Pakkasta oli -35°C ja tuuli oli kova kuin venäläisissä elokuvissa. Kun tuuli yltyi 42 metriin sekunnissa, mietin ihan oikeasti lähteekö koko teltta pian lentoon. Telttakankaan pauke humisi korvissa emmekä voineet keskustella kuin huutamalla.
Ei se mitään jos kovaa keliä on retkikunnalla pari päivää, mutta nyt Etelämantereella pauhaava myrsky oli jatkunut jo kahdeksan vuorokautta. Näin kylmässä kelissä kaikki piti hoitaa teltan sisällä; ruoan laitto, peseytyminen ja myös vessassa käynti. Ulos menemistä ei voinut edes ajatella, sillä jotainhan olisi voinut jäätyä. Kaikesta kylmyydestä ja kelistä huolimatta, teltta oli meidän kotimme Etelämantereella.
Lueskelin tutkimusta missä todettiin, että matkustaessaan ulkomaille suomalaiset valvovat vähän myöhempään ja syövät epäterveellisemmin kuin kotona. Jos kaiken lisäksi vielä käytetään eri valuuttaa, puhutaan eri kieltä ja kulttuuri on eksoottisempi kuin kauppatorilla, niin nopeasti siinä menee yhtä sekaisin kuin termiitti puujojossa. Lukemani tutkimuksen mukaan silloin ei tehdä enää hyviä päätöksiä.
No millä tavalla sitten tehdään hyviä päätöksiä? Vastaus on hyvin simppeli – ollaan kuin kotona. Mennään nukkumaan samoihin aikoihin kuin kotona eikä syödä hotellin tarjoamia kananmunia ja pekonia, vaan sitä tuttua ja turvallista puuroa. Kun viemme tutut kotirutiinit mukanamme matkalle, olemme rauhallisempia ja teemme parempia päätöksiä vaikean, kovan tai vaarallisen paikan tullessa eteen.
Nykyään maailma on päätöksien tekemistä koko ajan. Minkä tuotteen valitsen kaupasta? Mitä tänään syödään? Otanko vihreän tai mustan paidan? Retkikunnalla oikeat päätökset voivat ratkaista koko projektin onnistumisen. Jotta tästä päätöksenteon savotasta selviäisi, pitää olla koti olipa se teltta, riippukeinu tai hiekkaranta tähtitaivaan alla.
Pata
