BLOGI, TUOTETESTIT JA -VINKIT, VINKIT ULKOILIJALLE

Outdoor-ammattilaisten karkkikauppa

Retkeilyalan suurimmat ammattilaismessut on järjestetty Saksan Friedrichshafenissa jo yli 20 vuoden ajan. Tänä vuonna suuressa messukeskuksessa kaikkiaan 960 näytteilleasettajaa esitteli uutuuksiaan. OutDoor 2016 –messuilla vieraili noin 22 000 outdoor-alan ammattilaista 92:sta maasta tutustumassa tulevan kauden tuotteisiin.

Friedrichshafenin messuille ei normaalikuluttajalla ole asiaa, eikä sisäänpääsyyn oikeutetuillakaan ole menemistä jokaiselle osastolle. Monissa paikoissa valokuvaaminenkin on kiellettyä. Messujen perusajatuksena on koota yhteen retkeilyalan tuottajat saman katon alle, jotta kauppojen ja ketjujen ostajilla olisi hyvä mahdollisuus nähdä koko tarjonta samassa paikassa.

Messut kestävät neljä päivää, ja vaikka hyvin monet messuvieraat tulevat paikalle päivittäin, ei kaikkiin tuotteisiin ole mitenkään mahdollista tutustua. Nähtävä on niin paljon ja uutuuksia on jokaisella osastolla. Monet tekevät tarkan aikataulun ja sopivat vierailukohteensa etukäteen. Välihetkinä ja matkalla osastolta toiselle ehtii vilkaista muutakin tarjontaa.  

OutDoor-messuilla ei ole retkeilyvälineitä vähittäismyynnissä. Näytteilleasettajilla on esillä seuraavan kauden mallisto ja tärkeimmät uutuudet on nostettu hyvin esille. Kauppojen sisäänostajat voivat messuilla kätevästi vertailla kilpailevien merkkien tuotteita ja suunnitella tulevan kauden valikoimansa.

Messuilla on, kuten koko outdoor-alalla muutenkin, hyvä henki. Vaikka valmistajat kilpailevat markkinaosuuksista keskenään, on merkkien edustajat hyviä tuttuja keskenään. Friedrichshafenissa on ihan normaalia, että eri brändien ihmiset vierailevat toistensa osastoilla rupattelemassa. Sama välitön tunnelma räjähtää, kun viimeisen illan OutDoor Partyssa koko kansainvälinen retkeilyvälineammattilaisten joukko on kuin yhtä suurta perhettä.

Packsafe yksityiskohta

Kupilka skandinaavisessa kylässä

BEfree

LMF Add a twist

Mikä olisi iso Kupilka?

 

Raapaisu pintaa

Jos ei messuilla ehdi nähdä kuin pienen siivun koko tarjonnasta, on messutuotteiden esittelyssäkin tyydyttävä vain raapaisemaan pintaa. Esille nostetuistakaan tuotteista ei ole varmuutta tulevatko ne edes Suomeen myyntiin. Itseasiassa kaikkia messuilla esiteltyjä retkeilyvälineitä ei välttämättä myydä koskaan. Jotkut hienoltakin kuulostavat innovaatiot jäävät vain näytteiksi, kun niille ei jostain syystä löydy kiinnostusta eikä kukaan osta niitä kauppaan.

Katsastin messuja muutaman päivän ja poimin sieltä jokusen mielenkiintoisen tuotteen esiteltäväksi. Jokaisessa on joku pieni asia tai yksityiskohta, joka niistä tekee tarpeellisen ja ainakin minua itseäni kiinnostavan varusteen.  

Jo tälle syksyllä on luvassa Katadynin uutuus BeFree. Se on pehmeään juomapulloon yhdistetty vedensuodatin. Pussin voi täyttää suoraan joesta tai järvestä. Juotaessa BeFreen korkki suodattaa vedestä epäpuhtaudet pois. Kun meillä Suomessa vedet ovat periaatteessa puhtaita, riittää kevyt suodatin hyvin laajaan tarpeeseen. Matkailijalle BeFree on erittäin tarpeellinen. Ulkomailla hanavesikin kannattaa uittaa suodattavan korkin läpi, niin välttyy monilta vatsavaivoilta.

Light My Firen kiinnostava uutuus oli kolmen kipon kuljetustorni- Add-a-Twist on tarkoitettu pikkutavaroiden ja ruokien suojaamiseen sekä kuljettamiseen. Kolmessa erillisessä kupissa on oma tiivistetty kansi ja kaikki kipot voi liittää yhteen tai kuljettaa erikseen. Esimerkiksi uimarannalla yhteen voi säilöä kännykän, toiseen kukkaron ja kolmanteen vaikka aurinkorasvan. Lounassalaatti kulkee tornissa myös kätevästi. Isoimmassa astiassa salaattiannos kulkee freesinä määränpäähän, toiseen kuppiin leikataan pari palaa patonkia ja pienimmästä annostellaan salaatinkastike kun ryhdytään syömään. Eihän muovikipoissa yleensä mitään kovin ihmeellistä innovaatiota ole, mutta kun tässä tuotteessa kaikki osaset liikkuvat hyvin, lukkiutuvat kunnolla, ja koko komeus on muutenkin hyvin muuntuva, on Add-a-Twist paikkansa ansainnut.

Norjalainen retkiruokamerkki Real Turmat on uusinut pakkauspussinsa. Tuttu oranssi on edelleen pääruuan väri, mutta keltaiseen pakataan lounas ja harmaaseen aamupala. Real Turmatin valikoima laajenee muutenkin, sillä messuilla esiteltiin uudet kuivalihapaketit sekä energiapatukat ja –juoma. 

Matkailijan turvallisuuteen erikoistunut Packsafe esitteli uudistunutta mallistoaan. Merkin passipusseissa, rahavöissä, olkalaukkujen hihnoissa ja muissa on metallivaijerivahvistus. Niitä ei taskuvaras viillä ruuhkassa poikki ja katoa omaisuus mukanaan. Useissa repuissa, matka- ja kameralaukuissa on kankaan sisällä metalliverkko estämässä pohjan puhkaisemista. Pieni, mutta erittäin tärkeä yksityiskohta löytyy kaikki laukkujen ja muiden vetoketjuista: lukon paikka. Vetoketjujen vetimet voi kasata yhteen ja lukita ne pienellä riippulukolla. Näin ei ahtaassa metrossa vaaniva näpistelijä pääse käsiksi sisältöön.   

 Real laajentaa valikoimaansa

Messuilla on raskasta

Yksityiskohta messuilta

Amok palkittiin

 

Palkittuja tuotteita on paljon

Messujen jälkeen merkit käyttävät mainonnassaan usein ”palkittu XXX”-sloganeita. OutDoor 2016 –messuillakin tuotteita palkittiin monen tahon toimesta. Sarjojakin on useita ja ennen messuja testiryhmät ja juryt ovat tehneet paljon töitä. Ehdokkaita esitellään messuilla ja tulokset julkistetaan erilaisissa gaaloissa. Voitto ei ole tärkeintä, sillä jo ehdokkaaksi pääsy on osoitus tuotteen kiinnostavuudesta. 

Meitä suomalaisia lähellä oleva taho on Scandinavian Outdoor Group. Se kokoaa yhteen kymmeniä pohjoismaisia valmistajia, joista useat niistä ovat messuillakin yhdessä ja esillä Scandinavian Villagessa. SOG myöntää Scandinavian Outdoor Awardeja ja tälläkin kerralla niitä jaettiin muutamille tuotteille.

Norjalainen Amok on riippumaattouutuus, jossa nukutaan ripustusnaruihin nähden poikittain. Vastoin kuin perinteisessä riippumatossa, voi Amokissa nukkua myös mahallaan. Eristematon ansiosta yöpyminen on mukavaa viileilläkin keleillä.

Fjällräven palkittiin uusista Trekking Tighteistaan. Perinteiset tiukat trikoot ovat saaneet enemmän housumaisia ominaisuuksia ja retkeilyyn kaivattavia yksityiskohtia, kuten vahvistetut polvet.

Kotimainen Reima oli isolla osastolla esittelemässä lastenvaatteitaan ja uutta ReimaGO-innovaatiotaan. Yhteistyössä Suunnon kanssa valmistettu aktiivisuussensori mittaa lapsen liikkumisen kestoa ja tehoa. Sensori kiinnittyy Reiman vaatteisiin ja sen keräämät tiedät kerätään mobiililaitteeseen ReimaGO-sovelluksella. Lapsille sovellus tarjoa palkitsevaa ja leikkisää kokemusta, kun taas aikuiset näkevät ohjelmasta lastensa liikunnallisen kehityksen.   

Suomalainen Kupilka oli messuilla uuden Sporkinsa kanssa. Komposiittimateriaalista valmistettu astiasto oli tietenkin näyttävästi esillä, mutta uusi lusikka-haarukka oli noteerattu jopa Scandinavian Outdoor Award –ehdokkaaksi. Pitkävartisen aterimen ideana on ylettyä syömään retkiruokapussista, ilman sormien sotkemista. Kapeista ja korkeista pusseista on peruslusikalla hyvin hankala syödä.

Kupilka oli ottanut kuluttajien toiveista kopin ja pohti isomman juomakupin valmistamista. Teen juontiin, pikku keittoihin ja muuhun vastaavaan on kaipailtu kippoa, joten esillä oli uuden Kupilkan prototyyppi. Messuvierailta kyseltiin mielipiteitä astian lopulliseen kokoon. Perusteltuja ehdotuksiaan sai jättää osaston henkilökunnalle.              

Mora oli tuonut kolme uutuutta mallistoon, mutta kiehtovin niistä ehdottomasti on Eldris. Pieniteräisessä puukossa on tukeva kahva, josta saa hyvän otteen. Eldris on tasapainoinen ja kätevä käyttää eri asennoissa. Se on pieni veistopuukko, mutta yhtä hyvin syömäveitsi. Muoviseen tuppeen voi puukon laittaa kumminkin päin, joten itseäni vasenkätisenä se kiinnosti.

Tykkään itse käyttää lyhytteräisiä puukkoja ja mielellään nimenomaan ”kaulalla”, eli rinnuksilla roikkumassa. Eldris on tulossa peruspuukkona, mutta myös kaulanyörillä ja tuluspuikolla varustettuna. Ennustan, että Moran uudesta pikkupuukosta tulee erittäin suosittu. 

Eldris

Stefan Lundgren

Packsafe on matkaturvallisuutta

Zomer ReimaGO

LMF Add a twist

 

Leppoisaa lekottelua

OutDoor-messut ovat aina ajan hermolla ja siellä esitellään mielellään täysin uusia lajeja ja muotivirtauksia. Nyt tarjonta oli jotenkin poikkeuksellisen maanläheinen. Mitään mullistavaa uutta harrastetta ei lanseerattu, vaan pitäydyttiin vanhoissa hyviksi koetuissa. Polkujuoksu näkyi varustetarjonnassa, sauvakävelyäkin vielä harrastetaan ahkerasti ja hyvin kevyillä varusteilla vaeltaminen on edelleen kiehtovaa. Vastapainona esillä oli paljon leirintäretkeilyyn ja lähiluontoon liittyviä välineitä. Risukeittimet ja muuta avotulella toimivat ratkaisut olivat tehneet tuloaan muutaman vuoden ja nyt tarjontaa riitti.

Nuotiolla kokkaaminen on hyvin suosittua Keski-Euroopassa ja muualla maailmassa. Lähtökohdat ovat erilaiset kuin meillä ja siksi tulen tekemiseen sekä tulen ylläpitämiseen on oltava omat tuotteensa. Niissä paino ei ratkaise, vaan enemmän haetaan toimivuutta ja monipuolisuutta. Tästä hyvänä esimerkkinä on Primuksen uusi CampFire-tuoteryhmä, jonka uutuuksista esimerkiksi paistolevy haastaa suomalaisen muurinpohjapannun. Primuksen mallissa kahden teräslevyn väliin on laitettu alumiinia, joka tasaa lämmön koko pannun alueelle.     

Myös riippumatot, löhötyynyt ja muuta rentoon oleiluun tarkoitetut välineet olivat vahvasti esillä. Ihmisiä houkutellaan luontoon nauttimaan mitä moninaisin tavoin. Arvokkaita kokemuksia voi hankkia monella tavalla, eikä viikon erävaellus enää ole se mittarin ääripää. Se on vain yksi osa hyvin laajaa harrastusvalikoiman kirjoa.    

 

Katso Joppe Rannan messureportaasi tästä videosta:

 

teksti ja kuvat: Joppe Ranta

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 49 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Tuotetestit ja -vinkit, Vinkit ulkoilijalle"