–Käydään kahvilla, sanoo suomalainen, jonka peruspäivään kuuluvat aamukahvi, lounaskahvi ja iltakahvi. Kansamme loistaa kärkikaartissa kahvinjuojien listalla, vaikka aika ajoin meitä hätyytellään liiallisen kahvinkäytön haitoista. Kahvi rantautui Suomeen 300 vuotta sitten, mutta alkujaan herrojen juomana tunnettu nautintoaine levisi nopeasti joka torppaan. Kahvipöydässä saattoi eri yhteiskuntaluokat tuntea itsensä tasa-arvoisina.
Kun vainolainen kalisteli sapelia rajoillamme, vaikeutui kahvipavun matka eteläiseltä pallonpuoliskolta tänne Pohjan perille. Kekseliäs kansa paahtoi voikukanjuuria ja lanttua, joilla se korvasi osan kahvijuomaan tarvitsemistaan puruista. Kauppojen myymää korviketta kenttäpakissa keitellen valmistautui korpisoturi viimeiseen koitokseen isänmaansa pelastaakseen. Suomi säilyi ja sotakorvauksia maksavan maan työläiset saivat jälleen etelän paahtavan auringon alla kypsyneistä pavuista jauhettua oikeaa kahvia.
Nokipannukahvi on käsite
Kahvi on aina kuulunut yhtä hyvin kotiin kuin työpäiväänkin, joten luonnollisesti sitä on kuskattu myös metsiin ja tuntureille. Nokipannukahvi on käsite, joka juontaa juurensa kahvista, joka on jauhettu niin kutsuttuun pannukarkeuteen. Meidän normaalisti käyttämä suodattamalla keitettävän kahvin jauhatus on paljon hienompi. Pannukarkeus mahdollistaa kahvijuoman keittämisen suoraan pannussa.
Niinpä kansanperinteeseemme kuuluvat niin puuhellalla höyryävä kuparipannu, piisin orrella riippuva mustakylkinen käyränokkainen kahvipannu, kuin nuotiokivillä keikkuva alumiini- tai emalipannu. Kahvin veivät luontoon pohjoinen alkuperäiskansamme, jotka usein myös lisäsivät kuppiin hyppysellisen suolaa. Ei ole tarkasti todistettu, onko kyseessä ollut vain yksi ensimmäisistä trendikahveista vai juontaako tapa juurensa suolojen tarpeesta, mitkä lumesta sulatetusta vedestä puuttuivat.
Vesi on tärkeässä osassa
Vesi on muutenkin tärkeässä osassa hyvän kahvihetken saamisessa. Vaikka hernekeitto voidaan retkioloissa valmistaa vähän huonompaankin veteen, on kahvin maulle välttämätöntä, että se keitetään puhtaaseen ja raikkaaseen veteen. Purujen oikea määrä vaikuttaa myös uuttamalla valmistettavan kahvin makumaailmaan. Kotikeittimellä mittalusikan käyttö on suositeltavaa, mutta maastossa annostelu on usein suurpiirteisempää.
Oli kahvi sitten retkikeittimellä tai nuotiolla keitetty, on ensimmäinen kulaus autuaallisen kokemuksen antava. Se ei rajoitu vain kuumaan juomaan suussa, vaan ensin siihen lämpimään tunteeseen ja tuoksuun nenässä, jonka kupissa höyryävä kahvi tuottaa, kuppia kasvoille nostettaessa. Huulet aistivat hienon juoman kuumuuden, jota yhdessä ilman kanssa varovasti ryystetään suuhun. Retkioloissa kahvi juodaan usein hyvin kuumana, joten se helposti polttaa herkän ihon suussa, mutta tottunut kahvinjuoja osaa varoa vaaraa.
Ensimmäisen siemauksen jälkeen kahvittelija nostaa katseensa kupistaan tai kuksastaan, ja tuntee sillä hetkellä vahvasti olevansa osa ympäröivää luontoa. Kahvihetki ei ole vain osa ruokailua, vaan sen syvemmän, jopa rituaalisen merkityksen, tuntee vain meidän karuihin pohjoisiin olosuhteisiin tottunut kansa. Pannukahvi on elämää suurempi kokemus.
Kahvit metsään
Lyhyillä pyrähdyksillä kahvi viedään retkille termospulloissa. Laadukkaassa pullossa se kestää höyryävän kuumana useita tunteja. Kahvivehkeet ovat käsite, jonka osaset vaihtelevat tilanteen ja henkilön mukaan. Vähintään kahvivehkeet ovat kahvipaketti ja pannu, mutta siihen voivat kuulua myös sokeri ja maito. Kahvinkeittoon on ajateltava myös se keitin tai mahdollisesti maastoon tehtävä nuotio.
Kahvipaketti
Kahvin voi viedä metsään omassa pakkauksessaan. Perinteistä puolen kilon pakettia ei avaamisen jälkeen saa enää kunnolla suljettua, joten sille kannattaa varata toinen pussi. Perinteisesti on kahvijauhot pakattu nahkaisiin kahvipusseihin. Niissäkin kannattaa käyttää kahvin omaa pussia, jotta aromit säilyvät mahdollisimman hyvin. Nykyisin kahvia on saatavissa myös pienemmissä pusseissa, jotka ovat myös suljettavia, kuten Partioaitan uusi Tuokio-kahvi. Se kulkee sellaisenaan repussa, mutta tyyliniekka tai perinneretkeilijä laittaa senkin nahkaiseen kahvipussiin.
Sokeri ja maito
Sokerin voi kuljettaa jossain pienessä astiassa. Itse käytän hienolle sokerille nahkaista pussia ja palasokerille kannellista puurasiaa. Maito on hankalampaa, sillä lämpimällä kelillä se menee nopeasti pilalle. Kaupoissa on tarjolla pieneen korkilliseen tetraan pakattua iskukuumennettua maitoa, joka säilyy avaamattomana huoneenlämmössäkin. Kahviin voi sekoittaa myös maitojauhetta. Sitä on tosin hankala löytää pienessä pakkauksessa, mutta kapselikahvinkeittimen irtokapseleissa on myös maitojauhetta, jonka voi kätevästi kuskata mukana luontoon. Itse käytän joskus kondensoitua maitoa kahvissa. Muutamasta Euroopan maasta olen löytänyt sitä pienessä tuubissa. Se on kätevää, mutta myös makeaa, eli sokeriakaan ei erikseen tarvita.
Vesi
Vesi, jos sitä ei raikkaana metsästä löydä, niin se kannattaa kuskata mukana. Hyvään juomapulloon pakattuna se pysyy hyvänä pitkään. Kuppina käytettiin ennen emalimukia tai teräsmukia, mutta myös puista juomakulhoa eli kuksaa. Nykyisin kahvikuppi voi olla myös muovia, vaikka puritaaniset kahviharrastajat sitä karsastavatkin. Ekologinen Kupilka, joka valmistetaan puusellusta ja muovista on nykyisin kiilannut metsäkahvikuppien kärkikastiin.
Tuokio-nokipannukahvi testiin
Juon itse kahvia arkena ja lähes aina retkilläkin. Käytän aitoa kahvia, mutta myös pikakahveja. Olen perinteisen vaalean paahdon käyttäjä, eikä pannukarkeutta ennen juuri muuta saanutkaan. Siksi olikin kiinnostavaa, kun sain Partioaitan uuden Tuokio-kahvin testiin. Se on paahdoltaan hieman tummempi ja pakattu pieneen pussiin. Porvoossa valmistetut purut kuskasin lähimetsään, jossa risukeittimellä keittelin parikin pannullista.
Teen itse pannukahvin niin, että mittaan kiehuvaan veteen jauhot kouramitalla. Yksi pieni koura kuppia kohden. Kahvi saa kiehahtaa, joskus pyöräytän sen parikin kertaa. Kiehautuksessa kannattaa varoa, ettei kahvi kuohahda laitojen yli keittimelle tai nuotioon. Kiehumisen jälkeen kaadan nokkaporot pois kolmesti. Se on vain tapa, eikä perustu mihinkään tieteelliseen. Pannun nokkaan voi laittaa myös havunoksan, joka siivilöi porot pois. Nyt kahvi saa laskeutua hetken, ennen sen kaatamista kuppiin.
Katso videolta kuinka pannukahvin valmistus onnistuu risukeittimellä.
Ensimmäisessä satsissa Tuokiota oli hieman liian paljon puruja, joten se kahvi oli liian tuima. Toinen pannullinen oli erinomaista. Juon usein kahvin metsässä mustana, niin nytkin. Paahdoltaan Tuokio on minun makuuni passeli. Liian tumma paahto maistuu mielestäni karvaalle. Tämä on tietenkin makuasia. Pääasia on, että tekee kahvinsa tuoreista puruista. Avattua kahvipakettia ei siis kannata säästää seuraaville retkille, jos niitä on harvoin, vaan juoda loput vaikka kotona. Pannujauhatuksenkin voi käyttää suodattimessa. Tuokion saa suljettua käytön jälkeen, mutta en silti usko sen säilyvän pitkään, sillä niin hyvää se oli, että seuraava pannullinen kiehuu jo.
Pannukahvin mittaaminen
Usein kun puhutaan pannukahvin mittaamisesta, kerrotaan yhtä kupillista vettä kohden tarvitaan ruokalusikallinen kahvia. Mutta kuinka paljon on kupillinen tai ruokalusikallinen tarkalleen?
Hyvänä perussääntönä voidaan pitää yhtä litraa vettä kohden 60-70 grammaa pannujauhatuskahvia. Eli yhtä desiä kohden 6-7 grammaa kahvia.
Kupilka 21 Juoma-astian tilavuus on 2,1 desilitraa. Kupilka Spork lähes kukkurallaan on 4 grammaa. Leiriolosuhteissa voidaan Kupilkoja hyödyntäen siis laskea, että yhtä Kupilka-mukia kohden vettä tarvitaan 3-4 lähes kukkurallista Kupilka-lusikallista kahvia. Omaan makuun paras suhde löytyy vain kokeilemalla.
