Reppu ja reissumies

Minä olen reppuihminen. Tunnustan. En osa käyttää olkalaukkua tai salkkua edes kaupungilla. Selässä kulkee kaikki jotenkin niin paljon kätevämmin. Ihan varmasti en tiedä, mistä lähtien reppu on hartioillani kulkenut, mutta kansakoulun ensimmäiselle luokalle sellainen hankittiin, joten vähintään sieltä seitsenvuotiaasta. Tarkkaan ottaen reppuja hankittiin kaksi. Toinen oli sellainen missä oli oliivinvihreä kangaspussi ja siinä nahkaviilekkeet, mutta se oli kai jotenkin 1970-luvun Tikkurilan nuorisomuodissa turhan agraarihenkinen, joten aika pian se korvattiin kovalla sinisellä repulla. Se oli kulmikas ja yhdellä pikasoljella avattavissa. Hyvin tyylikäs tuote.

Se maalaismallinen reppu jäi minulle piharepuksi, metsärepuksi ja mökkirepuksi. Sinne mahtui lähinnä pikkukrääsää, mutta siihen aikaan kaikki sellaiset reppuun tungettavat olivat jollain lailla aarteita. Muuten repussa kannettiin tietenkin eväitä ja juomapulloa. Jos ottaa loikan tähän päivään, niin mikään ei juuri ole muuttunut.

Kun tätä juttua varten tehdyssä videossa täytän vesipullon sekä teen eväät ja pakkaan ne Savotan Jääkärireppuun, niin voidaan kai sanoa, että juurilla ollaan. Ihan täysin varma en ole, mutta uskoisin, että se ensimmäinen pikkureppuni oli Pylkönmäen nahkatyön eli nykyisen Savotan tekemä tuote. Ilkeämieliset pitävät sitä ehkä taantumuksena ja saattaahan se ulkopuolisesta vaikuttaa, että kokemukseni rajoittuvat yhteen merkkiin.

Repuissa on jotain viehättävää

Olen elämäni aikana käyttänyt hyvin paljon erilaisia reppuja. Retkeilytoimittajana niitä olen nähnyt ja kokeillut satoja erilaisia. Lisäksi käytössä on tullut testattua hyvinkin monta erilaista mallia. Pitkä selkä rajoittaa mallien istuvuutta, eivätkä monet pikkureput käy minulle lainkaan. Muutenkin pidän enemmän hieman turhan isosta repusta kuin vähänkään liian pienestä. Minua harmittaa, jos reppu on vähänkin ahdas. Olen monesti todennut, ettei yksi retkeilyväline käy joka tilanteeseen ja täysin sama juttu on reppujen kanssa.

Minulle on kertynyt useita reppuja, koska käyttötilanteet ja tarve vaihtelevat suuresti. Päiväretki, viikonloppuretki tai ihan vaan piipahdus lähimetsään tehdään aina vähän erilaisin varustein. Päiväretkelläkin voi olla valmiit eväät rasiassa ja termospullossa, mutta jos tarvitaan keitin, tarvitaan myös lisää tilaa repussa. Jos otetaan mukaan pieni kaasukeitin tai irlantilainen risukäyttöinen vedenkeitin Kelly Kettle, niin taas tilantarve vaihtelee. Sitten on vielä kaikki muut välttämättömät tai muuten tarpeelliset tavarat. Joskus niille täytyy olla kaikille omat taskunsa, kun toisinaan ne kaikki vaan sullotaan repun isoon kitaan. Repun voi siis valita ihan fiiliksenkin perusteellakin.

Retkeilyreppuni on iso

Tällä hetkellä käytän ehkä eniten Fjällrävenin Kaipak 58 -reppua. Minulle se on reppu, koska sen viilekkeissä ei ole korkeussäätöä, muuten sen ehkä luokittelisin pieneksi rinkaksi. Kaipak viiskasiin sopii paljon tavaraa. Se menee yöretkelläkin, sillä sinne sopii makuupussi, alusta ja muut tarvikkeet. Normaalilla päiväretkelläkin käytän sitä, sillä sinne on mahduttava myös järjestelmäkamera laukkuineen.

Toinen tämän hetken suosikkini on Fjällräven Abisko Hike. Se on 35-litrainen pikkureppu ja pienille kantamuksille hyvin sopiva. Sen koko kylki aukeaa, joten sisään pääsee läppää avaamatta. Viilekkeissä on riittävästi pituutta, joten saan sen mukavasti selkään. Noin pieneksi repuksi siinä kuitenkin on hyvin leveä ja tukeva lantiovyö. Maastossa se on erinomainen, mutta monet vierastavat kaupunkirepussa niin hallitsevaa lantiovyötä. Abisko Hikessa on kaikki oleellinen, mutta ei mitään turhaa.

Matkailukäytössä yksityiskohtien on pelattava

Kun valitsen reppua matkustuskäyttöön, vaikuttaa siihen täysin eri kriteerit, kun metsärepussa. Taskuja ja lokeroita on oltava paljon, jotta kaiken tarpeellisen saa omille paikoilleen. Lukulasit, pieni taskulamppu, monitoimityökalu, passi, sadetakki, juomapullo, eväät, ostokset ja paljon, paljon muuta on sovittava mukaan ja löydyttävä ilman, että koko repun kääntää ylösalaisin. Repun on oltava mieluummin korkea, kun pullea. Ulkoneva ja iso reppu selässä on vaarallista liikkua kaupassa ja metrossa sen kanssa on aina tukkeena. Yleensä matkailureppuni on noin 30-litrainen. Isompi kamera kulkee erillisessä laukussa tai aina kaulassa.

Olen käyttänyt paljon Deuter Trans Alpine -reppua matkaillessa ja kaupunkireissuilla. Sehän on oikeasti pyöräreppu, mutta matkailukäytössä se on verraton. Samaan ovat päätyneet muutamat kaverinikin. Trans Alpinessa on paljon vetoketjutaskuja ja jaettava pussiosa. Se suljetaan pitkällä vetoketjulla ja alhaalla on kiinteä sadesuoja. Ulkopinnan kypärätelineessä kulkee Gore-takki näppärästi sateen varalle.

Kerroin, että tykkään käyttää pikkureppua, joten ei varmaan ole ihme, etten oikein välitä matkalaukuista. Käytän lomilla ja muilla reissuilla mieluiten matkailurinkkaa. Monissa niissä on irrotettava pikkureppu, jonka saa ripustettua vaikka kantajansa rintapuolelle. Kun iso kantamus on majapaikassa, voi matkailurinkan pikkurepulla lähteä kiertämään kaupunkia. Siinä on kokonaisuuden hallintaa, kun kaikki tavarat kulkevat hartioilla.

Kunnioitan perinteisiä arvoja

Ei varmaan ole uutinen, että tunnen suurta sympatiaa perinteisiin ja kaikenlainen vanha kiehtoo. Yksi paljon käyttämistäni repuista on Savotan 339 -satulareppu. Siinä on metallikehikko, jonka varassa pussiosa riippuu. Sellaiseen saa enemmän tavaraa, kuin tavalliseen selkäreppuun, jossa säkkiin sullotut kovat esineet tuntuvat heti selässä. Satulareppu sietää hieman painavampaakin kuormaa.

Satulareppuni on valmistettu huhtikuussa 2003 eli on silläkin jo ikää 14 vuotta. Malliltaan se on klassikko ja säilynyt lähes samanlaisena vuosikymmenet, Savotan alkuajoilta asti. Siinä on yksi erittäin kiinnostava yksityiskohta, jota tehtaan nettisivut sanovat helpoksi pääsyksi reppuun. Väitän kuitenkin, että repun toisen kyljen lyhyt vetoketju on tarkoitettu kirveen varrelle, eikä tavaran kaivamiseen lainkaan. Eihän siitä edes miehen käsi mahdu edes läpi. Ei taida olla muita metsätyömiehille tehtyjä reppuja enää juuri tarjolla.

Aikojen saatossa materiaalit ovat satularepussa päivittyneet, mitä tietenkin voidaan pitää kehityksenä. Itse en kudotuista polyamidinahoista tykännyt, niin vaihdoin tilalle nahkaiset. Reppu on muutenkin lähinnä vain nostalgiahakuisilla retkillä mukanani, joten halusin sen henkivän paremmin omaa kultakauttaan.

Satulareppu 339 korvasi minulla pitkään palvelleen perinteisen selkärepun, eli perunasäkin. Minulla ei ole tarkkaa muistikuvaa, mistä asti se on mukanani kulkenut ja mistä sen olen saanut. Se on täysin käyttökuntoinen edelleen, vaikka hyvin vanha onkin. Siinä ei ole mitään valmistajan tunnusta, mutta hyvin paljon se muistuttaa yksityiskohdiltaan Savotan 123-mallia. Toki selkäreppujen valmistajia oli aikoinaan hyvinkin paljon ja patentteja tuskin tuohon aikaan niihin haettiin. Reppu oli reppu, käyttöesine ja monilla kulki sellaisessa koko omaisuus.

Minne reppuni vie

Minulla on joitain suosikkikohteita, mutta muuten olen retkikohteissani kaikkiruokainen. Aikoinaan tykkäsin käydä Porkkalanniemessä, mutta ihmisten kesäasumuksiksi tuomat huvilateltat ja yksityisiksi leireiksi vallatut alueet ärsyttivät niin paljon, että vaihdoin maisemaa vuosiksi. Nyt sekin alue on kuulemma siistiytynyt, joten täytyypä lähteä taas tutkimusmatkalle.

Meillä on kavereiden kanssa pieni ala yksityismetsää hirsilaavuineen, ja se on minulle tietenkin suosikkikohde. Siellä tulee vietettyä aikaa, mutta aika helposti lähden tuohon lähimetsäänkin. Ei sen paikan tarvitse olla retkeilyalue tai kansallispuisto, että siellä voi luonnosta nauttia. Ulkopaikkakuntalainen saattaisi häiriintyä, kun lähimetsämme yli jyristelevät matkustajakoneet minuutin välein. Kanta-askukkaat eivät sellaista juuri enää huomaa ja aito tikkurilalainen pitää puheessaan pienen tauon, kun jyrinä on pahimmillaan, ja jatkaa juttua sen jälkeen taas ihan sujuvasti.

Nyt on lähiretkireppuni tavarat purettu terassille ja on aika katsoa mitä mukanani kannan. Primus Essential Stove Set ja kaasupullo on tarkoitettu mutteripannun lämmittämiseen. Raikas vesi kulkee teräspullossa maastoon. Sitä varten tarvitsemani kahvinpurut ja maitojauhe kulkevat muovisessa säilytyslieriössä. Samaan astiaan halkaisin banaanin ja kolmanteen lokeroon pakkasin muutaman italialaisen pikkuleivän. Kupilka on sitten juomista varten. Nyt saapuvat linnutkin talvilomaltaan, joten otin kiikarit mukaan ja lintukirjan sekä muistivihkon ja Karttakeskuksen kestokarttatulosteen lähialueeltani. Kun vielä sullon reppuun pienen puukon, virtapankin ja istuinalustan, olen varusteiden puolesta valmiina lähtöön.