Työntekijöiden talviperehdytys Nuuksiossa

Yksi Partioaitan parhaista puolista työpaikkana on sen tarjoamat eri aihealueisiin keskittyvät koulutukset. Vuosittain järjestetään sekä pieniä, että isoja perehdytystilaisuuksia työnantajan ja maahantuojien toimesta. Nyt vuorossa oli ensimmäistä kertaa järjestettävä talviperehdytys. Sen tarkoituksena oli käydä läpi talviretkeilyn eri osa-alueita. Vetäjänä toimi löytöretkeilijä Patrick ”Pata” Degerman. Mukana oli vajaat 20 henkeä Partioaitan myymälöistä ja Haagan toimistosta.

Patan ohjeistukset ennen metsään lähtöä.

Koko ryhmä koolla kuuntelemassa Patan ohjeita.

Valmistautuminen alkoi tietysti jo kotona varusteiden pakkaamisella. Jalkaan valittiin lämpimät huopasaappaat tai vuorelliset retkikengät sekä taukoja ja iltaa varten lämmin untuva- tai kuitutakki. Lämpimän aluskerraston ja väliasun merkitystä ei myöskään voinut aliarvioida. Lisäkerroksia, kuten villapaita tai kevytuntuvatakki, oli hyvä ottaa mukaan varalle. Säätiedotus lupasi nollakeliä, joten palelemaan ei pitäisi kuitenkaan joutua. Sama koski yötä; muutamaa pakkasastetta enempää ei lämpötilan pitäisi laskea. Siitä huolimatta yö hieman jännitti. Huonot yöunet palelemisen takia eivät houkutelleet. -5°C asteen untuvapussi ja kevyt loppukesän kuitupussi saivat riittää. Kahden makuupussin yhdistelmä saattoi olla liioittelua, mutta kylmä ei ainakaan pitäisi tulla.

Tapaaminen oli Haltian pihalla, Nuuksiossa. Tarkoitus ei ollut mennä tutustumaan luontokeskukseen vaan jatkaa eteenpäin Nuuksion Pitkäjärven pohjoispuolelle. Valklammen läheisyydessä sijaitsevalla parkkipaikalla saimme rinkkoihimme vielä hieman lisää painoa telttojen ja retkiruokien muodossa. Jaettavana oli myös Altai Skis Hok ja OAC-suksia sekä TSL-lumikenkiä. Niiden avulla matka taittuisi varmasti miellekkäästi. Sää Nuuksiossa oli lähes täydellinen. Vaikka lämpötila oli nollassa, lunta oli silti runsaasti ja tunnelma polulla talvinen. Retken luonne oli jo alusta asti selvä; rauhassa mennään. Tarkoitus oli nauttia matkasta ja seurasta, aivan kuten retkellä kuuluukin! Pieniä pysähdyksiä tehtiin aina silloin tällöin. Matkan puolivälissä pidimme odotetun evästauon ja pääsimme testaamaan lumen sulatusta kaasukeittimillä. Kaakao maistui taivaalliselta kauniissa Rajakallion maisemissa. Samalla täytimme myös termospullon seuraavia taukoja varten.

Kokeiltavana oli erilaisia suksia ja lumikenkiä.

Lumisessa, talvisessa maisemassa oli ilo vaeltaa.

Halukkaat saivat vetää Patan eri reissuilla mukana kulkenutta ahkiota.

Tauolla on syytä keittää kuumaa juotavaa, juoda tarpeeksi ja pitää itsensä lämpimänä.

Leiripaikan lähestyessä hidastimme tahtia entisestään, sillä talviretkellä turha hikoileminen ja varusteiden kasteleminen ei ole kovin suotavaa. Kuivattaminen on usein telttaoloissa haasteellista ja tuloksena voi olla pahimmillaan jäätyneet vaatteet. Hyvä vinkki on vauhdin hidastaminen noin puoli tuntia ennen leiriytymistä, jolloin keho pääsee rauhoittumaan ja sen tuottama lämpö haihduttamaan vaatteisiin syntynyttä kosteutta. Leiripaikkana oli Kolmoislammen nuotiopaikka. Ohjeiden mukaisesti puimme taukovaattet päälle ja joimme hieman lämmintä. Samalla kävimme läpi teltan pystyttämistä talviolosuhteissa; minkälainen teltta ja minkälaiseen paikkaan se kannattaa pystyttää, tuulen suunnan huomioiminen sekä kiilojen käyttö. Talvella leirin merkitys korostuu. Teltta on paikka, joka antaa suojan ja jossa kerätään voimia, syödään ja nukutaan.

Majoitteena toimi tilava Fjällrävenin Akka Endurance 3 -tunneliteltta (uusi malli nimeltään Keb Endurance 3), joka riitti mainiosti kahdelle hengelle. Ruoanlaitto teltan eteistilassa oli helppoa ja ruoka maistui herkulliselta. Jälleen täytimme myös termospullot ja saimme vedet iltapalaa varten. Nuotio oli sytytetty jo hyvissä ajoin ennen auringon laskua. Lunta oli alkanut satelemaan ja ilta oli tunnelmallinen. Tästä eteenpäin ohjelma oli vapaamuotoista. Nuotiossa paistetut makkarat ja vaahtokarkit kruunasit illan.

Telttapaikan valintaan kannattaa kiinnittää huomiota.

Primuksen uuden talvikaasun testailua.

Patan arvokkaita vinkkejä talvitelttailuun ja leiriytymiseen talvella.

Yö oli rauhallinen. Lunta oli sadellut läpi yön ja aamulla teltan vihreästä kankaasta oli näkyvissä enää murto-osa. Tavaksi muodostunut lumen sulatus aloitettiin jälleen ja kohta olikin jo lämmintä vettä sekä mukissa, että puuropussissa. Kuinka kaurapuuro voikaan maistua niin hyvältä! Vähitellen myös muut telttakunnat alkoivat heräilemään ja väki kokoontui nuotion ääreen. Patan johdolla tarkastelimme ahkiota, sen rakennetta, vetotapoja ja pakkaamista. Talvella rinkan kantamista ei kannata oikeastaan edes harkita, jos retki kestää yli kaksi vuorokautta. Varusteiden määrä on suuri ja kulkeminen sääolosuhteiden takia vaivalloista. Tavaroiden pakkaaminen perässä vedettävään ahkioon säästää voimia runsaasti.

Toinen aihe, josta Pata ”luennoi” oli ensiapuun liittyvät asiat. Toki hänen kertomuksensa liittyivät usein ääriolosuhteisiin, tilanteisiin, joihin normaali retkeilijä harvoin joutuu. Silti vatsavaivat, kurkkukipu ja kuume ovat aivan mahdollisia maallikonkin retkillä. Yleisiä ovat myös nyrjähdykset ja paleltumat. Tilanteisiin on hyvä varautua ja huolehtia ensiapulaukun sisällöstä. Samalla kannattaa myös päivittää ensiaputaidot.

Yöllä satanut lumi on peittänyt sukset ja lumikengät. Lumisateen takia on tärkeää, ettei tavaroita jätetä maahan yön ajaksi, muutoin ne hukkuvat helposti lumeen! Sukset ja lumikengät on hyvä nostaa kaikki samaan paikkaan puuta tai kiveä vasten.

Aamun ensimmäinen paistoi ystävällisesti muille makkarat aamupalaksi.

Pata Degermanin vinkkejä retkikeittimen käyttöön talviolosuhteissa.

Patan vinkkejä ahkion pakkaukseen ja varusteiden valintaan talviretkelle.

Patan “sairaala” matkoilla. Pata jakoi myös hyviä vinkkejä ensiapuun ja hygieniaan ja itsensä hoitamiseen.

Leirin purku kävi nopeasti. Kovassa tuulessa teltan purkaminen olisi haastavampaa, mutta suojaisan metsän keskellä teltta pakkautui varsin nopeasti pussiinsa. Matka takaisin oli tarkoitus taittaa polkujen ulkopuolella. Kuljimme polkua jonkin matkaa, jonka jälkeen suuntasimme kartan ja kompassin avulla uusille reiteille. Lumessa oli hyvä kulkea vaikka syvyyttä oli noin 40 cm ja lämpötila edelleen nollassa. Maisema oli kaunis ja hiljainen. Välillä vaihdoimme ahkion vetäjää. Hetken päästä olimmekin jo tutulla polulla ja parkkipaikkakin näkyi. Aika oli mennyt kuin siivillä. Kunpa viikon voisi aloittaa aina tällä tavoin!