Retkeilyharrastukseni on jatkunut nuoresta alkaen enimmäkseen seikkailunnälän tyydyttämisenä. Myöhemmin mukaan on tullut muitakin motiiveja, kuten tavoitteellinen harrastaminen, sosiaaliset suhteet, kuntoilu ja hiljaisuuden ja rauhan kaipuu. Retkeilyn edistyttyä monimutkaisempaan suuntaan, kuten kaukomaihin kohdistuviin retkikuntiin ja vuorikiipeilyretkiin, on harrastus ollut myös toiminnan ja jännityksen täyteistä ja jättänyt reppuun monen monta odottamatontakin tarinaa. Suuret seikkailut ovat myös rakentaneet omaa identiteettiä ja kasvattaneet itsevarmuutta myös arkisen elämän vastoinkäymisissä.
Viimeisin vaihe ulkoiluharrastuksessa on kuitenkin lähiretkeilyn korostuminen lasten myötä. Kun tätä blogia vuosi sitten aloiteltiin, oli lasten kanssa retkeily aikamoista sekoilua ja opettelua. Mikään ei mennyt ihan niin kuin omilla retkillä olin tottunut. Hauskaa ja haastavaa – ei siinä mitään.
Viimeisillä retkillä muksujen kanssa kuluneen talven aikana olen huomannut tarkkailevani ipanoita, heidän reaktioitaan ja tunneskaalaansa. Pieniä asioita, joista koitan löytää niitä samoja hetkiä, joita itse koin aikoinaan kirkasvetisellä purolla.
Yritän asettaa itseni pienten asemaan ja tarkastella aivan tuttuakin ympäristöä vilpittömin silmin ihastellen pieniä asioita. Lasten retkeily on itselle kuin peili, jolla tarkastelee toisesta kulmasta omiakin menneitä ja nykyisiä motiiveja ja innostusta – tai joskus innottomuutta. On nimittäin myönnettävä, että huomattuani suurten vuoristojen ja mannertenvälisen matkailun vaihduttua Nuuksion ja Porkkalanniemen nuotiopaikkoihin ja muutaman kilometrin mittaisiin lenkkeihin, en aivan heti osannut suhtautua lähiretkeilyyn kypsästi vain lasten näkökulma mielessäni. Kesti aikansa, että aloin löytää toistuvista lähialueretkistä puhtaasti itseänikin innostavia piirteitä. Niitä on kuitenkin tullut rutkasti myös uusien retkikavereiden myötä. On ollut ilo saada ottaa myös naapureiden lapsia mukaan ja järjestää kaikille lasten kavereille perheineen hauskat metsäkemutkin.
Nuuksio on perheemme ylivoimaisesti useimmiten koluttu lähiretkikohde. Nuuksion monipuoliset reitit mahdollistavat monenlaiset retket erilaisilla kokoonpanoilla. Lempikohteita Nuuksiossa tällä hetkellä ovat Holma-Saarijärven nuotiopaikka ja Kolmoislammin ympäristö. Nämä maisemat soveltuvat yhtä hyvin ukkoporukan tulistelureissuihin, kuin lasten kanssa muutaman tunnin eväsretkiin.
Menneenä talvena teimme vilpoisan päiväretken Holma-saarijärvelle myös pienten retkikavereideni kanssa. Oli melko kylmä päivä viisivuotiaille ja mukaan pakattiinkin termokseen lämmintä mehua ja kaakaota. Vaatetus katsottiin niin, että repustani löytyi taukopaikalla lisäkerroksia takin alle, sillä vilu tuli nopeasti.
Nuotiopaikka taisi myös jättää pysyvän opin pojan mieleen, sillä useista kehotuksista huolimatta ei hanskoja saatu käteen leikkien ajaksi. Lopulta ajattelin, että kohta alkaa näpeissä tuntumaan ja hanskatkin kiinnostamaan ihan luonnostaan. Näinhän siinä sitten kävi ja pikkukaveri on ällistyttävän tarkasti muistuttanut koko porukkaa loppu talven, kuinka tärkeää on pitää hanskat kädessä koko ajan pakkasella. Käsiä on varsin vaikea saada lämpimäksi kun ne kerran onnistuu kylmettämään. Tämä on hyvä muistaa myös vanhempien retkeilijöiden ja opetella suoriutumaan rutiineista hanskat kädessä.
Jo ”yön yli” –reissulle saatan ihan huvikseni ottaa mukaan jos jonkinlaista vempainta ja välinettä, koska tykkään puuhastella leirissä majoitteiden ja tulenteon parissa. Kaikennäköinen keinotekoinenkin puhde kuuluu minulla viihdyttävään ja rentouttavaan retkeen kun mitään isompaa agendaa ei ole.
Pelkälle päiväretkelle Nuuksioon en kummempia varusteita kuitenkaan kanna. Lähinnä taukopaikalle jotain lämmintä päällepantavaa, kuten kevyt untuva- tai vanutakki, tulentekovälineet, eväät ja joku terä. Repuksi kelpaa mikä tahansa kevyt ja vaivaton nyssäkkä, mutta aikanaan lankomiehen Kathmandusta löytämä pressomuki (myös kuvassa) on sataprosenttisesti ylivoimaisin kahvinvalmistuslaite ja yleismuki! Purut pohjalle, vesi perään, suodatin mukiin ja kahvit naamaan. Boom.
Muksut opettelevat alusta asti pitämään reppua selässä, joskin kantamukset kasvavat vasta voimien myötä niin, että aina on kivaa. Lasten kanssa jätän toistaiseksi omat lelut ja viritykset pois, koska keskittyminen kahteen pojankoltiaiseen ei vielä salli juurikaan herpaantumista ja vajoamista omiin aatteisiin.
Ulkona olemme yhdessä perillä.
