.
Takkivalintani menee kohti täydellistä
Käytin monta vuotta satunnaisesti erilaisia retkitakkeja, koska retkeilytoimittajana niitä pääsi testaamaan paljonkin. Yksi kuitenkin nousi ylitse muiden, oranssi-harmaa Fjällrävenin talvitakki. Se oli ilman lämpöeristystä, mutta irrotettavalla karvakauluksella varustettu. Se toimi kesät ja talvet erinomaisesti. Lukuisat isot taskut tekivät siitä hyvin monipuolisen. Varsinkin helman sisäpuoliset verkkotaskut olivat kätevät, kun niissä saattoi pitää talvihanskojen varavuoria.
Fjällrävenin oranssi takki talviretkeilyyn.
Nyt olen jo usean vuoden ajan käyttänyt Fjällräven Numbers -sarjan anorakkia. Sen kangas on paksua G-1000:tta ja malli hyvin perinteinen. Huppu on tarkasti myrskyä varten muotoiltu ja kaulahalkioon saa käännettyä erillisen tuulisuojan. Helman sivun vetoketju helpottaa pukemista. Kengurutaskun lisäksi siinä on käsitaskut, jonne on pääsy molemmista sivuista. Se on hyvin rakas vaate minulle.
Toinen nykyinen metsätakkini on myös Fjällrävenin Numbers -malliston tuote, Smock No. 1 (lue blogi Smock-takista). Siinä vasta taskuja riittääkin, edessä kuusi, hihoissa kaksi ja takapuolen päälläkin vielä kaksi. Leikkaus on väljä. Se on niin hyvä takki, jopa katukäyttöön, että olen sitä ehkä turhaan säästellyt nuhjaantumiselta metsässä. Se olisi lähes täydellinen, jos siinä olisi verkkotaskut helman sisäpuolella.
Fjällräven Smock No. 1, myös tavaratakkina tunnettu lukuisten isojen taskujen ansiosta.
Näillä toki pärjään, mutta vähän väliä tulee pyöriteltyä mielessä, millainen takki olisi se kaikista paras, juuri minun omaan käyttööni suunniteltu. Sellaista on hauska pohdiskella, varsinkin kun monesti juuri takki, repun ja teltan ohella, on se eniten käyttäjien mielipiteitä jakava asia. Uskallan väittää, että kokemukseni retkitakkien käytöstä ja myös vaatteiden valmistuksesta on riittävä, jotta voisin suunnitella takin, jonka kuvittelisin toimivan myös muilla käyttäjillä. Sen pitäisi olla simppeli, vähän rikkoutumiseen alttiita osia, monikäyttöinen ja tietenkin perinteitä henkien klassisen tyylikäs.
Denilson Smock, brittien maahanlaskujoukkojen anorakki 2. maailmansodassa.
Lähtökohtana pitäisin brittien laskuvarjojoukkojen toisen maailmansodan aikaista Denison Smockia, joka oli puuvillainen anorakkityylinen vaate, mutta ilman kengurutaskua. Taskuja alkuperäisessä oli kaksi helmassa, kaksi rinnassa ja kaksi povessa. Ne korvaisin kaikki Fjellun Smock No 1:sen taskuilla, unohtamatta takapuolen taskuja. Lisäyksenä kaula-aukon sisäpuolelle pienet povitaskut ja helman sisäpuolelle verkkotaskut. Maahanlaskujoukoilla Denison Smockin epoletissa roikkui ensiside haavoittumisen varalle. Nyt jättäisin epoletit pois ja laittaisin tilalle pienet olkataskut, johon saisi pienen ensiapupaketin. Rinnuksille laittaisin lenkin, mihin saisi puukon roikkumaan.
Denison Smock oli edistyksellinen jo senkin takia, että siinä oli kainalotuuletukset. Tuuletukset haluaisin minunkin retkitakkiini. Kun kengurutaskua ei olisi, voisi kaula-aukko avautua perusanorakkeja alemmaksi. Siihen laitettaisiin napeilla suljettava tuulilista, mutta sulkemiseen käyttäisin vanhaa kunnon nyöritystä. Sellainen oli aikoinaan napa-alueiden ja korkeiden vuorten valloittajilla. Ja vyötärökiristys tulisi ulkopuolelle rusetilla, eikä narulukoilla. Sivusta avattavuus on Numbers-anorakissa kätevää, mutta tähänkin laittaisin paljekankaan ja nyörin. Tyylikästä ja vähemmän rikkoutumisalttiutta.
Hupun kohtalo on minulla vielä päättämättä. En oikeastaan tykkää käyttää huppua lainkaan, koska se rajoittaa kuulemista ja näkemistä sivuille. Toki ankarassa kelissä huppu on ehdottoman tärkeä. Siksi takkini kaulus voisi olla korkea, kuten Denison Smockissa tai saamelaistakissa ja huppu vaikka irrallinen, kuten oli Robert Falcon Scottin retkikunnalla sata vuotta sitten Etelämantereella. Tai sitten huppu pitäisi olla helposti käärittävissä ensisijaisesti kaulukseksi ja hupuksi vasta tarvittaessa. Materiaaliksi tietenkin puuvillapolyesteri tai jos ihan rajattomasti saisi päättää, niin sitten Ventile-kangasta. Se on erinomainen materiaali, mikä hengittää, mutta kastuessaan turpoaa kiinni.
Millainen sinun lempitakkisi on? Mitä ominaisuuksia ja yksityiskohtia sinä retki- tai vaellustakissa arvostat? Mieti ennen kauppaan menoa missä kaikkialla takkia aiot käyttää, niin valintakin on helpompaa. Onneksi nykyisin valikoimaa riittää ja kaupoissa pääsee kokeilemaan useita erilaisia vaihtoehtoja ennen ostopäätöstä.
Katso videosta, miten retkitakin voi kyllästää kesämökkioloissa.
Teksti ja kuvat: Joppe Ranta
Blogista ja oppaista lisää luettavaa:
Materiaalioppaasta löydät tietoa eri kankaista ja valmistusmateriaaleista.
G-1000-takin vahaus – katso videolta ohjeet kuinka vahata Fjällräven G-1000-vaatteet.
Kuorivaatteiden hoito-oppaasta löydät ohjeet kuinka pestä, kyllästää ja huoltaa kuoritakkia.
Kerrospukeutumisen perusteet –oppaasta löydät hyvät vinkit eri kerroksista.
