Sääennuste lupasi melkein pilvetöntä taivasta ja lämmintä parikymmentä astetta; täydellinen sää ehkä rannalle, mutta myös päiväretkelle vuorille kalaan. Aiemmista kerroista olimme oppineet, että vuorien pienet raudut ja taimenet syövät paremmin kauniilla kelillä eli toiveissa oli saada iltapalaksi savustettavaa.
Mukaan pakattiin eväät niin, että lounas ja välipala menevät samalla tarjoilulla. Veden saimme luonnollisesti vuorien puroista. Nousua ei ollut paljoa ensimmäiselle järvelle ja polku oli kovapohjainen; tarkoituksena oli nautiskella kaikessa rauhassa vuorista ilman aikataulua.
Näillä pitäisi rautua ja taimenta saada.
Kalat kävivätkin koko ajan pinnassa syömässä ja loiskauksia kävi joka puolella. Alkuun otettiin pieni tankkaus pop corneilla koko porukalle ja sitten aikuiset ja Neiti Töötti paneutuivat vieheiden valintaan. Ei mennyt kauaa kun Töötti sai ensimmäisen (ja ainoan) taimenen, tämän ja useamman karkuutuksen jälkeen muuta ei sitten tullutkaan. Syönti jatkui koko ajan ja ilmassa pörräsi isoa päiväkorentoa. Meidän tarjoamat vieheet eivät vain kelvanneet tällä kertaa.
Pieni, mutta kaunis vuoristojärven taimen.
Kauan kaivattu kotkakin esittäytyi matalalla ylilennolla, sillä hetkellä kädessä oli kumminkin perhovapa eikä kamera. Kotkaa oli kumminkin kaivattu ja odotettu ja nyt myös lapset näkivät linnun kunnolla, tämä toi kaikille hyvän mielen. Nämä hetket ovat jotain omasta arjesta täysin poikkeavia ja juuri siksi erityisen arvokkaita. Yllättävän hyvin pienimmätkin muistelevat vastaavia onnenkantamoisia luonnossa.
Tuulta ei juuri ollut, joten perhonkin sai lentämään yllättävän hyvin, viime kerrasta vapa kädessä olikin kulunut jo hetki. Kun olimme kalastaneet tovin, totesin että tämä päivä taitaa mennä harjoituksen piikkiin ainakin omalta osalta. Lahjakkaampi perhovavan käsittelijä olisi ehkä saanut jotain sinne savustuspönttöönkin asti.
O quid solutis est beatius curis? Täällä sielu ja ruumis lepäävät.
Eipä siinä sitten muuta kuin eväät esille ja tulistelemaan; varmasti isojen ja pienien mielestä tämän retken paras hetki. Pienet ruokaperäisetkin pidettiin varvikossa, tosin Neiti Pampula ja Herra Patruuna istuivat rannalla ja heittelivät kuksillaan vettä. Ottivat kuulemma lauteilla löylyä. Jos aikuisilla ruoka menee jäseniin, niin lapset taasen ovat kuin täyteen tankattuja kilpa-autoja; onneksi vuorilla on tilaa juosta ja kiivetä ilman sen suurempia vaaroja.
Järven rannalla leikkimässä.
Muutenkin lasten kanssa luonnossa ollaan aikuisten suorittamisen sijaan. Ei siis tarvitse olla erikseen syytä mennä metsään, välillä voi vain olla. Aikuinen usein asettaa jonkun tavoitteen; vaellettuja kilometrejä per päivä ja jonkin tietyn mittainen vaellus, vuoren huiputus, sangollinen sieniä tai marjoja, hikinen lenkki polkuja pitkin tai toiveena saada niitä isoja rautuja. Lapsen kanssa luonto määrittyy niin eri tavalla; tasainen sammalmätäs voi olla hyvä torkkumispaikka ja sammaleinen rinne pyllymäki. Ehkä tämä onkin suurin muutos, kun kahdesta aktiivisesta aikuisesta tulee kolme tai neljä tai enemmän; ne kaksi isoa pääsee takaisin sinne pienen maailmaan. Aikuisilla saattaa siintää toiveissa saada jälkikasvu mukaan niille pidemmillekin vaelluksille vuosien kuluessa, mutta vanhemmathan saavat toivoa mitä haluavat. Ainakin eväät siihen voi tarjota kotoa.
Nuotion äärellä.
Pientenkin kanssa voi harjaannuttaa luonnossa liikkumista varsin yksinkertaisesti ja mukavalla tavalla. Meillä leikitään kotona lähimetsässä ja myös muualla leikkiä ”vie meidät kotiin/ autolle”. Tämä tulee perintönä suoraan omalta isältäni; kuinka liikkua luonnossa luontevasti, mutta silti tietoisena missä ollaan. Jossain vaiheessa, kun paluumatka on edessä saavat lapset ohjata perheen kotiin. Toki välillä voi jo isommilta lapsilta kysellä, että missähän suunnassa se auto mahtaa olla? Tässä onnistuminen tuo mukavasti jälkikasvulle varmuutta ja rohkeutta metsässä liikkumiseen.
Tällä kertaa autolle palailtiin pienimpien johdolla tuttua polkua pitkin. Ei sitten saatu savustettua rautua tai taimenta iltapalaksi, mutta varasuunnitelma, eli letut, kelpasivat kaikille. Ja tuliaisina koko porukalle punaiset posket, kuin rannalta konsanaan.
