Sain tänä keväänä, helmi-maaliskuun taitteessa, kokea ensimmäisen kerran Nepalin uniikin tunnelman. Reilun viikon reissuun mahtui paljon: Katmandun vilinä, Bandipurin pikkukylä ja Pokharan kansainvälistä tunnelmaa järven rannalta Himalajan noustessa komeasti lumihuippuisena vieressä.
Nepalin kiertomatka oli Mandala Travelin järjestämä ja se keskittyi yleisesti Nepalin kulttuuriin: nähtävyyksiin, ruokaan, luontoon ja maisemiin, sekä paikalliseen elämään. Olin 12 hengen matkaseurueesta se kahdestoista, minkä lisäksi meitä oli hostaamassa suomalainen, mutta Nepalissa asunut ja kieltä taitava ryhmänjohtaja.
Meidän matkaohjelmassamme ei ollut rankkaa vaellusta. Itse asiassa joitain kevyitä patikkahetkiä lukuun ottamatta vaellusta ei ollut ollenkaan. Mutta niin kuin hyvin tiedossa on, Nepal on myös ehdottoman hyvä vaelluskohde. Maailman 10 korkeimmasta vuoresta 8 on Nepalissa, ja Himalajan vuoksi moni sinne myös suuntaa. Siksi kokosin alle pakkausvinkit, joihin on eritelty perinteisen kulttuurimatkan pakkausideoita ja extrana lista vaellusmatkalle.
Näiden vinkkien lisäksi Partioaitan blogin tammikuisessa jutussa käydään vielä yksityiskohtaisemmin pakkauslistaa läpi.
Juttu jatkuu kuvien jälkeen.
Pakkausvinkkejä Nepaliin
Vaatteista:
Ilmasto Nepalissa vaihtelee trooppisesta tai subtrooppisesta aina erittäin kylmään ylävuoristotundraan. Pakatessa kannattaakin huomioida reilusti vaihtelevat sääolot: siinä missä vaellussesonkien aikana päivälämpötilat vaihtelevat 20–35 asteen välillä, saattaa iltaisin olla villapaitakeli. Vuorilla, yli 3000 metrin korkeudessa, yölämpötilat saattavat laskea vaellussesonkien alussa ja lopussa pakkasen puolelle. Monsuunikausi alkaa Nepalissa kesäkuussa ja jatkuu syyskuun puoliväliin, minkä vuoksi suuri osa matkaajista sijoittaakin reissunsa keväälle tai myöhemmälle syksylle.
Mukaan kannattaa pakata kevyitä kerroksia, joita voi lisäillä ja poistaa tarpeen mukaan. Suosittelen luonnollisesti aitoja luonnonmateriaaleja ja rypistymättömiä reissuvaatteita. Päähinettä ei sovi unohtaa. Päivät kuljin itse kangashousuissa ja t-paidassa, iltaisin terassilla piti sujauttaa villapaita päälle, huivi kaulaan ja merinovillasukat jalkaan.
Hihattomia paitoja tai lyhyitä lahkeita tai helmoja kannattaa välttää kulttuurin kunnioituksen vuoksi, vaikka lämpötilat ne sallisivatkin. Erityisesti temppeleissä vieraillessa kannattaa pitää mielessä riittävä pukeutuminen.
Kengistä:
Nepal on kuivan kauden aikaan tomuinen maa, eivätkä vitivalkoiset lenkkarit pysy kauaa valkoisina. Parhaimmilla pyhäkengillä ei siis kannata lähteä liikenteeseen. Kulttuurimatkalla pärjää hyvin sandaaleissa tai tennareissa. Luontopoluilla tai pidemmillä kävelyretkillä kannattaa vaihtaa lenkkarit jalkaan.
Muuta tarpeellista:
Otsa- tai taskulamppu
Ilta laskee Nepalissa nopeasti, joten lisävaloa kannattaa kantaa matkassa. Myös auringonnousut ovat selkeällä säällä näkemisen arvoisia ja usein korkeimpiin paikkoihin ei löydä aamuhämärässä ilman valoa.
Vessapaperia, käsidesiä
Vaikka kaupungissa löytääkin melko helposti siistin istumavessan, joutuu teiden varsilla usein tyytymään reikään maassa. Saniteettitiloissa ei ole läheskään aina Suomessa totuttuja oloja tai saippuapalaa, joten paperi ja käsidesi ovat luotettavat reissukaverit.
Aurinkolasit ja aurinkorasvaa
Oli taivaalla pilviä tai ei, niin iho ei välty säteilyltä.
Kamera, laturit, vara-akut, muistikortit, ulkoinen kovalevy
Luulenpa, että jos olet yhtään innokas kamerankäyttäjä, olet Nepalin maisemista ja meiningistä liekeissä.
Juomapullo
Jos haluat välttää muovinkulutusta, ota mukaan juomapullo, jota voit täyttää isommasta kanisterista sopivin annoksin.
Rahasta:
Nepalin rahayksikkö on Nepalin rupia (NPR). Nepalin valuuttaa ei voi vaihtaa Suomessa, mutta sitä voi nostaa pankkiautomaatista ainakin Katmandussa ja Pokharassa kansainvälisillä luottokorteilla ja Visa Electron -korteilla. Myös käteistä voi vaihtaa rahanvaihtopisteissä.
Viisumi hankitaan heti Nepaliin saavuttaessa ja sitä varten on hyvä olla mukana 25 euroa tai dollaria käteisenä.
Budjettia suunnitellessa on hyvä tietää, että tippikulttuuri on tyypillistä Nepalissa, vaikka se on aina vapaaehtoista. Sopiva prosenttisumma tipille on 5-15 % laskun loppusummasta.
Matkalaukusta:
Matkalaukkuvalintaan vaikuttaa paljon reissun luonne. Meidän reissuporukassamme suurimmalla osalla oli mukanaan kovat, vedettävät matkalaukut, sillä kyseessä oli melko ja etukäteen suunniteltu kiertomatka. Tiet ovat kuitenkin kuoppaisia, eikä läheskään kaikkialle pääse asvalttia pitkin ainakaan Katmandun ulkopuolella, joten omalla, vähemmän suunnitellulla reissulla suosisin ehdottomasti duffelia tai rinkkaa. Isomman laukun lisäksi mukana on hyvä olla pienempi päiväreppu.
Pakkaustekniikasta:
Heittelin kaikki tavarani duffeliini minigrip-pusseissa, sekä muutamissa packing cubeissa, joihin olen jäänyt koukkuun. Etenkin tällaisella reissulla, jossa paikka vaihtuu useasti, on miellyttävää, että pakatut kamat pysyvät järjestyksessä myös laukun sisällä.
Matkaa varten:
Jotta lentomatkoistakaan ei tarvitsisi kärsiä, kannattaa reppuun napata niskatyyny ja unimaski. Minä, entinen niskatyynyskeptikko, rakastuin täysin Cabeaun tyynyyn, josta tulee taatusti vakiovarusteeni pitkille lennoille ja muille matkoille.
Pakkausvinkkejä Nepalin vaellusmatkalle
Jos reissu keskittyy eritoten vaeltamiseen, tulee pakkaukseenkin keskittää erityistä huomioita. Esimerkiksi näiden kamppeiden mukaan ottamista kannattaa vähintään harkita:
Vaelluskengät
Leirikengät
Merinovillavaatteet: alusvaatteet, kerrasto, t-paidat
Kuorivaatteet
Kevytuntuvatakki
Katkolahjehousut
Lääkkeet
Vedenpuhdistusvälineet
Lääkkeet
Ohut retkipyyhe
Saippua
Kartta ja karttatasku
Makuupussi (ei välttämätön, jos majapaikkojen viltit kelpaavat)
(Kiikarit)
(Retkikeitin)
(Pipo ja käsineet)
Elintärkeä tilpehööri, jota kannattaa myös harkita reissuun mukaan: puukko, EA-paketti, kynttilöitä, tulentekovälineet, hypotermiapeitto, jeesusteippi, neula ja lankaa, köyttä ja/tai narua…
Näiden vinkkien lisäksi Partioaitan blogin tammikuisessa jutussa käydään vielä yksityiskohtaisemmin pakkauslistaa läpi.
Seikkailuntäyteistä matkaa!
-Henriikka Simojoki
Sandaalit: Olukai W PANIOLO
Lierihattu: Stetson TRAVELLER WOOLFELT
Keltaiset pakkauspussit: Osprey ULTRALIGHT PACKING CUBE SET
Punainen pakkauspussi: Osprey ULTRALIGHT PACKING CUBE MEDIUM
Lenkkarit: Salomon SENSE PRO 2 W
Pesupussi: Fjällräven GEAR BAG
Laukku: Osprey Transporter 95
Niskatyyny: Cabeau EVOLUTION PILLOW
Lompakko: Secrid Miniwallet
Unimaski: Cabeau MIDNIGHT MAGIC SLEEP MASK
Otsalamppu: Petzl NAO+
Huulirasva: Roald Amundsen LIP BALM SPF25
Aurinkorasva: Roald Amundsen SUNCARE PROTECT SPF50 TUBE
Juomapullo: Klean Kanteen REFLECT 800ML
Sateenvarjo: Euroschirm LIGHT TREK AUTOMATIC
Vaelluskengät: Hanwag TATRA II LADY GTX
Merinoalushousut: Icebreaker WMNS SPRITE HOT PANTS
Pesupussi: Osprey WASHBAG CARRY-ON
Katkolahjehousut: Tierra CORRESPONDENT CONVERTIBLE PANT W
Päiväreppu: Fjällräven RE-KÅNKEN Unisex
Merinovillaiset t-paidat: Icebreaker WMNS TECH LITE SS CREWE
Kuoritakki: Fjällräven KEB ECO-SHELL JACKET W