Koko homma lähti käyntiin, kun kaverini Riku soitti minulle toukokuussa kyselläkseen teltoista. Kävi ilmi, että Riku suunnitteli pyöräreissua Suomesta Balkanille. Koska omat lomasuunnitelmat olivat vielä auki ja halu päästä seikkailemaan suuri, päätin lähteä mukaan.
Lähtöä edeltäisi kiireinen kuukausi töiden äärellä, eikä minulla ollut edes hommaan soveltuvaa pyörää. Hetken pohdinnan jälkeen päädyin lopputulokseen, että muokkaan kulmikkaan ja raskaan maastopyöräni maantiekäyttöiseksi. Ei ideaali, mutta eipähän ainakaan mene rikki. Tuumasta ryhdyinkin toimeen ja seuraavan kuukauden aikana kasasimme varusteet ja pyörät kuntoon. Lue blogi valmistautumisesta.
Aikaisemmat kokemukset pidempien matkojen pyöräilystä koostuivat kahdesta erillisestä matkasta serkkuni kanssa kymmenen vuoden takaa. Silloin pyöräilimme Ahvenanmaalla sekä Nauvon saaristossa rinkat selässä, nuudelien ja suklaan voimin. Väsyneinä totesimme tuolloin, ettemme enää ikinä lähde pyöräretkeilemään. Aivan liian pienet energiamärät ja kova vauhti söivät silloin kaikki voimat. Onneksi aika oli mukavasti kullannut muistot ja odotin innolla matkaa.
Reittisuunnitelma
Suunnitelma oli kulkea pitkin itäistä Eurooppaa määränpäänä Balkanin alue, tarkoituksenamme pyöräillä ja telttailla mahdollisimman paljon kuukauden aikana.
Viro
Lähdimme matkaan laivalla Helsingistä Tallinnaan kesäkuun 11. päivänä. Perille päästessämme aurinko paistoi ja tuntui hyvältä päästä matkustamaan seuraavan kuukauden ilman sen tarkempia suunnitelmia. Vihdoin pääsisimme pyöräilemään. Innostus muuttuikin nopeasti puurtamiseksi. Kova vastatuuli yritti parhaansa mukaan hidastaa etenemistämme. Tulisimme vielä useaan otteeseen ressulla kokemaan kyseistä vastatuulta ja sitäkin mielekkäämpiä loputtomalta tuntuvia ylämäkiä. Se ei silti haitannut, sillä en koskaan matkustaessani ole päässyt yhtä lähelle vapauden tuntua kuin tällä reissulla. Emme olleet sidoksissa aikatauluihin, julkiseen liikenteeseen tai majoituksiin.
Latvia
Pyöräilyä läpi Viron varjosti Rikun flunssa, jonka hän oli saanut vähän ennen reissua. Siitä huolimatta saavutimme Latvian kolmessa päivässä. Viron ja Latvian maaseutu oli todella kaunista lähes loputtomien lehtojen ja kangasmetsien mosaiikkia. Matkamme taittui suurimmin osin maaseutujen vähemmän liikennöityjä väyliä pitkin, mutta välillä jouduimme polkemaan pitkiäkin matkoja maanteiden pientareilla. Tämä ei henkilökohtaisesti ollut erityisen miellyttävää kuorma-autojen viilettäessä ohitsemme. Mieleen painuivat päällimmäisenä Latvian kaunis rannikko useine hiekkarantoineen.
Saavuttuamme Riikaan päätimme pitää välipäivän, sillä pitkään polkemiseen tottumattomat jalkamme olivat vapaapäivän tarpeessa. Riiasta päätimme matkata Liettuan ja Puolan läpi bussilla toivoen, että Riku ehtisi parantua.
Puola
Matkasimme päivässä Puolan halki sen eteläisessä osassa sijaitsevaan Zakopanen kaupunkiin. Legendaarisessa talviurheilukaupungissa päätimme, että olisi hienoa käydä vaeltamassa Puolan korkeimmalle huipulle, Rysylle (2503 m).
Vuori sijaitsee linnuntietä noin viidentoista kilometrin päässä Zakopanesta, mutta vuoristoteitä pitkin matkaa Rysyn kansallispuistoon kertyi noin 25 km, josta suurin osa oli jyrkkää ylämäkeä. Perille päästyämme saimme yllätykseksemme kokea, että koko kansallispuisto asvalttipolkuineen oli kaupallistettu turisteille. Suomen kansallispuistoja kolunneelle retkeilijälle nousi tässä vaiheessa lievähkö klaustrofobia. Bussilasteittain ihmisiä kuljetettiin edestakaisin Zakopanen ja Rysyn välillä, eikä kansallispuistoon saanut viedä pyöriä, telttailusta puhumattakaan. Jatkoimme matkaamme pettyneinä, Rysy saisi jäädä seuraavaan kertaan.
Seuraavien päivien aikana pyyhkiytyi pettymys kuitenkin pois. Pyöräily sujui moitteettomasti vaikka kuljimme läpi Puolan ja Slovakian rajaa hipovan Tatra-vuoriston läpi. Tällä osuudella tuli tutuksi kaava, joka kulki kutakuinkin niin, että puoli tuntia ylämäkeä ja vartti pelkkää laskemista. Maisemat olivat sanoin kuvaamattomia ja vuoristoteiden alas laskeminen suurta hupia.
Junamatka Belgradiin
Muutaman päivän pyöräilyn ja päiväretken jälkeen päätimme jatkaa matkaa Junalla Wieniin, josta jatkaisimme suoraan Serbiaan. Kiinnostus Balkanin maihin oli kasvanut matkatessamme ja halusimme päästä perille mahdollisimman nopeasti. Riku saisi tässä välissä hyvin aikaa karistella viimeisimmät flunssan rippeet pois. Matkasimme yön yli Tšekkoslovakian aikaisessa junassa Wieniin, jossa meitä odottaisi vaihto kerran päivässä Belgradiin suuntaavaan junaan. Kolmen tunnin yöunien jälkeen ei kumpaakaan meistä kauheasti naurattanut konduktöörin kieltäytyessä ottamasta meitä Belgradin junaan pyörien kanssa. Seisoimme siis Wienin juna-asemalla katsellessamme, kun päivän ainoa juna porskutti menemään. Pienen säädön ja väännön jälkeen pääsimme seuraavaan Budapestin junaan, josta lähtisi juna Belgradiin seuraavana päivänä.
Serbia
Belgrad jäi mieleeni yhtenä mielenkiintoisemmista kohteista. Kaupungin rähjäinen olemus, ihmiset ja kulttuuri jäivät hyvin positiivisesti mieleeni. Balkanin synkkä lähihistoria tuntui vielä hyvin läsnä, sillä useita pommitettuja taloja ei ollut vieläkään ehditty täysin korjata. Belgradissa olikin sitten minun vuoroni kipeytyä.
Montenegro
Matkamme jatkui seuraavina päivien aikana Serbian läpi Montenegroon, joka häikäisi älyttömän näyttävine vuorineen, jotka jatkuivat aina Välimerelle saakka. Kokeilimme aina ajoittain polkea pieniä pätkiä, mutta päädyimme yöpymään muutaman päivän Montenegron rannikolla pienen surffimajan kupeessa odotellessa, että paranisin. Makasin teltassa muutaman päivän kuumeisen oloisena ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa. Haaveet Albaniaan pääsemisestä alkoivat käymään ahtaiksi, kun Rikun olo alkoi muistuttamaan omaani. Päätimme matkata Kotorin kaupunkiin lepäilemään. Tässä ällistyttävän kauniissa paikassa, jossa vuoret ympäröivät koko lahtea, viettäisimme seuraavat kolme päivää ja parantelimme itseämme. Kolmantena päivänä Rikun vielä levätessä päätin pyöräillä lahden ympäri.
Kroatia
Tästä jatkoimme matkaa kohti Kroatian Dubrovikia, josta lentomme lähtisi takaisin Suomeen. Pyöräilimme kauniissa maisemissa, mutta haastavan kuumissa olosuhteissa. Rannikkoalue oli silmään pistävän kaunis, mutta jos haluaa välttyä turistimassoilta, suosittelen suuntaamaan vuoristoon. Saavuimme Dubrovnikiin, joka tarkoitti sitä, että matkamme oli ohi.
Liikenne Baltiassa, Itä-Euroopassa ja Balkanilla
Liikenne oli hyvinkin siedettävää läpi koko reissumme Kroatiaa lukuun ottamatta. Kroatiassa ei liikenteessä näkynyt muita pyöräilijöitä eiväkä autoilijat väistäneet yhtään meitä pientareella polkijoita. Serbiassa ja muualla Balkanilla näkyi taas paljon muita pyöriä tien päällä ja autoilijat hidastivat kohdallamme. Muut maat tippuivat näiden välille.
Kuukauden matkamme aikana koimme paljon asioita eikä tämä teksti avaa puoliakaan niistä. Mieleenpainuvimpana kohtaamisena jäi mieleen, kun Serbiassa majoituimme erään paikallisen pihalle telttaan yöksi. Sasha lukeutuu vieraanvaraisimpiin ihmisiin, joita olen koskaan tavannut, iso kiitos hänelle vieraanvaraisuudesta. Mieleen jäi myös erittäin kuumottava kohtaaminen Montenegrossa ison koiran kanssa syrjäisellä tiellä pimeässä. Huomasin sivusilmällä, että nyt tulee joku otus tuolta puskasta ja kovaa. Koira juoksi perässämme haukkuen ja muristen noin puolen kilometrin matkan kunnes pysähtyi. En usko koskaan pyöräilleeni yhtä kovaa kuin siinä tilanteessa.
Matkallamme taitoimme pyörillä noin 1000 km jatkuvasta sairastelusta huolimatta, ja vierailimme kymmenessä eri maassa. Viro-Latvia-Liettua-Puola-Slovakia-Itävalta-Unkari-Serbia-Montenegro-Kroatia. Reissumme ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta se ei tunnelmaa latistanut. Taas tuli opittua paljon itsestä ja maailmasta.
Vierailemisen arvoisia kohteita:
- Pärnu ja Viron maaseutu
- Riika ja Latvian länsirannikko
- Zakopane, Puola
- Tatra-vuoristo, Puola
- Serbia ja Belgrad
- Kotor, Montenegro
Uskaltakaa seikkailla!
Terveisin,
Mathias, Partioaitta Jumbo
