Olen Atte Uudeltamaalta. 365-klubin jäsen. Olen harrastanut liikuntaa ja ulkoilua monessa eri muodossa pyöräilystä polkujuoksuun ja kalastuksesta lähivesistöjen kunnostamiseen talkootyöllä. Tällä hetkellä vietän lähes kaiken vapaa-aikani jollain tavalla ulkoilun parissa. Oli se sitten kalastusta, lähiretkeilyä tai luonnon tarkkailua. Liikun jalan sekä polkupyörällä. Mieluiten jalan aarnimetsässä.
Tässä artikkelissa kerron päivästäni lähiluonnossa. Haluan nostaa esille lähiluonnon tärkeyden, varsinkin meille kaupunkilaisille. Luonto on lähettyvillämme täällä pääkaupunkiseudulla, mutta sen elintila supistuu koko ajan pienemmäksi. Toivon, että tämän artikkelin myötä kiinnostut tutkimaan lähiluontoasi.
Päiväni lähiluonnossa
Aamuni alkaa väsyneenä työputken jäljiltä. Keitän kahvit, syön ja pakkaan reppuni päiväretkeä varten. Tarkoituksenani on mennä tarkkailemaan lähiluontoa. Ennen lähtöä kuuntelen uutiset ja säätiedotteet, samalla tutkin lähialueen karttoja ja pohdin mitä aluetta tänään ihmettelisi.
Lähden ulos ja ajan polkupyörälläni kohti tuttua lähimetsää, joka on kolmen kilometrin päässä. Matkalla tarkkailen tien laitoja, josko sieltä jokin tuttu eläin näkyisi tai keväinen lintu pajujen oksilla.
Matkalla on yksi pääkaupunkiseudun monesta purosta, jossa elää taimenia. Pian syksyllä kuteneiden meritaimenten jälkeläiset kaivautuvat purojen kutusorakoista (loppukeväästä).
Minkälaista mahtaa olla taimenpoikasten elämän alkumetrit purossa, joka on teollisuus- ja omakotialueen välissä? Puro näyttää monelle sameavetiseltä ojalta, jonka tarkoitus on vain olla siinä. Nämä sameat purot kätkevät ympärilleen paljon elämää.
Meritaimet nousevat loka-marraskuussa synnyinpuroilleen lisääntymään. Tällöin pääkaupunkiseudun pienissä puroissa voi nähdä jopa 80 senttimetrin pituisia emokaloja kutupuuhissa. Se on upea näky.
Pian olen päämäärässäni. Saavuttuani talousmetsän liepeille päätän katsoa, onko ”tuttu” käpytikka pajallaan hommissa. Tähän tikkaan tutustuin vahingossa, kun ihmettelin, mikä maantasossa reitilläni ahertaa pajallaan tai savotallaan käpyjen kimpussa.
Tällä kertaa tikka ei ole hommissa, vaan tyydyn tyhjän käpysavotan ihmettelyyn.
Olen vanhalla hiekkatiellä, jonka varteen kätken pyöräni ja jatkan matkaa lumikengillä.
Viereisellä talousmetsäaukiolla olen säikähtänyt metsäkauriin kiljahteluita pimeässä ja tarkkaillut, kun aukealle jätetyissä korkeissa puissa puuhastelee käpytikkoja, palokärki ja luultavimmin pikkulepinkäinen.
Kyseinen metsä on talousmetsää, mutta se on silti tärkeä ympäristölle. Monimuotoisessa metsässä asuu kauriita, kettuja, supikoiria, hirviä, korppeja, pöllöjä ja välillä vieraileva maakotka.
Lumikenkäni pöllyttävät puuterilunta ja läheisen teollisuusalueen äänet kuuluvat vaimeasti taustalla, mutta maisema on mielestäni kaunis. Eri-ikäiset männyt kohoavat kohti taivasta ja lumenpinta on täynnä erilaisia jälkiä. Pohdin, että minne tuo koiraeläin on mennyt ja miksi se on jossakin kohtaa loikkinut vauhdilla karkuun. Ojan jäällä näen myös pienet jyrsijän tassunjäljet. Mitä se on mahtanut puuhailla siellä?
Jälkien tarkkailussa, meinaa unohtua, että kannattaa nostaa katse ylös maasta. Puiden latvoissa voi näkyä alueen asukkeja.
Toivon, että jonain päivänä tapaan metsässä huhuilevat pöllöt. En ole nähnyt kuin muutaman pienen pöllön livenä Uudellamaalla keskellä asutusta kaupungissa. Metsässä pöllön kohtaaminen olisi hienoa.
Ylitän muutaman ojan ja puron. Kuten melkein kaikki suot Suomessa, tämäkin on ojitettu. Täällä seikkaillessa tarvitseekin olla tarkkana mihin astuu. Onneksi talvi ja poikkeuksellisen paksu lumikerros helpottavat liikkumista vaikeassa, jokseenkin erittäin vaikeassa maastossa.
Olen noin tunnin verran kävellyt mäntymetsän ja sekametsäkaistaleiden läpi alueen vanhimmalle metsäosuudelle. Täällä puut ovat korkeita ja aikansa kasvaneet puut makaavat maassa tarjoten hyönteisille ja eliöille asuinpaikan. Metsäkaistale on pieni, mutta joskus minua jännittää täällä kulkiessa, koska se on jylhä ja kätkee sisälleen paljon minulle tuntematonta elämää.
Metsässä näen ilveksen jäljet. Näen myös monet muut tassunjäljet, joista osa on koirien jälkiä. Paikallisten jälkien sekaan ilmestyy välillä myös isompia tassunjälkiä joiden jättäjää epäilen.
Pysähdyn aukean laitaan ja kaivan eväät repusta. On tauon paikka. Välillä pidän mukanani retkikeitintä, mutta kylmällä pidän mieluusti tauot sopivan lyhyinä ja eväät nopeasti syötävinä. Termarista stadilaiset kahvit ja kaurakeksit paketista. Tauon päätteeksi juon reilusti vettä, kun kylmällä ei tule aina juotua riittävästi.
Tauon jälkeen suuntaan katsomaan riistakameroitani. Olen saanut maanomistajalta luvan tarkoin ehdoin käyttää kahta paikallisesti tallentavaa riistakameraa luonnon seuraamiseksi. Olen vaihdellut kameroiden paikkaa, mutta vasta taannoin sain ensimmäiset kuvat alueella liikkuvasta ketusta. Tämän jälkeen kuviin on tallentunut samainen kettu, supikoiria, metsäkauris, valkohäntäpeura ja saksanpaimenkoira.
Vaihdettuani muistikortit kameroihin aloitan kotimatkani. Talven lyhyt päivä on jo päättymässä ja aurinko laskee lounaaseen. Hämärän tullen tapaan lähteä takaisin kotiin.
Lähes joka kerta palatessani pyörälleni läheltäni lentää palokärki, pitäen kumisevaa ”purputus-ääntä”. Tapaan sanoa sille hiljaa moi. En tiedä miksi näen sen linnun niin useasti, mutta sen kohtaaminen tuntuu kuninkaalliselta.
Pyörälleni päästessä vaihdan tarvittaessa kuivat sukat ja puen lisää vaatetta pyörämatkaa varten. Reilun kolmen tunnin lenkki ja hikoilu pitää huolen, että pelkät kuorivaatteet, eivät paluumatkalla riitä merinovillakerraston päälle. Kaivan repustani kevyen toppatakin kuoritakini päälle lämmittämään.
Kun olen saanut pakattua varusteet pyörään ja syötyä hieman evästä on aika lähteä kotiin. Ajaessani pois metsästä sanon sille hiljaa mielessäni ”heippa ja nähdään taas”.
Tämän kaltaisia ovat päiväni luonnossa. Lähimetsä ei aina näytä kovin houkuttelevalta tai helposti voi luulla, että siellä olisi jotain nähtävää. Ensimmäisellä tai toisella käyntikerralla lähiluonnossa ei välttämättä mitään erikoista koe. Silloin tällöin luonto kuitenkin palkitsee nähtävyyksillä ja kokemuksilla, mitkä jäävät mieleen ja sytyttävät sanoin kuvaamattoman kipinän tutkia ja ihastella luontoa enemmän ja eri tavoilla.
Arvosta pieniä asioita ja palasia luonnosta. Pienetkin asiat ovat osa luonnon monimuotoisuutta, joka on meille kaikille erittäin tärkeä.
Liikun luonnossa jollakin tapaa lähes päivittäin. Työmatkalla, töissä, vapaalla tai kauppareissun varrella voi ihastella lähipuron tai puiden asukkaiden puuhia. Tällöin päivittäisessä käytössä olevien varusteiden tulee olla käytännöllisiä, kestäviä ja korjattavia. Alla listaus varustevalinnoistani:
Tierra Nevado Jacket Gen 2
Savotta Jääkäri M -reppu
Suunto Traverse
SIGG Hot & Cold -termospullo
SIGG 1L -juomapullo
Kupilka -kuksa
P.S. Artikkelin kuvat ovat eri reissuilta lähimetsään. En liiku koko ajan kameran kanssa, koska silloin jäisin paljosta paitsi!
365 Klubi – 1 % ympäristölle
Partioaitan 365-klubilaisena jokainen ostoksesi kerryttää 1 % Ympäristöbonusta. 365-klubin jäsenenä saat vaihtuvia kuukausitarjouksia ja lukuisia muita etuja. Tutustu klubietuihin!
Kirjoittajaksi Partioaitan blogiin?
Lähetä oma juttusi Partioaitan blogiin – palkitsemme julkaistut kirjoitukset. Ole yhteydessä jussi.verkkonen@partioaitta.fi
