Facebook on vesittänyt kaveri-termin totaalisesti. Ystävänpäiväkin on oikean kaveruuden rinnalla aika laajalla skaalalla ampumista. Ystävien ohella vuosittain juhlitaan erikseen naisia ja miehiä, mutta harva tietää, että Friendship Day:tä on eteläisessä Amerikassa juhlittu 1930-luvulta asti. Partiolaisilla on Muistelemispäivänsä, joka hiljakkoin jälleen vietettiin. Päivä on helmikuun 22. eli perustajan, Robert Baden-Powellin syntymäpäivä. Päivää vietetään maailmalla monella nimellä ja monella teemalla, mutta yhteistä on partiokavereiden muistaminen ja hyväntekeväisyys.
Kaveruus on jämäkkä käsite, mutta retkeilykaveruus on avioliittoakin vahvempi side. Nuotiotulen ääressä solmittu ystävyys on jotain sanoinkuvaamattoman hienoa. Siinä yhdistyvät vanhat perinteet ja intiaanitarinat, missä poltettiin rauhanpiippua ja istuttiin ilmeettöminä nuotion loimussa. Parhaimmillaan leirinuotion tunnelma on kuin Aki Kaurismäen elokuvasta: ihmiset istuvat ilmeettöminä ja vähäpuheisina, mutta vallitseva tunnelma pitää harmonisuudessaan sisällään vahvan luottamuksen ja välittämisen tunteen.
Pressulaavulla 12 kaverusta.
Retkeilykavereiksi ei tulla sattumalta. Retkeilykaveruus ansaitaan. Olen retkeillyt monien ihmisten kanssa, mutta kaikista heistä ei ole tullut retkikavereitani. Muistan nuoruudestani, miten innokkaasti suunniteltiin yhden tutun kanssa pyöräretkeä. Kohde oli valittu, ruuat ostettu ja tavarat pakattu, kun poljin hänen kotitalolleen. Hän ilmoittikin jäävänsä kotiin maalaamaan pöytää. Hänestä ei tullut retkikaveria, ei edes kaveria. Hän on ikuisesti vain tuttu, edelleen.
Vuosikymmeniä kestävä kaveruus on todellista toveruutta. Vaikka ei kaveruutta mielellään saisi mitata tai laittaa ystäviä järjestykseen, niin kyllä minulle side retkeilykavereihin tuntuu voimakkaimmalta. Sellaisen elinikäisen ystävän kanssa ei tarvitse olla tekemisissä viikoittain, ei edes kuukausittain, sen toveruuden tuntee. Parhaat kaverit ovat tarvittaessa aina kuitenkin käsillä. Heihin voi turvata hankalissakin asioissa.
Aamukahvia kaverille.
Luottamus on iso osa kunnollista retkeilykaveruutta. Se on tietenkin sitä, kun tietää toisen tiukassakin tilanteessa tulevan avuksesi, mutta enemmän luottamuksen kokee käytännön tasolla tapahtuvassa kanssakäymisessä. Kun unohtuu kuksa kotiin, kaveri lainaa omaansa. Jos talvikeli yllättää, jaetaan lämpimät varusteet ja nukutaan kylki kyljessä. Viimeinen vesitilkka annetaan sitä tarvitsevalle. Luottamus rauhoittaa.
Luottamus on tärkeä asia. Luottamuksen voi pettää vain kerran. Luottamuksesta lähtee myös tapa, että edelleenkin kättelen partiokavereitani vasemmalla kädellä. Perinne on vanha partiotapa, jonka syntyhistoriaa Baden-Powell perusteli alkuasukkaitten samanlaisella käytännöllä. Nimittäin vasemmalla kädellä pidetään kehoa suojaavaa kilpeä ja suojauksen poistaminen on käteltävälle suuri luottamuksen osoitus.
Retu ja Nalle 2012.
Retkikaverini Retu ja Nalle
Yhteiset juuret monen retkikaverini kanssa löytyvät partiosta. Sieltä on kotoisin ystävyyteni myös Retun ja Nallen kanssa. Kävimme nuoruudessamme taajaan retkillä ja leireillä, mutta olimme tekemisissä paljon myös harrastusten ulkopuolella. Metsä, siellä liikkuminen ja retkeily, tuntui meille oikealta elementiltä. Luonto oli meille paikka missä pääsimme toteuttamaan itseämme. Nalle soitti viulua ja Retu urheili, mutta partio oli meille se suuri yhdistävä tekijä. Me myös jäimme metsän ja retkeilyn pauloihin, sillä aikojen kuluessa Retusta tuli metsäinsinööri ja minusta retkeilytoimittaja.
Vaellusreissun jälkeen Retun kanssa saunaan Äkäsjoen rantaan.
Laavut ovat tulleet tutuksi retkeillessä.
Nalle ja Joppe kesäleirillä.
Nalle muutti toiselle paikkakunnalle ja hän pikkuhiljaa hävisi nuoruudenkonnuiltaan. Retun kanssa löysimme itsellemme vaimot sisarlippukunnasta, perustimme perheet ja olemme nyt ristiin kummeja lapsillemme. Alkavan aikuisuuden kiireet ja ruuhkavuodet pitivät meitä pitkiä aikoja erillään. Lasten juhlat ja muut urbaanin elämän hetket, olivat kohtaamisiamme Retun kanssa. Nuotiot jäivät vähemmälle. Nalle oli muuttanut ulkomaille, eikä hänestä kuulunut pitkään aikaan mitään.
Kun lapset on saatu kouluun ja työelämä jotenkin rullaamaan, on taas yhteisten nuotiopiirien aika. Näinhän me luulemme. Siihen pisteeseen pääseminen vaan tuntuu kestävän yllättävän pitkään. Eri ihmisille se hetki tulee hyvin eri aikoihin, joten elämänpolkujen risteäminen takaisin yhteisiksi retkeilyreiteiksi ottaa aikansa.
Tapasin Nallen 15 vuoden jälkeen huoltoasemalla, englantilaisen moottoritien varrella. Hän osui työreissullaan aivan sattumalta samaan paikkaan, missä minä olin partioporukan kanssa kahvitauolla. Tuntuu tyhmältä ja kliseiseltä sanoa, että jatkoimme juttua siitä mihin viimeksi jäimme, mutta näin se tapahtui. Kun ihmisten välinen hyvä yhteys joskus luodaan, ei se katkea, vaikka välillä olisi vuosia.
Nalle nuotiolla.
Meillä on vankka kaveripiiri vanhoja ”simeläisiä” eli partiolippukunta Simometsojen entisiä jäseniä. Sitä mukaa kun elämäntilanne salli, palasimme pikkuhiljaa jälleen yhteen. Mielenkiintoista tuossa porukassa on se, että kaikki eivät ole saman ikäisiä, eikä edes nuoruudessaan ole olleet samaan aikaan aktiivisia partiossa. Monille se tämän hetken kaveruus on tullut toisen kaverin kautta ja vahvasti uskomme oman partiolippukuntamme juuriin. Kun luontokasvatuksemme on sieltä kotoisin ja asiat edellisiltä konkareilta opittua, niin meistäkin tuli samanlaisia. Me voimme kaikki harrastaa retkeilyä monin eri tavoin, ja niin jokainen myös teemme, mutta väitän sydäntemme sykkivän suomalaista luontoa ja eräelämää kohtaan tarkalleen samaan tahtiin.
Sipoon metsät vievät vanhaan maalaismaisemaan
Me kokoonnumme vähintään kerran kuussa yhteen. Olemme rakentaneet metsään pari laavua ja siellä useimmiten vietämme aikaa. Rupattelu ja kokkailu siivittävät tapaamisiamme. Iltojen ohella vietämme metsässä usein myös öitä. Rankan työviikon jälkeen yöpyminen raikkaassa ilmassa luonnon keskellä rauhoittaa kummasti. Monen vanhan kaverin ohella, myös Retu ja Nalle ovat palanneet yhteisen nuotiomme loimuun ja ovat tärkeä osa pientä piiriämme.
On nukuttu taas havuilla.
Teemme kukin retkiä myös itseksemme ja muilla porukoilla. Sipoonkorpi on uusi kansallispuisto ja sen polkuja tulee aika ajoin kuljettua. Alue on meille tuttua jo ajalta ennen kansallispuistoa. Korpi on tarjonnut monelle nuorelle ensimmäisiä retkeilykokemuksia. Nyt sen luonne on muuttunut rajusti. Kansallispuisto-status on rajoittanut käyttöä, mutta tuonut väkeä paikalle ruuhkaksi asti.
Viikonloppuisin Sipoonkorven parkkialueet ovat täysiä ja harvat polkureitit turvoksissa kulkijoita. Onneksi alue on niin iso, että sieltä löytyy runsain mitoin rauhallisiakin paikkoja. Polkuja risteilee paljon ja kansallispuistossa saa kulkea polkujen ulkopuolellakin. Vastuullinen retkeilijä tietää varustautua keittimellä, sillä tulenteko on sallittu vain sille osoitetuilla paikoilla.
Kaveriporukan yhteinen polku.
Rakkaus luontoon.
Sipoonkorven kansallispuiston palvelut ovat vielä kehittymässä ja toivottavasti alueelle saadaan lähivuosina muutama rakennettu taukopaikka ja jokunen luvallinen telttapaikkakin. Kaupunkilaiselle Sipoonkorpi on helppo kohde. Nyt kannattaa ottaa kartta käteen ja matkata kauniiseen maalaismaisemaan. Korpi tarjoaa etsijälle elämyksellisiä paikkoja ja tarvitsijalle luonnon rauhaa (tutustu myös Sipoonkorven Retkioppaaseen) . Edes isoa varustearsenaalia ei tarvita. Pikkureppu, eväät ja suunnistusvälineet riittävät. Ja muistathan, että nostalginen retki Sipoonkorpeen alkaa aina Palménin kaupalta. Käynti vanhan Kuninkaantien varrella sijaitsevassa kyläkaupassa on kuin askel menneeseen. Sitä eivät ole pelkästään puitteet ja miljöö, vaan myös palvelu. Palménin veljesten puodissa on tunnelmaa ja metvurstistakin käytetään muotoa hän.
Teksti: Joppe Ranta
Kuvat: Joppe Ranta
Videolla kolme kaverusta valmistavat herkullisen pataruoan!
