BLOGI, RETKEILY, VINKIT ULKOILIJALLE

Porkkalanniemi – Merellinen ulkoilupaikka lähellä Helsinkiä

Porkkalanniemi on hieno merellinen ulkoilualue noin 45 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä länteen päin. 156 hehtaarin alueelle sijoittuvat niin reitit kuin tulipaikatkin. Parkkipaikat ovat kookkaita ja hyvin huollettuja, ja lähtö reiteille tapahtuu aivan niiden kupeesta. Alueelle pääsee myös bussilla Kirkkonummen suunnalta kävelymatkan päähän. Niemen eteläkärki Pampskatan on laajasti maailmallakin tunnettu lintujentarkkailupaikka.

Alue on sen verta etäällä kaupungin valoista, että paikka on niittänyt mainetta erinomaisena tähtien valokuvausalueena. Alueelle ei myöskään kuulu äänisaastetta isoilta moottoriteiltä.

merellinen ulkoilualue
Porkkalassa pääsee helposti kokemaan merellistä tunnelmaa.

 

tähtikuvaus Porkkalassa
Porkkalanniemi on riittävän kaukana Helsingin valosaasteista, jotta tähtikuvaus onnistuu hyvin.

Historiaa

Alue on kuulunut Neuvostoliitolle vuosina 1947-1956 tehdyn viisikymmenvuotisen vuokrasopimuksen myötä, josta se palautui reilusti etuajassa jo vuonna 1956. Tuota vuokra-aikaa edeltävänä aikana alue nautti kansallispuiston statusta yhtenä ensimmäisistä Suomen kansallispuistoista. Tuon vuokra-ajan jälkeen kansallispuisto statusta ei enää palautettu, vaan alue muuttui virkistysalueeksi. Vuonna 2017 aluetta ehdotettiin kansallispuistoksi, mutta sillä kertaa se meni Hossalle.

Vuonna 2018 Porkkalaan avautui uusia tulipaikkoja, uusia huoltoyhteyksiä sekä aluetta uudistettiin mittavasti. Tänä päivänä tuo alue palvelee mainiosti retkeilijöitä, ulkoilijoita, lintubongareita ja kaikkia jotka haluavat olla ulkona. Alueelta löytyy reilusti tulipaikkoja sekä uimarantakin, mutta siellä uiminen vaatii hyvää uimataitoa.

Reitit

porkkalanniemen kartta

Alueelta löytyy kolme merkittyä reittiä, jotka ovat kulkemiseltaan suhteellisen lyhyitä ja helppoja päiväreittejä tunnelmointiin ja luonnosta nauttimiseen.

  • Vetokannaksen taival (pohjoisempi liila katkoviiva kartalla) lähtee liikkeelle alueen rauhallisesta luoteisosasta kulkien kohti etelää. Matkalla ohitetaan muutama muinaishauta.
  • Telegrafberget (keltainen) kulkee rengasreittinä alueen korkeimpien kallioiden päälle tarjoten mahtavat näkymät maalle sekä merelle.
  • Pampskatanin pisto (eteläisempi liila) lähtee isolta parkkipaikalta ja vie aina eteläkärjen rantakallioille asti, josta löytyy keittokatoksia ja tulipaikkoja, joissa on hieno viettää aikaa merellisessä tunnelmassa.

Tutustu Porkkalanniemen reitteihin tarkemmin Metsähallituksen ylläpitämällä luontoon.fi -sivustolla.

Esteettömyys

Vaikkakin alue on tunnettu suurista korkeuseroistaan sekä jylhistä rantakallioista, tarjoaa Porkkalanniemi myös helpompaakin liikkumista ja näkemistä. Länsiosassa sijaitseva taukopaikka Haahka sijaitsee noin 130 metrin päässä parkkipaikalta. Sinne kulkee tasainen hiekkatie ja perillä odottaa esteetön katselulava upeilla maisemilla. Pysäköintipaikan ääreltä löytyy käymälä, johon on esteetön käynti. Nämä valmistuivat vuoden 2018 aikana. Myös Koskelon taukopaikalle on suhteellisen lyhyt matka parkkipaikalta ja kulku sinne tapahtuu erittäin helppoa ja tasaista hiekkatietä pitkin.

Tauko- ja tulipaikat

keittokatos
Porkkalasta löytyy useita uusia ja hyväkuntoisia keittokatoksia.

 

Pelkästään Porkkalanniemen kärjen alueelta löytyy kuusi keittokatosta (Merikotka, Telkkä, Haahka, Tiira, Lokki, Koskelo), joissa osassa on kaksi tulipesää. Alueella on myös muita taukopaikkoja keittokatosten lisäksi. Alueella on erinomainen puuhuolto sekä työvälineet puiden käsittelyyn. Mahdollisuudet ruuanlaittoon näillä paikoilla ovat erinomaiset, joskin puhdas vesi on tuotava mukanaan kaivon puutteen vuoksi. Keittokatosten läheisyydessä voi hyvin majoittua, ja näiden ympäristöstä löytyy mukavasti telttapaikkoja sekä majoitusmahdollisuuksia.

Läheiseltä Lähteelän ulkoilualueelta löytyy myös kesäretkeilyyn monta mukavaa paikkaa varsinkin veneilijöille. Alueelta löytyy laituri sekä maksua vastaan myös sähkösauna tai puukiukaallinen sauna, jonka käyttöä voi lunastaa paikalla olevalta kioskilta. Samoin aivan kärjestä löytyy myös mainio pizzeria Porkkalanniemen satamasta.

Merikotka

Etäisyys parkkipaikalta: n. 1,3 km
Julkinen liikenne: Tulee noin 5 km päähän
Varaustulipaikka: Ei
Maisemakuvaus: Merenrannasta noin 200 metriä kallion päällä, iso rantakallio heti edessä.
Polttopuut: Kyllä, valmiina vaatii sahauksen

Merikotka keittokatos Porkkalanniemi
Metsähallitus – retkikartta.fi

 

Merikotka keittokatos

 

Telkkä

Etäisyys parkkipaikalta: n. 20 m
Julkinen liikenne: Tulee noin 6 km päähän
Varaustulipaikka: Ei
Maisemakuvaus: Merenrannasta noin 40 metriä puiden varjossa
Polttopuut: Kyllä, valmiina vaatii sahauksen

Porkkalanniemen Telkkä keittokatos kartalla
Metsähallitus – retkikartta.fi

 

Telkkä keittokatos

 

Haahka

Etäisyys parkkipaikalta: n. 100 m
Julkinen liikenne: Tulee noin 6 km päähän
Varaustulipaikka: Ei
Maisemakuvaus: Merenrannasta noin 100 metriä kallion välissä
Polttopuut: Kyllä, valmiina vaatii sahauksen

Porkkalanniemen Haahka keittokatos kartalla
Metsähallitus – retkikartta.fi

 

Haahka Porkkala

 

Lokki

Etäisyys parkkipaikalta: n. 600 metriä
Julkinen liikenne: Tulee noin 5 km päähän
Varaustulipaikka: Ei
Maisemakuvaus: Merenrannasta noin 200 metriä kallion päällä, iso rantakallio heti edessä.
Polttopuut: Kyllä, valmiina vaatii sahauksen

Porkkalanniemen Lokki keittokatos kartalla
Metsähallitus – retkikartta.fi

 

Porkkala Lokki

 

Koskelo

Etäisyys parkkipaikalta: n. 50 m
Julkinen liikenne: Tulee noin 3 km päähän
Varaustulipaikka: Ei
Maisemakuvaus: Kallionpäällä josta aukeaa näkumä suoraan merelle
Polttopuut: Kyllä, valmiina vaatii sahauksen

Porkkalanniemen Koskelon keittokatos kartalla
Metsähallitus – retkikartta.fi

 

Koskelo keittokatos

 

Varusteet mukaan päiväretkelle

Jalkineet:

Reppu:

Tulentekoon:

Ruuanlaittoon:

Katso lisää pakkausvinkkejä päiväretkelle sivuiltamme.

lähiretkeily

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 67 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Retkeily, Vinkit ulkoilijalle"