Onko painava parempi vai kevyt kestävämpi?

Mikä on retkeilyvälineen ihannepaino? Onko tukeva tuote aina raskas? Onko tarvikkeitten kevennys tie onneen? Onko tyhmää kantaa ylimääräistä? Asettaako vähin välinein itsensä ja toverinsa vaaralle alttiiksi? Kannattaako maksaa painosta vai keveydestä? Onko kevyt kallis ja painava halpa vai toisinpäin?

Näitä ja monia muita kysymyksiä pohtivat retkeilyvälineiden suunnittelijat ja valmistajat. Aihepiiriä käsittelevät opaskirjojen ja lehtiartikkeleiden kirjoittajat. Retkeilykursseilla ja opastetuilla retkillä ”asiantuntijat” jakavat oman käsityksensä kanssaihmisille. Kauppojen myyjät tuovat vielä panoksensa tähän soppaan. Minullakin on asiaan oma käsitykseni.

Varmaa on se, että varmaa vastausta ei ole. Yksiselitteistä oikeaa tapaa toimia ei vain löydy. On joukko määritelmiä ja speksejä, joista on kasattava yksilöllinen kompromissi. Liikkeelle lähdetään usein yhdestä tarpeesta ja yhdestä välineestä. Kun käyttötarpeita on monia, täytyy varusteiden sopia edes auttavasti kaikkeen. Ihanaahan se olisi, jos retkeily- ja vaellusharrastus ei olisi rahasta kiinni. Voisi ostaa mitä tahansa. Sekään ei vielä poistaisi kompromissien tekoa. Säitä ja olosuhteita ei voi ostaa, eikä niiden vaihteluita määräillä.

Titaanilusikka vai katkaistu varsi ja kevennetty hammasharja?

Mistä voidaan keventää ja miksi?

Vaelluksen harrastajat puhuvat mielellään keveyden puolesta. On ymmärrettävää, ettei hartioille haluta liikaa painoa. Kulkeminen käy helpommin keveämmän taakan alla. Klassisia kikkailuja ovat lusikan ja hammasharjojen varsien pätkäiseminen. Grammoja säästyy, vaikka sormet uivat sopassa ja kynnet raapivat huulia. Todellinen grammanviilaaja hankkii titaanilusikan ja syö suoraan kattilasta. Kiistatta pakkauksen keventäminen säästää voimia.

Ihan samasta syystä retkiruoat ovat pakastekuivattuja ja monet kuivaavat itsekin lihaa sekä vihanneksia. Nesteen kantaminen on usean päivän reissulla turhaa. Kaikkea ei kuitenkaan voi kuivattaa, eikä nestettä kuljettaa. Matkan kohokohdaksi tai iltojen iloksi kanniskellaan mukaan pullo terävää tai tunturin huippua varten tölkki olutta. Sekin on yksilön valinta, syökö täyspitkällä lusikalla ja jättää jallupullon kotiin.

Kevyt nuudeli vai energinen patukka?

Positiivisiin lisäkantamuksiin voidaan laskea vaellusporukalta salaa mukaan otetut yllätykset. Sellaiset piristävät retkiä kummasti. Itsekin muistan, miten ison hillopitkon kuskaaminen rinkassa oli työlästä ja sen käsittely haastavaa, mutta kun saimme sen pidettyä usean päivän ajan ehjänä ja tunturissa isälleni syntymäpäivänä kynttilöin koristeltuna tarjoiltua, siitä riitti iloa koko porukalle.

Sen sijaan, jos vain painonsäästön takia jätetään syksyreissulta pois sadetakki ja kevättalvelta villapaita, voi sitä pitää piittaamattomuutena. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun maailmalta on käyty evakuoimassa liian vähin tai väärin varustein liikkuneita retkeilijöitä. Luontoa ei kannata uhmata, siinä jää aina kakkoseksi.

Otin opiksi virheistäni ja kerron sen avoimesti eteenpäin

On varmaan turhaa muistuttaa miten majoitteissa voi keventää, vaellustelttojen yksi pääargumentti kun tuntuu olevan juuri paino. Valitettavasti se ei ole ainut tärkeä asia. Kelin mennessä hankalaksi, ei oikein kevyt teltta enää kestä. Pohjoismaissa suositaan tunnelitelttaa pitkällä absidilla, eli eteisellä. Ylimääräinen tila kuitenkin painaa, mutta on sateella ja myrskyllä korvaamaton lisä, jossa voi säilyttää tavaroita, kokata tai vaan tsillailla.

Telttaa kevyempiä vaihtoehtoja ovat avotulimajoitteet, kuten laavu ja loue tai riippumatto ja sen päälle viritettävä katos eli tarppi. Kovin tuulisella paikalla avotulimajoite ei oikein toimi ja riippumatto tarvitsee kasvavat puut pystytystä varten. Itikka-aikaan teltan tiivis sisäteltta puoltaa painonlisäystä, jos ei laavussa halua käyttää rankista eli hyttystelttaa.

Joppe Ranta tunturissa 1987.

Olen useasti kertonut omaa opettavaa tarinaani, miten aikoinaan päätimme lähteä pikaiselle reissulle tunturiin. Kaverini kanssa kaksin päätimme pärjätä laavukankaalla. Alumiinikepit jätimme painon säästämiseksi pois ja painelimme maastoon. Ensimmäinen haaste iski eteen, kun lähdimme veden hakuun, juomapullojen tyhjennyttyä tunturin rinteellä. Silloin Haltin tyylikkäät maastokuvioidut rinkat olivat suosittuja ja sellaiset meilläkin oli. Ne tipahtivat maahan ja kirmasimme etsimään tunturipuroja tyhjien pullojen kanssa.

Löytyihän huipun toiselta puolelta kivien lomassa pulputtava pieni virta ja pullot saimme täyteen. Lähdimme takaisin, mutta rinkkoja ei näkynyt missään. Hyvin ne maastoutuivat sinne tunturikivikkoon ja varvikkoon. Aivan eri suunnasta, mistä rinkkoja etsimme, pilkisti jotain kirkasta. Onneksi keltaiset Karrimat-alustat olivat tuolloin myös muodissa ja sellainen heijasteli rinkan läpän alta. Tavarat oli löydetty, mutta edelleenkään ei kummallekaan tullut mieleenkään ajatella tulevan leiriytymisen haasteita.

Tuli ilta ja ryhdyimme etsimään laavulle paikkaa. Ei ollut ensimmäistäkään suoraa keppiä tai puuta minkä varaan majoitteemme olisi voinut virittää. Pinosimme muutamia isoja kiviä päällekkäin ja teimme niistä kulmakepit laavullemme. Ilta meni tunturinnotkossa mukavasti ja keppien jättäminen jo vähän nauratti. Yöllä vaihtui tuulen suunta ja keli. Tunturien välissä tuuli tuiversi laavuumme ja teki siitä lepattavan purjeen. Rankkasade katkaisi kamelin selän ja päätimme aamulla painella tiehemme. Kuivat vaatteet, ilta kylän hotellin baarissa ja hyvät unet Ford Escortin etupenkillä pisti jo elämän hymyilemään, mutta tunturiretkeily sai siltä kerralta jäädä siihen.

Joppe tunturissa muodin mukaisissa varusteissa.

Miten valitaan keveän ja painavan varusteen välillä?

Makuupusseissa voi painossa säästää, kun vaihtaa keinokuituisen untuvaan. Jotkut valmistajat suosivat ihan kevyimmissä malleissa lyhyttä vetoketjua, mutta mikä täytteen määrästä tingitään, sen eristävyydessä hävitään. Vähän vastaava haaste on rinkan valinnassa. Jos oikein paljon tingitään sen painosta, ei laite voi olla enää kovinkaan tukeva. Rimpulalla kantaminen on todella ikävää. Kaikki tietenkin kulminoituu siihen mitä kannetaan. Pienet ja keveät varusteet eivät tarvitse isoa kantolaitettakaan.

Jos ruokahuolto on tarkoitus hoitaa pelkillä pakastekuivatuilla retkiruuilla, pärjää pienellä keittimellä. Kun tarvitsee vain kiehuttaa vettä, ei tarvita kattiloita tai paistinpannua. Jos valmistaa enemmän itse, voi parin kattilan Trangia tai vähän laajempi kaasukeitinsetti olla käytännöllinen. Painoa tietenkin tulee lisää. Polttoaineen kuljettaminen on osa kokonaisuutta, joten siksi risukeittimistä on tullut varteenotettavia vaihtoehtoja vaelluksille. Jos keitin painaa kaasukeitintä enemmän, mutta polttoaineen saa kerättyä luonnosta, säästää sillä heti kokonaispainossa. Toinen lukunsa on, jos ei löydäkään kuivaa poltettavaa. Silloin grammanviilaaja on pulassa.

Kevyttä kenkää voi käyttää kevyessä maastossa, mutta vaelluskenkä on järkevää lisäpainoa haastavassa maastossa, varsinkin kun selässä on parinkymmenen kilon rinkka. Pikkurepun kanssa paljasjalkakengätkin voivat puoltaa paikkaansa ja suolla pitkävartiset kumisaappaat. Tärkeätä on hakea siinäkin järkevä kompromissi ja punnita kunnolla olosuhteet sekä riskit.

Kesäiset muutaman päivän patikkaretket pärjää keveinkin kantamuksin ja vähin varustein. Toinen ääripää voi olla esimerkiksi talvivaellukset, joissa tavaraa tarvitaan ahkion verran. Niissäkin voi keventää, mutta liiallinen tinkiminen voi koitua kohtaloksi.

Luhkka ja huopa vai makuupussi?

Vaelluskengät vai paljasjalkatossut?

Tyylikäs pokasaha vai pieni ja tehokas taittuva saha?

Onko täysin tyhmää hankkia painavia varusteita?

Kaikki retkeily ei ole vaeltamista, eikä kaikkea tarvitse siksi valita keveys edellä. Lähiretkillä pärjätään vähän ronskeimmillakin välineillä, eikä kaiken tarvitse olla niin high-tec. Retkeilyn erilaiset lajisuuntaukset saattavat ”tarvita” määrättyjä välineitä, jolloin tyyli tulee ennen kätevyyttä. Kyllä minä tunnustan taas ihan avoimesti, että raahasin taannoin tunturiin yli kolmen kilon valkoisen puuvillaisen louteen, vaikka oliivinvihreä nailoninen olisi ollut ainoastaan 900 gramman nyytti. Tyylikkyys edellä mentiin tässäkin valinnassa.

Ihan samoin kuskailen mielelläni painavia valurautaisia patoja leiripaikalleni, koska niillä ruoan valmistaminen on niin mukavaa. Saatan kulkea sen reitin muutamankin kerran, koska ”rekvisiittaa” voi on paljon mukana. Toisaalta pärjäisin tarvittaessa samassa paikassa hyvinkin yksinkertaisilla välineillä. Jos minä haluan käyttää painavia patojani, ei sen pitäisi kuulua kenellekään muulle. Ei varustevalintojen takia ainakaan tarvitsisi arvostella toisten toimia. Ei, ellei niihin liity selkeätä turvallisuusriskiä.

Monikäyttöinen Trangia vai kevyt ja pieni kaasukeitin?

Vai kenties valurautapata?

Pieni ja kevyt vai iso ja tilava kahvipannu?

Jos joku haluaa käyttää perinteisen kaunista kuparista kahvipannua eikä kovaionisoitua alumiinista nykyratkaisua, on sekin valinta suvaittava käyttäjän omaksi. Tai jos joku nyt välttämättä haluaa retkeillä kiltissä, eli skottilaisessa miesten hameessa, on sekin hänelle sallittava. Mikäli on ihastunut intiaanien aseena käyttämään tomahawkiin, mutta kuitenkin haluaa sillä tehdä puutöitä Suomessa, on minusta senkin annettava tapahtua. Ei se varmasti käytännöllisin retkikirves ole, mutta tyylin eteen täytyy vähän kärsiäkin.

”Ei ihmisen aina pidä syödä kun on nälkä, eikä nukkua kun väsyttää, täytyy kärsiä kans. Tänä yönä minä istuin sateessa”, kuten teltan vieressä istuva Leo Lastumäen esittämä Valtteri toteaa, Veikko Huovisen romaanin mukaan tehdyssä erinomaisessa elokuvassa Lampaansyöjät (1972).

Kevyt ja pieni reppu vai iso rinkka?

Tärkeätä on muistaa, että se yhden varusteen tai työkalun ei tarvitse olla se ainut, eikä sen täydy käydä joka askareeseen. Tämänkin saa päättää sen käyttäjä itse. Käytän usein ruotsalaisia puuvartisia kirveitä, mutta en kaihda suomalaisia muovivartisiakaan. Molemmille on paikkansa minun varusteissani. Ei ehkä samalla kertaa, mutta tilanteesta riippuen. Ihan sama tilanne on sahassa. Olen hyvin ihastunut perinteiseen tyyliin kasattavasta puisesta pokasahasta, mutta kuljetan mukanani usein myös taittuvateräistä Bahcon Laplanderia. Ensimmäinen on iso ja painava, kun taas jälkimmäinen on hyvin tehokas ja kevyt.

Pieni ja hyödytön kirves vai pieni ja tehokas viidakkoveitsi?

Monet pienet käytännön seikat voivat myös sanella varusteiden valintaa. Olen tulilla yöpyessäni saanut ilma- ja untuvatäytteiseen alustaani seitsemän kipinän tekemää reikää, joten nykyisin käytän mielelläni laavussa ja louteessa tavallista makuualustaa, ainakin päällimmäisenä. Näistä makuualusta-asioista viime kuussa jo kirjoittelikin.

Oikein kun haluan fiilistellä, käytän paria porontaljaa allani. Kipinävaaran takia pyrin välttämään makuupussia tai ainakin suojaan sen jollain toisella kankaalla. On turhaa hankkia kallis ja erittäin kevyt untuvamakuupussi, mikäli aikoo pilata sen nuotion ääressä nukkumiseen. Kohtuullisen viileälläkin kelillä nuotion ääressä pärjää alkukantaisemmillakin varusteilla. Nyt olen muutaman kerran tulilla yöpyessäni käyttänyt Fjällräven Numbers-sarjan Luhkka No 3:sta ja Övik-blanketia, ja olen niihin erittäin tyytyväinen.

Oma valinta on paras valinta

Ei löydy kirjoista vastausta eikä asiantuntijalta varmaa tietoa, milloin kevyt on kestävämpi tai painava parempi. On turha väittää, että kevyt olisi pelkästään kallis ja painava halpa. Itselle järkevimmän vaihtoehdon löytämiseen kannattaa käyttää apua ja kuunnella mielipiteitä. Niitä pitää vaan osata soveltaa omaan käyttöön. Varustelukierrettä sanelee käytössä oleva raha, mutta se ei estä tekemästä hyviä päätöksiä ja itselle sopivia kompromisseja. ”Oma valinta on paras valinta”.