Klassinen aloitus, aika vierii liian nopeasti. Aika-ajoin mietin, että nyt kone syliin ja kirjoita jotain. Kone sylissä, tyhjä katse näyttöä vasten, ei tuu mitään. Vaikka onhan sitä kaikenlaista taas tapahtunut viimeisen reissun jälkeen.
Nyt taas kun talvi lähenee, on kiva muistella vähän, mitä viime talvena tapahtui. Olin todella päättäväisesti harjoitellut jääkiipeilyä paljolti siksi, että olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa ja pääsisi kiipeämään kevään alppireissulla mahdollisimman paljon hienoja alppireittejä.
Lähtö tuli ja maaliskuun alussa olin Alpeilla, Chamonixissa. Olin kyllä jo kuullut ja katsonut säätä, että lunta riittää ja sitähän riitti. Maaliskuussa ei aurinkoa näkynyt kuin muutamana päivänä, lunta satoi vaan koko ajan. Siinä kohti jo tuli aika selväksi, että alppikiipeilyt saa unohtaa vielä toistaiseksi, mutta onhan se puuterin laskukin ihan kivaa. Laskemista, sisäkiipeilyä ja drytool-hakkuilua koko maaliskuu.
Meidät löytää tuolta, jos on oikein tarkkasilmäinen.
Taivas aukeaa
Maaliskuun lopulla alkoi olosuhteet paranemaan ja päästiinkin vähän kokeilemaan jyrkän laskua. Grand Montetsille hissillä ylös ja siitä Argentieren jäätikölle kattelemaan. Vuoret, etenkin pohjoisseinät oli valkosena, ai että miten kaunista. Tällä reissulla kiivettiin n. 500 korkeuserometriä ja todettiin, että lumi oli sen verran epävakaata, että ei tarvi mennä, kivaa laskua kuitenkin ja hyvä ensipuraisu vähän kaltevammalle pinnalle.
Kauden kohokohta.
Oltiin katsottu jo edellisellä reissulla, että Col de Vert on todella valkoisen näköinen (=luminen) ja muistelin heti, että tuota ei ole kyllä laskettu muutamaan vuoteen. En varma ole, mutta luulen, että muita suomalaisia ei tuolla mäellä ole ollut. Huh huh, jo ajatus tuntui vatsassa.
Kovin kauan siinä ei sitten mennyt, huhtikuun ensimmäisellä viikolla löysin itseni Grand Montetsin ala-asemalta Merikannon, Heimosen ja Pakkasen kanssa. Ajatuksena mennä vähän katseleen mukavasti ekalta hissiltä. Annan kuvien kertoa loput. Iso kumarrus Pakkasen Pekalle, joka tuli Suomesta edellisenä päivänä, varmasti kovin arkkitehti mitä löytyy. Kiitos myös kannustuksesta (”kerran me vain Sami tänne tullaan”).
Col de Vert via West Col
Reunarailot ylitettiin nopeasti , päästiin heti jyrkän makuun. Sitä sitte jatkuikin loppuun asti.
Päätin ottaa toisenki hakun käyttöön.
The mestari itse mr Merikanto, KIITOS
Hädässä.
Viimesiä metrejä.
Sain kunnian tehä ekat käännökset.
Thank u Ross Hewit for the picture.
Homma paketissa, oloa ei voi kuvailla.
http://www.camptocamp.org/routes/52958/fr/col-de-l-aiguille-verte-face-n-du-col-w
Ei paljon sanottavaa jää. Helsingissä vapaalaskuiltamissa pieni videodokkari tulossa.
Hyvää tulevaa talvea, menkää varovasti, mutta karvan verran paremmin.
Karva.
Ps: aina ei ole se paras keli mennä, mutta jos sitä parasta aina odottaa, niin saattaa jäädä menemättä.
