BLOGI

Kauheimmat reissutarinat

Aina kaikki ei mene niin kuin Strömsössä. Yllättävä sääilmiö sotkee retkisuunnitelmat, tärkeä retkivaruste unohtuu kotiin tai yliarvioit omat taitosi. Kaikki teemme virheitä ennemmin tai myöhemmin. Pieniä ja ehkä isompiakin.

Keräsimme tähän blogiin joitakin henkilökuntamme epäonnistuneita retkiä ja kauhukokemuksia.

Otetaan virheistä opiksi! 😊

Teemu, 365-klubin vaellusopas

Sähköä ilmassa

ukkonen

Aina ei tarvitse olla synkkä ja myrskyinen yö. Myös päivä käy, jos sen mukana saapuu ukkonen.

Olen törmännyt ukkoseen useammankin kerran reissuillani, mutta muutamalla kerralla se on päässyt myös todella pelottamaan.

Kerran Sarekin vaelluksella jouduimme 365-klubilaisten kanssa ukkosen yllättämäksi. Olimme juuri aloittaneet muutaman sadan metrin nousun Saltoluoktan tunturiasemalta kohti Pietsauren järveä. Kyseessä oli vaelluksen ensimmäiset kilometrit ja olin juuri päässyt vitsaillen sanomasta ryhmälle, kuinka ”tämä alku on tällainen, missä otetaan sitten löysät pois”, kun harjanteen takaa päälle tuli täysin yllättäen ukkosmyräkkä. Sitä ei ollut missään ennusteissa eikä se antanut mitään merkkejä itsestään ennen kuin oli jo yläpuolellamme. Ehdin juuri komentaa kaikille sadevaatteet päälle, kun valtava vesimassa ryöpsähti jyrinän säestämänä niskaan. Olimme varsin avonaisessa maastossa puurajan yläpuolella ja ukkosen räjähdykset tulivat samaan aikaan salamoiden kanssa, eli myrskyn keskus oli suoraan päällämme. Koska mitään suojan paikkaa ei ollut, painoimme vauhdilla ukkospuuskan läpi harjanteen yli ja yhtä yllättäen kuin rytäkkä niskaan tuli, se myös oli ohi. Yhtäkkiä aurinko taas paistoi laskeutuessamme leiripaikallemme Pietsauren rannalle. Vaelluksen ensimmäiset kilometrit toden totta ottivat kaikilta, myös oppailta, löysät pois ja olipahan ainakin keskusteltavaa ensimmäiselle illalle.

Miten toimia, jos ukkonen iskee vaelluksella?

Ukkonen on yksi vaarallisimmista säätiloista vaeltaessa ja vuorilla. Se on vakuuttava ja kunnioitusta herättävä luonnonilmiö, eikä sitä tulisi koskaan lähteä uhmaamaan.

Jos joudut ukkosen yllättämäksi vaelluksella, toimi seuraavasti:

– Ääni etenee kilometrin noin kolmessa sekunnissa, joten voit yrittää päätellä myrskyn keskuksen laskemalla välähdyksen ja jyrähdyksen välisen ajan. Samalla systeemillä voit päätellä onko se tulossa lähemmäs vai loittoneeko se.

– Vältä korkeiden objektien läheisyyttä. Salama päättää kohteensa vasta lähellä maata ja tuppaa poimimaan korkeimmalle nousevan pisteen lähistöllä. Se voi olla puu, kivi tai sinun rinkkasi. Älä koskaan suojaudu korkean puun juureen!

– Jos olet vuorilla tai avotuntureilla, pyri pääsemään alemmas ja heitä metalliesineet, kuten hakut tai sauvat käsistäsi.

– Jos suojaa ei löydy, mene syvään kyykkyyn ja pidä jalat kiinni toisissaan. Salamat kulkevat vielä maassa kymmeniäkin metrejä, joten mitä pienempi osa sinusta koskee maahan, sitä parempi. Jos saat jalkojesi alle vielä esimerkiksi istuinalustan, hyvä! Makaamaan ei missään nimessä tule mennä.

– Jos teitä on useampi, hajaantukaa, jolloin pahimman tapahtuessa salama iske kaikkiin kerralla.

Paras suojakeino on kuitenkin jäädä ukonilmalla kotiin. Salamat tuntuvat paljon mukavammalta viltin alla ikkunan takaa katsoen. Turvallisia retkiä kaikille!

 

Jenna, Partioaitan markkinoinnista

Merkitse myös kantolaite pakkauslistaan!

Lähdimme lapsen syntymän jälkeen ensimmäiselle päiväretkelle Porkkalanniemeen ja perillä huomasimme, että olimme unohtaneet kantorepun kotiin. Löysimme auton peräkontista keltaisen lakanan, jota on käytetty suojalakanana autossa. Otimme lakanan käyttöön ja teimme siitä kantorepun. Ei ollut paras ergonominen kantolaite, mutta saimme reissun tehtyä!

 

Riikka, Yrjönkadun myymälästä

Veera-myrsky

Tämä on kauhutarina lähinnä siltä osin, mitä olisi voinut tapahtua, jos ei oltaisi herätty ajoissa…

Oli kesä 2010 ja ennätyshelteiden sekä myrskyjen aalto. Olimme mieheni ja silloisen reippaan retkikoiramme Saran kanssa ensimmäisellä pitkällä vaelluksellamme Pirkanmaalla. Olimme jo kävelleet Parkanosta Seitsemisen kansallispuiston ja Riuttaskorven virkistysmetsän kautta Helvetinjärvelle ja viimeinen yö vietettiin Luomajärvellä. Tuolloin ei ollut älypuhelimia ja -sovelluksia, vaan alueelliset säätiedotukset sai tilattua tekstiviestillä. Sellaisen perusteella tiesimme, että yöllä oli alkamassa sade ja seuraavana päivänä tulossa myrsky suoraan meidän reitille.

Aamuyöstä heräsimmekin siihen, että vettä tosiaan tuli reilusti ja teltan vedenpitävyys rupesi olemaan koetuksella. Siispä leiri pikavauhtia kasaan ja suunta vaelluksemme päätepisteeseen leirintäalueelle Ruovedelle, johon oli vielä noin 15 km matka. Sateessa rämmimme ensin melko hankalakulkuisen metsän läpi, viimeiset 5 km kulki onneksi hiekkatietä pitkin. Pahaenteinen ukkosen jylinä sai meidät pitämään tauot minimissä ja vauhdin reippaana, kun kuljimme loppumatkan peltoaukeiden läpi. Viimeisen 500 metrin kohdalla lämpötila laskee yhtäkkiä monta astetta, kylmä tuuli puhaltaa ja järvenselän yli vyöryy pikimusta pilvi suoraan päälle. Voin luvata, että rinkka ei paljoa painanut, kun teimme varmasti jonkinlaisen juoksuennätyksen leirintäalueen toimistolle ensimmäisten rakeiden osuessa samalla jo maahan. Jään itse koiran kanssa katoksen alle odottamaan ja mieheni menee sisälle hakemaan mökin avaimia, kun leirintäalueen omistaja tulee huutamaan, että äkkiä kaikki sisälle sieltä.

Veera-myrsky riehui Ruoveden alueella puolisen tuntia, mutta oli vuosikymmenen siihenastisesti rajuin ukkosmyrsky Suomessa. Leirintäalueen pihaan tuli golf-pallon kokoisia rakeita ja koko Ruovedeltä meni sähköt. Olimme onnekkaita ja selvisimme seikkailusta vain muutamaa kokemusta ja tarinaa rikkaampina. Mutta mitä jos olisimme heränneet normaaliin aikaan pari tuntia myöhemmin ja olleet myrskyn iskiessä keskellä peltoaukeaa ilman suojaa…

 

Joonas, Partioaitan markkinoinnista

Ensi kertaa korvessa

Lähdin ensimmäiselle vaellukselleni Karhunkierrokselle enkä vielä osannut hahmottaa kuinka suuren rinkan vaellukselle tarvitsee. Lopulta reppu oli niin pieni, että kaikki tavarani eivät mahtuneet sinne. Mukavat retkikaverit joutuivat kantamaan loput tavarani rinkoissaan. Vaelluksen jälkeen kaikilla muilla oli jalat hajalla paitsi minulla.

Samalla vaelluksella toisena yönä kaveri kuivatti kenkiään kodan kuivausritilällä ja nostettuaan kengät huomasi, että kuumuus oli sulattanut liimat pohjista ja pohjat putosivat kengistä pois. Hän joutui urheiluteipillä teippaamaan pohjat kiinni kenkiin, jotta pääsi kävelemään vaelluksen loppuun.

 

Jussi, Partioaitan markkinoinnista

Neljän hiihtoladun risteys

kaamosvaellus ropi

Kaamosvaellus Ropin erämaassa. Täydellinen -10 pakkasta, kaksi innokasta ja mielestään osaavaa kaveria, ahkiot ja reput täynnä tavaraa ja tunnelma korkealla. Mikä voisi mennä pieleen? Starttasimme Ropinsalmelta hyvissä voimin ja ensimmäinen etappi Ropin autiotuvalle sujui nopeasti. Majoituimme taloksi ja mietimme huomista tärkeää päivää. Olisi uudenvuoden aatto ja kohteena Kaskasjoen autiotupa. Päätimme lähteä kevyesti ja jätimme teltan ja muun mielestämme turhan tavaran Ropin autiotuvalle odottamaan paluutamme. Kaskasjoelle hipaisisimme kevyillä repuillamme nopeasti viettämään uutta vuotta.

Alku sujuikin hyvin. Sitten alkoi lyhyt päivä taas pimentyä ja mietimme vaivaiskoivikossa teetauolla, että mihinkä suuntaan tästä pitikään lähteä. Alkoi kovasti pyryttämään lunta, luoden upean tunnelman. Mutta samalla vanha latu alkoi peittyä lumeen. Päätimme, että emme vähillä voimillamme ja pimeässä yritä edes jatkaa ja etsiä Kaskasjoen tupaa, vaan käännymme takaisin Ropin tuvalle vanhaa latua pitkin.

Muutaman minuutin hiihdettyämme ihmettelimme, kun palasimme takaisin samalle taukopaikalle mistä juuri lähdimme. Otimme varmaan väärän ladun, mietimme. Mutta tulimme vain yhtä latua pitkin, miten voisi olla mennyt valinta pieleen? No, lähdimme nyt toista latua pitkin varmoina hiihtämään – kunnes taas tulimme takaisin samalle taukopaikalle. No, johan on kumma! Otimme kolmannen ladun, ja taas palasimme taukopaikalle. Epätoivo alkoi jo vaivata. Otimme neljännen ladun ja tällä kertaa ihmeen kaupalla pääsimme oikealle ladulle ja hiihtämään takaisin kohti Ropia. Mutta lumi oli jo peittänyt vanhan ladun ja olimme täysin eksyksissä.

Löysimme suuren kiven, jonka tuulensuojaan kaivoimme alkeellisen lumikuopan ja levitimme makuualustat ja -pussit paikoilleen. Koska oli uudenvuoden aatto, täytyi sitä yrittää juhlia. Kädet täristen avasimme kantamamme skumppapullon ja toivotimme hyvää uutta vuotta ja toivoimme, että näkisimme myös tämän uuden vuoden aamulla 😊

Aivot olivat saaneet yön aikana tarvittavaa lepoa, ja siinä aamupalaa valmistellessamme muistimme, että meillähän olisi ollut GPS rinkan taskussa. Kaivoimme sen esille ja löysimme nopeasti takaisin Ropin kämpälle.

Tarinan opetus. Jos valinta täytyy tehdä teltan tai skumppapullon välillä, valitse teltta. Ja ennen kaikkea: älä uhmaa luontoa ja lähde ylimielisenä matkaan vaan kunnioita luonnon voimia ja varustaudu pahimpaan.

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 66 kirjoitusta kategoriassa " Blogi"