BLOGI, NAISET RETKELLÄ, VAELLUS, VINKIT ULKOILIJALLE

Kun kaupunkilainen lähti vaellukselle – havaintoja harrastuksen aloittamisesta

Ulkoilu on todistetusti terveellistä ja luonnossa liikkumisella on esimerkiksi positiivisia vaikutuksia mielenterveyteen. Tämä fakta ei saanut minua lähtemään luontoon aiemmin, ei edes tieto siitä, että se lieventää hektisen kaupunki- ja työelämän luomaa stressiä. Miksi kuitenkin yhtäkkiä, ilman mitään vaelluskokemusta lähdin viikon erämaavaellukselle?

Oma retkeilyintoni alkoi valokuvauksen kautta: päästäkseni parhaiden kuvauspaikkojen äärelle oli astuttava ulos kotiovesta. Ensin tutustuin Luukkiin ja Nuuksioon päiväretkien merkeissä, sitten Lappiin. Hinku yön tai kahden vaellukselle oli kova, mutta edes oma partiohistoria ei auttanut kerryttämään rohkeutta vaellukselle. Vuonna 2017 sain vanhemmilta syntymäpäivälahjaksi ihka oikeat vaelluskengät, kun suunnitelmissa oli viikon reissu Pohjois-Ruotsin kautta Norjan Lofooteille, jolloin vietin ensimmäisen yöni ulkona kymmeneen vuoteen. Tämän telttayön jälkeen olin myyty.

Lähdimme ennen juhannusaattoa suoraan töistä ajamaan kohti pohjoista. Töissä oli ollut tapansa mukaan hektistä ja stressi siitä, tuliko kaikki valmiiksi ennen lomaa, painoi mielessä kuin synti. Auto hajosi jo ennen Jyväskylää, mutta lopulta saavuimme yöttömän yön valossa kylpevään Riksgränseniin. Pistimme leirimme pystyyn ainoaan lumettomaan maaplänttiin, jonka löysimme. Vasta kun makasimme vaaka-asennossa teltassa, hieman kylmissämme, stressini laukesi. Tätä hyvin nukuttua yötä seurasi road trip Lofooteilla ja elämäni uusi alku, ulkona nukkuminen.

Se tunne, kun nukkuu ulkona, on vailla vertaa. Kun pystytät telttaa yöttömän yön auringon alla, sadunomaisessa sumussa tai rankkasateessa, keskityt juuri siihen mitä olet tekemässä, et eiliseen, et huomiseen. Elät juuri siinä. Sama hetkessä elämisen tunne sai minut vaeltamaan ja haluamaan aina vain pidemmälle. Vuoden rohkeuden keräämisen jälkeen sai alkunsa vaellusharrastus Vätsärin erämaassa.

Sopivan retkikohteen löytäminen

Kaikkien ei suinkaan tarvitse aloittaa vaellusharrastusta viikon erämaavaelluksella, enkä olisi itsekään aloittanut, ellei mukanani olisi ollut kokeneempia vaeltajia. Vaellusharrastuksen voi aloittaa yön yli -retkellä, vaikka lähikansallispuistossa jossa reittimerkinnät ovat selkeitä ja tarvetta kartalle tai sen lukutaidoille ei vielä vaadita.

Yön yli vaelluksen sopiva pituus riippuu vaeltajan lähtökunnosta ja reitin haastavuudesta. Lyhytkin reitti voi tuntua painavan rinkan kanssa yllättävän raskaalta, etenkin jos polku on pieni ja kivinen, siksi hyvä pituus reitille pyörii 15-20 kilometrin kieppeillä. Tällöin vaelletaan kaksi kokonaista päivää ja ollaan yksi yö metsässä. Hyvin merkittyjä retkikohteita kansallispuistoista löytyy Metsähallituksen luontoon.fi-sivulta.

Mitä mukaan?

Vaellus on pitkälti välineurheilua. Ilman ykkösluokan varusteitakin pärjää, mutta oma vanhemmilta peritty periaatteeni on investoida kerran laadukkaaseen, jolloin varusteet kestävät kymmeniä vuosia, ellei läpi elämän. Sinun ei kuitenkaan tarvitse omistaa kaikkea heti! Kysele varusteita ystäviltä ja Facebook-ryhmistä, lainaa 365 Klubin lainapalvelusta tai vuokraa paikalliselta partiolippukunnalta.

Rinkkaan/reppuun pakataan tarvittavat vaihtovaatteet, ruokaa, juomista, makuupussi ja makuualusta, retkikeitin sekä mahdollinen teltta. Lisäksi matkaan on hyvä varata välipaloja ja nopeita energianlähteitä esim. suklaata tai pähkinöitä, ettei alhainen verensokeri pääse yllättämään kesken vaelluksen.

Makuualusta ja makuupussi ovat pakollisia varusteita, joita matkaan täytyy ottaa. Makuualustana toimii esimerkiksi paksumpi jumppamatto, jollaisella itsekin olen tähän asti mennyt. Retkikeittimen ja teltan pystyy korvaamaan valitsemalla ruuanlaiton nuotiopaikalla ja yöpymisen laavussa. Tämän ratkaisun valitessa, tulee kuitenkin ottaa huomioon, että joku muukin on saattanut suunnitella yöpyvänsä samalla laavulla kuin sinä, jolloin täytyy varautua tekemään tilaa tai jatkamaan matkaa seuraavalle yöpaikalle. Tuli- ja yöpaikkojen sijainnit löytyvät luontoon.fi-sivulta, josta pääsee myös lukemaan retkeilyetiketin abc:n, eli miten toimit jos yöpaikallesi tulee toinenkin yöpyjäehdokas.

Mitä päälle?

Kun lähdet ensimmäiselle vaellukselle ja yöksi metsään, on tärkeää pukeutua sään mukaisesti. Sateella matkaan otetaan sadeasu ja vedenpitävät kengät, kun taas kuivalla kelillä matkaan voi lähteä vaikka lenkkareilla.

Tärkeää on pukeutua kerroksittain. Liikkeelle lähtiessä on hyvä olla viileä, sillä rinkkaa kantaessa tulee varmasti lämmin, eikä märissä vaatteissa halua värjötellä tauoilla. Tauoilla laitetaan aina lämpimämpää päälle ja leiriin päästessä vaihdetaan kuiviin vaatteisiin. Näin pysytään lämpimänä ja vältytään flunssalta.

Vaelluskengät ovat kokonaisvaltaiseen ulkoiluun oiva investointi. Omat vaelluskenkäni ovat olleet miltei päivittäisellä käytöllä aina oston jälkeen, ne tukevat nilkkaa ja pitävät vettä niin, ettei lätäköistä tarvitse välittää.

Kun retkellä sattuu ja tapahtuu, tärkein varusteesi on avoin mieli! Ensimmäisen vaelluksen jälkeen olet jo kokemusta rikkaampi. Kotiin palatessa jalkoja voi painaa ja sänky tuntua kotoisammalta kuin koskaan, mutta mieli on kirkkaampi ja levänneempi kuin aikoihin.

Partioaitan retkeilyoppaat »
Lisävinkkejä ja tietoa voi lukea Partioaitan oppaista, joissa käsittelemme aiheita mm. tuotteiden valinnasta, hoidosta ja käytöstä.

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 0 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Naiset retkellä, Vaellus, Vinkit ulkoilijalle"