Vähemmän kiloja, enemmän iloja – vaellus kevennetyllä varustuksella

Useiden vuosien vaellusharrastuksen aikana on reissuun lähtiessä tullut aina enemmän tai vähemmän tuskailtua rinkan lähtöpainon kanssa. Alkuvuosien naama punaisena juuri ja juuri henki pihisten valtavan putkirinkan painon alla vaappuminen ei vastannut käsitystäni ideaalista lomanviettotavasta, joten hyvin pian ymmärsin, että 50-kiloisen kantajan olisi syytä saada yli 20-kiloisen rinkan paino pienemmäksi.

Tiettyyn rajaan saakka  kevennys onnistui kohtuullisen kivuttomasti pääasiassa jättämällä suurin osa ennen niin mukamas tarpeellisista varusteista ja vaatteista kotiin, ja vaihtamalla loput pikku hiljaa kevyempiin. Nykyään viikon vaellus kotimaisissa erämaaoloissa sujuu suunnilleen 12-14 kilon painoisen rinkan kanssa, riippuen vähän ajankohdasta ja siitä olenko ollut reissussa yksin vai ryhmässä, jolloin yhteisten varusteiden (majoite, keitin, polttoaine, ensiapu, vedensuodatin, korjaustarvikkeet) jakaminen porukan jäsenten kesken on aina auttanut oman rinkan kevennyksessä huomattavasti. Kolmentoista kilon rinkassa ns. peruspainon (base weight) osuus eli kaikki rinkassa oleva kampe ilman kulutustarvikkeita (ruoka, juoma ja keittimen polttoaine) on ollut noin kahdeksan kiloa. Rinkaksi on jo vuosia riittänyt 50-litrainen, kun aikanaan liikkeelle lähdettiin yli 70-litraisesta putkirinkasta.

Kohti kevyempää kantamusta

Tähän pisteeseen on tultu osittain pakon sanelemana, koska sairastuin vuosia sitten nivelreumaan ja koko vaellusharrastuksen jatkuminen on välillä ollut katkolla kroonisen niveltulehduksen ja kovien kipujen vuoksi. Osittain olen keventänyt keventämisen ilosta, sillä olen pakaasin painon huvetessa havainnut jaksavani kulkea pidempiä matkoja, valita vaelluskohteeni ja reittini vapaammin ja ennen kaikkea huomannut nukkuvani paremmin, puuskuttavani vähemmän ja kärsiväni huomattavan harvoin lihas- ja nivelkivuista parinkymmenen vuoden takaisiin reissuihin verrattuna, vaikka luonnollisestikin ikääkin on karttunut, eikä kuntourheilu koskaan ole ollut minun juttuni. Kevyempi rinkka nyt vain yksinkertaisesti on helpompi ja mukavampi kantaa. Jos kaipaisin voimaharjoittelua, menisin kuntosalille enkä lähtisi raahaamaan painavaa rinkkaa tuntureille.

Kaksi vuotta sitten lähdin ensimmäiselle pitkähkölle vaellukselleni. Kävelin Skotlannin poikki reilun 300 kilometrin matkan vaihtelevissa maastoissa ja säissä kahden viikon aikana, ja vaikka olin pohjoismaiset viikon mittaiset tunturireissut pärjännyt hyvin sillä n. 14-kiloisella rinkallani, olin Skotlannin jäljiltä aivan naatti, puhki ja uupunut. Jalatkin olivat turvonneet ja hiertyneet rakoille vaelluskengissä, jotka kastuivat vähän väliä märiksi goretex-kalvosta huolimatta ja olivat aivan liian painavat ja jäykät pitkille maantie- ja asfalttitaipaleille. Lue kahden vuoden takainen reissutarina.

Päätin, että jos joskus vielä tekisin tuon rannikolta rannikolle -vaelluksen uudestaan, mitä pidin varsin epätodennäköisenä reissusta ryytyneenä palatessani, olisi rinkan painettava vähemmän ja jalkinevalinta olisi mietittävä uudelleen.

Tehtävä: kilojen karistus

Keväällä 2019 olin kuin olinkin taas pakkaamassa Skotlannin vaellusta varten. Reitti oli tällä kertaa entistä pidempi, kulki korkeammalla ja olisi suoritettava kaksi päivää edellistä lyhyemmässä ajassa, mikä tarkoitti pidempiä päivämatkoja, joten varusteita oli todellakin viilattava kahden vuoden takaisesta.

Avasin netissä lighterpack.comin, kaivoin keittiövaa’an kaapista ja aloin ankaran punnitse ja tallenna -prosessin. Asetin tavoitteeksi kolmen kilon pudotuksen, jolloin peruspaino jäisi yhdeksään kiloon. Siihen tulisi sitten kilon verran vettä ja pari kiloa ruokaa, eli kokonaisuus painavimmillaankin olisi 12 kiloa.

Ihan siedettävä siis, vaikka ei tietenkään millään mittapuulla ultrakevyttä tasoa. Jokainen viilattu gramma kuitenkin keventää askelta, ja etenkin pidemmällä vaelluksella, jossa sekä askeleita että nousumetrejä riittää, voi vähemmälläkin pudotuksella saavuttaa merkittävää kulkumukavuutta tinkimättä liiaksi leirimukavuudesta.

Blogin lopusta löydät yksityiskohtaisen varustelistan painoineen.

Teltta, makuupussi ja makuualusta sekä muut yöpymistarvikkeet

Tarkastelin ensin yöpymisvarusteitani. Olin jo aiemmin vaihtanut hiukan liian naftin mittaisen makuupussini uuteen (Marmot Women’s Phase 20 regular), joka tosin ei ollut kuin 64 grammaa entistä kevyempi (mutta useamman asteen verran lämpimämpi). Tämänkin vähäisen painonsäästön menetin lähes kokonaan, kun otin viimeksi kalkkiviivoilla hylkäämäni retkityynyn (46 grammaa) mukaan taatakseni paremmat yöunet kuin taukotakista muotoilemallani mytyllä, jonka kanssa sain edellisessä kahden viikon reissussa niskani kipeäksi.

Teltta oli sama kuin edelliselläkin Skotlannin vaelluksella (Hilleberg Enan, 1200 g), samoin makuualusta (Exped Synmat Lite UL 5 M, 413 g korjausvälineineen), jonka mukaan lähti Expedin täyttöpussi (55 g). Saadakseni edes jotakin aikaiseksi tällä osastolla leikkasin ohuen teltan eteismattona ja tauoilla istuinalustana käyttämäni solumuovialustan puoliksi.

Harmissani tuijotin taulukon armotonta tulosta: yöpymisvarusteet painoivat vain 110 grammaa vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Koska tarkoitus ei ollut joutua tekemään mitään isoja ja kalliita hankintoja, kuten teltta tai makuualusta, oli käännettävä katse seuraaviin kategorioihin.

Kokonaiskevennys: -110 g.

Ruokailu ja juominen

Hetkellisesti leikittelin jo ajatuksella, että ottaisin mukaan vain risukeittimen, jolla kokkailisin ateriat maastossa, jolloin minun ei tarvitsisi kantaa mukana lainkaan polttoainetta. Kylillä voisi sitten kuitenkin aina nauttia aamukahvit jossain kuppilassa. Laiskuus, mukavuus ja halu olla näyttämättä  nokinaamaiselta suomalaiselta eräpirkolta saivat minut kuitenkin pysymään kaasukeittimessä.

Kevytretkeilijöiden suosiossa olevat tee-se-itse-alkoholikeittimet ja ulkomaisten kevytretkeilyliikkeiden myymät titaaniset versiot hylkäsin myös, koska ensinnäkin spriin löytyminen skotlantilaisista retkeilykaupoista voisi olla hankalaa, ja koska olen viettänyt retkeilyn nuoruusvuoteni sprii-Trangian parissa. Ei enää sitä lajia, kiitos, edes kevennyksen vuoksi. Mainittakoon, että kevein löytämäni titaanikeitin titaanikattiloineen olisi painanut vain 86 grammaa. En sortunut.

Lopulta keittiövarustukseni sisälsi MSR Pocket Rocket 2 Mini stove kit -paketin, jossa on kevyt alumiininen 0,75 l vetoinen kattila muovikansineen, 4,7 dl muovinen kippo ruokalautaseksi, kattilapihti ja tietenkin itse keitin. Keittimen vaihdoin itse asiassa vielä Pocket Rocket Deluxe-malliin, jossa on regulaattori, koska toivoin sen auttavan kaasunsäästössä. Lisäksi askartelin kotona vanhasta makuualustasta tuon muovikipon päälle eristeen, joka auttoi ruuan haudutuksessa ja piti aamupuuron kuumana. Tarkoitus oli pakata myös pieni 110 g kaasupullo kokonaisuuden sisään, mutta Edinburghissa kaasuostoksilla löytyi vain isompaa, 230 g kaasupönikkää. Ilman kaasua keitinkokonaisuuteni painoi 324 grammaa, mikä oli yli 100 grammaa vähemmän kuin edelliskerran setillä.

Positiivisesta kehityksestä riemastuneena heivasin samalla innolla juomarakon ja entisen pumpattavan vedensuodattimen ja korvasin ne litran vetoisella kokoontaittuvalla Platypus-juomapullolla (35 g) ja Care Plus -vedensuodattimella (99 g varusteineen). Lisäksi matkaan pääsi uskollinen puolen litran Nalgene-pullo (90 g), koska minulla on aina oltava mahdollisuus kaataa pulloon kuumaa vettä, jotta saan makuupussiin otettavan kuumavesipullon jos yöllä on kylmää (eikä se tälläkään reissulla ollut turha, päinvastoin), taittuva muovikuksa (25 g) ja titaani-spork (16 g). Kokonaispaino keittiölle 589 g, pudotusta entiseen verrattuna 260 g. Nythän tässä alkoi homma edetä!

Kokonaiskevennys: -370 g

Muu sälä

Seuraavaksi konmaritin elektroniikka- ja sekalaisten varusteiden kokoelman. Suurin painonsäästö olisi syntynyt jättämällä kamera kokonaan kotiin ja ottamalla kuvat puhelimella, mutta siihen en henkisesti kyennyt taipumaan. Vaihdoin kuitenkin mikrojärjestelmäkamerani hyvään pokkariin ja sain näin viilattua yli 300 grammaa.

Jo ennestään köykäinen otsalamppu sai väistyä Petzlin pikkuruisen e+Liten (28 g) tieltä. Skotlannissa, kuten Suomessakin, on toukokuussa jo hyvin valoisaa, joten otsalamppua tarvitsin lähinnä teltassa jokailtaisen punkkisyynin suorittamiseen.

Kaikkineen korjaustarvikkeiden ja muun pikkusälän läpikäynnin jälkeen tämä kategoria oli laihtunut 1,5 kilosta tasan kiloon. Mahtavaa! Vielä kun uskalsin lähteä liikkeelle pelkkien vedenpitävälle paperille printattujen A4-kokoisten karttakopioiden ja puhelimeen ladatun Viewranger-sovelluksen turvin, putosi navigointiosastoltakin 150 grammaa paperikarttojen painoa.

Kokonaiskevennys: -1020 g

Hygienia

Hygieniaosastolle otin niin paljon jalkojenhoitoon tarkoitettuja tuotteita (vaseliinia, rasvaista jalkavoidetta, varpaiden ympärille tulevia suojatuubeja, talkkia, pihkavoidetta sekä teepuuöljyä ja merisuolaa jalkakylpyjä varten) että grammoja oli viilattava muualta. Uusi retkipyyhe löytyi Sea To Summitilta (Airlite Towel Large, 48 g vs. entinen Pocket Towel L 120 g), toilettilapioksi lähti järeämpi telttakiila, käsirasvan tein samalla tyylillä kuin minideodorantin eli täytin tyhjän huulirasvatuubin tuhdilla mehiläisvahapohjaisella voiteella ja kaikki tarvikkeet pakattiin varustepussien sijasta Ziplock-pusseihin, jotka tosin hajoilivat jo ensimmäisinä päivinä, joten jatkossa täytynee palata takaisin kestävämpiin materiaaleihin, vaikka painonlisäystä tulisikin. Grammanviilaustulos tällä kertaa hygieniatuotteissa kuitenkin hurjat 160 grammaa.

Kokonaiskevennys: -1180 g

Vaatteet

Samalla innolla vaatekasan kimppuun. Olen jo vuosia käyttänyt kaikilla retkillä ja vaelluksilla mahdollisimman paljon merinovillaa alus- ja väliasuina, koska villa on hengittävä, antibakteerinen materiaali, joka pitää käyttäjänsä lämpimänä kylmällä, vaikka olisi märkäkin, ei ala haista eikä hiosta kuumalla.

Villaa lähti nytkin mukaan vähän joka muodossa: alushousut (yhdet jalassa, toiset rinkassa), rintsikat (toiset päällä, toiset rinkassa), kaksi T-paitaa (toinen päällä, toinen rinkassa sivistyksen parissa vietettäviä iltoja varten), huppari (päällä viileällä vaeltaessa, kylillä käydessä, kylminä öinä nukkuessa), ohut kerrasto (päällä nukkuessa, pitkät alushousut myös kylmimpinä päivinä kulkiessa), sukat (kahta eri paksuutta vaeltamiseen, paksuhkot nukkumiseen), ohut pipo (leirikäyttöön ja nukkumiseen), ohuet lapaset (kuorirukkasten alle kylminä sadepäivinä) ja ohuet alushanskat (tuulenpitävien hanskojen alle).

Näistä vain hanskat, toinen T-paita ja toiset rintsikat olivat turhat, kaikkia muita käytin. Lämpötilat vaihtelivat kahden viikon aikana yöpakkasista yli 25 asteen helteeseen, mutta villa toimi kelissä kuin kelissä.

Viilattavaa kuitenkin siis olisi vielä ollut noiden ”sivistyskäyttöön” tarkoitettujen vaihtovaatteiden muodossa, kotimaan eräreissuissa niitä ei mukana olekaan, mutta Skotlannissa tulee piipahdettua parikin kertaa viikossa johonkin pikku kylään syömään asiallisesti ravintolapöydässä, ja silloin on ollut mukavaa, että on vaihtaa päälle puhdas ylävartalon vaatekerta. Villan kyky pysyä raikkaana hikoillessakin on kuitenkin niin uskomattoman hyvä, ettei vaihdokkeja välttämättä kaipaa laisinkaan.

Villojen lisäksi mukaan tulivat tietenkin päällä pidettäviksi vaellusvaatteiksi tarkoitetut ohuehkot, joustavat vaellushousut, omaan taskuunsa pakkautuva tuulitakki, kevyt lippalakki irrotettavalla aurinkohelmalla ja Buff-huivi. Rinkkaan pakkasin kevyet kuoritakin ja kuorihousut, kevyen synteettisen hupputakin, polven alle ylettyvät kevyet lämpöhousut, vedenpitävät sukat, kuorirukkaset ja ohuet tuulenpitävät hanskat. Kahden vuoden takaiseen reissuun verrattuna sain nipistettyä vaateosastosta (päällä olevat ja rinkkaan pakatut) painoa pois 200 grammaa.

Kokonaiskevennys: -1380 g

Jalkineet

Jalkineiksi valitsin aiemmalla reissulla ongelmia aiheuttaneiden vaelluskenkien sijasta polkujuoksuun tarkoitetut Altra King Mt 1.5 -tossut. Jalkinevalinta johti siihen, että rinkkaan piti pakata myös vedenpitävät Sealskinz-sukat leirikäyttöön ja barefoot-kengät sivistysiltoja varten, koska oli oletettavaa, että vaelluskengät olisivat enimäkseen litimärät, kuraiset ja haisevat.

Tämä oli  ensimmäinen kerta kun uskaltauduin pidemmälle retkelle kalvottomissa tossuissa. Olin yhdellä helteisellä 75 kilometrin reissulla kokeillut kevyitä kalvollisia retkikenkiä, mutta saanut melkoiset rakot niissäkin, ja päätellyt että ainakin omalla kohdallani jalkineiden hiostavuus ja tiukkuus on suurempi ongelma kuin ulkopuolelta tuleva märkyys. Silti suoraan sanottuna kauhistutti lähteä tarpomaan yhteen Euroopan märimmistä maastoista tossuilla, jotka oletettavasti kastuisivat ensimmäisen vaelluspäivän aikana. Kevytretkeilijät kuitenkin yleisesti hehkuttavat polkujuoksukenkien sopivuutta etenkin pidemmillä vaelluksilla, joilla tulee käveltyä myös kovilla alustoilla, ja sitähän minä taas olin menossa tekemään. Rohkeasti vain syvään päähän!

Kengät tosiaankin kastuivat ensimmäisen viiden kilometrin jälkeen litimäriksi, mutta pian huomasin, että merinovillaisten vaellussukkien ansiosta unohdin märkyyden aika pian ja tajusin sen vasta aina kun astuin pidemmän tasaisen märän taipaleen jälkeen uuteen syvempään lätäkköön, mikä tuntui hulmahtavana kylmyytenä kengissä.

En olisi ikinä uskonut, että voisin surutta kahlata kengät jalassa purojen yli, mutta niin vain tein. Kieltämättä kuivilla jalkineilla olisi ollut tietenkin mukavampaa, mutta vastapainona oli sitten juoksutossujen helppous, kun kahlauksia varten ei tarvinnut kenkiä riisua ja vaihtaa kahlaustossuihin. Muistin myös hyvin sen, miten edellisellä Skotlannin poikkaisulla kalvollisetkin vaelluskengät kastuivat läpi siinä jatkuvassa suolillussa ja märässä heinikossa kahlatessa, eivätkä ne kuivuneet ennen kuin pääsin välillä hostellimajoitukseen niitä kuivaushuoneessa kuivaamaan.

Polkulenkkarithan todellakin myös kuivuivat ihan kävellessä, kun märiltä osuuksilta pääsi välillä kuiville teille, aurinko paistoi eikä vettä satanut koko ajan lisää. Muutamana kylmänä päivänä märkyys kyllä oli siinä ja siinä ettei muuttunut sietämättömäksi, kun tuntui että jalat menivät kylmästä jo tunnottomiksi.

Suurimpana yllätyksenä tuli jalkineiden suhteen se, ettei minulle tullut ainuttakaan rakkoa märkyydestä huolimatta ennen kuin viimeisenä päivänä, kun en enää malttanut pysähtyä antamaan jaloille ilmakylpyjä, kun Pohjanmeri siinsi jo näkyvissä ja vettä satoi lähes taukoamatta.

Yhtenätoista ensimmäisenä vaelluspäivänä pidin tarkasti huolta tuuletustauoista, ja kun sää muuttui kuivaksi, vaihdoin myös kenkiin kuivat sukat ja pohjalliset ja laitoin märät rinkan päälle kuivumaan. Joka ilta myös pesin,kuivasin ja rasvasin jalat huolellisesti ennen makuupussiin kömpimistä, ja tein myös useampana iltana elvyttävän jalkakylvyn kahden litran Ziplock-pussiin kuumasta vedestä, merisuolarakeista ja muutamasta teepuuöljytipasta. Aamuisin ennen taipaleelle lähtöä päällystin jalat reilulla kerroksella valkovaseliinia ennen ohuiden linersukkien ja paksumpien vaellussukkien pukemista. Näillä konsteilla sain nauttia kävelystä ilman hiertymiä, vaikka märillä kengillä varmaan puolet reissusta kuljinkin.

Aivan viime metreille asti arvoin jalkinevalinnassani mid-vartisten vedenpitävien Hoka One One Sky Toa -kenkien ja Altra King Mt 1.5 -polkujuoksutossujen välillä. Jos olisin valinnut Hokat, jalkani olisivat ehkä pysyneet kuivempina, mutta sitten olisin tarvinnut jokien kahlauksiin erilliset jalkineet. Hokat olivat kuitenkin erittäin hyvä vaihtoehto, ja niitä tulen varmaan jatkossa käyttämään päiväretkillä ja ehkä jopa vaelluksilla kevyiden kantamusten kanssa.

Altra on polkujuoksukenkävalmistaja, jonka jalkineet ovat kantakorotuksettomia (ns. nolladroppi = zero drop) eli niissä on sama idea kuin paljasjalkakengissä, mutta iskunvaimennusta on ronskisti enemmän. Lesti on kengissä myös mukavan leveä jalan etuosasta, jotta varpaat mahtuvat leviämään kunnolla askeltaessa.

Maailmalla kevytretkeilijät, etenkin Pacific Crest Trailin kaltaisilla pitkillä vaellusreiteillä suosivat merkin Lone Peak -mallia, jossa on uskomaton 25 mm paksuinen pohja. Näillä kengillä tuntuu kuin askeltaisi pilvien päällä, niin pehmeät ja joustavat ne ovat. Jos olisin ollut lähdössä kävelemään vain teitä pitkin, esimerkiksi Espanjaan Caminolle, olisin ehdottomasti valinnut nämä kengät, mutta maasto-oloissa ne testikäytössä muljuivat jaloissa sen verran, että en uskonut selviäväni Skotlannissa ilman kipeytyneitä jalkoja tai jopa venähdyksiä.

Niinpä päädyin saman merkin ”vain” 19 mm vaimennuksella varustettuun King Mt 1.5 -malliin, jossa on normaalin nauhoituksen lisäksi kätevä tarrakiristys jalkapöydän päällä. Kävelin kengillä varmaan sata kilometriä koiralenkkejä maastossa ja asfaltilla ennen reissua, mutta silti tiukkoja nousuja ja paljon epätasaista pöykäreikköä sisältänyt reittini sai pohkeeni kipeiksi ensimmäisellä vaellusviikolla.

Jalkinevalintaani en kuitenkaan katunut missään vaiheessa. Varmasti tulen jatkossakin kulkemaan Skotlannin halkaisun kaltaiset pitkät vaellukset tossuissa, mutta uskoisin silti palaavani vanhoihin hyviin saksalaisiin nahkakenkiin tavanomaisilla Lapinreissuillani. Molemmilla jalkinetyypeillä on hyvät ja huonot puolensa, enkä aio rajoittaa itseäni päättämällä käyttää itsepintaisesti vain toisia, kun kerran muutenkin valitsen erilaisille retkille erilaisia varusteita tilanteen mukaan. Lämpimästi suosittelen kyllä jokaista keveämmän repun kantajaa koettamaan rohkeasti myös tossuja vaellusjalkineina. Jokainen jaloissakin painava gramma näkyy ja tuntuu energiankulutuksen lisääntymisenä, ja etenkin kovilla alustoilla pitkiä matkoja kulkeva vaeltaja kyllä kiittää myös notkeampaa pohjaa ja parempaa iskunvaimennusta. Jos jalkojen kastuminen huolettaa, voi valita kalvolliset tossut, jolloin vain pitää huolehtia jalkojen tuulettamisesta riittävän usein.

Oma kevennykseni vaelluskengistä polkujuoksulenkkareihin siirtymisen johdosta oli 838 grammaa. Jos en olisi tarvinnut puhtaita ja hajuttomia sivistyskenkiä, olisin pudotusta tullut lisää vielä 329 grammaa poisjätettyjen barefoot-jalkineiden muodossa, koska kalvottomilla kengillä kulkija ei tarvitse erillisiä kahlausjalkineita, vaan purojen ja jokien yli voi porskuttaa jalkineita riisumatta – ovathan ne joka tapauksessa jo märät. Leirissä voi pitää samoja märkiä jalkineita, kun matkassa on vedenpitävät sukat (itselläni Sealskinz Walking Thin Ankle, painoa vain 81 g/pari M-koossa). Yöksi on syytä olla hengittävät, lämpimät sukat tai untuvatossut. Minulla oli ohuesta merinovillalangasta käsin kudotut villasukat, jotka painoivat vain 63 grammaa, ja olivat todella tarpeen märkien, kylmien päivien jälkeen.

Kokonaiskevennys:  -2218 g

Rinkka

Tässä vaiheessa alkoi jo hymyilyttää ja tunsin itseni varsinaiseksi painonvartijaksi. Reilut kaksi kiloa pois kokonaispainosta sen  kummemmin hikoilematta! Olinpa vielä pakannut sellaisiakin tarvikkeita, jotka olin edellisreissusta jättänyt aivan kalkkiviivoilla pois, kuten ohuet merinovillalapaset kuorirukkasten alle (tulivat jäätävinä sadepäivinä todella tarpeeseen) ja lyhyet säärystimet, jotka ovat lähes pakolliset varrettomien kenkien kanssa, tai tossut ovat koko ajan täynnä kiviä, neulasia ja muuta sinne kuulumatonta materiaalia. Myöskin punkkien pääseminen lahkeensuista etenemään sääriin estyy säärystinten avulla.

Tässä vaiheessa totesin, että mitään perusteita sinänsä hyvän 65-litraisen rinkkani mukaan ottamiselle ei ollut. Se tuntui liian isolta, ja ennen kaikkea painavalta. Niinpä kaivoin komerosta vanhan, hyvän kevytreppuni Osprey Tempest 40:n. Kevennysviisari värähti tässä vaiheessa huimat 900 grammaa!

Kokonaiskevennys:  -3118 g

Olin siis saavuttanut kolmen kilon viilaustavoitteeni tinkimättä turvallisuudesta tai mukavuudesta, ja kohtuullisin hankintakustannuksin. 40-litrainen kevytrinkkani nielaisi kaikki varusteet ja 3-4 päivän ruokatarvikkeet lähes mukisematta, joskin lähtövaiheessa ja aina heti ruokatäydennyksen jälkeen teltta oli pakattava ulkopuolelle. Sekään ei aiheuttanut ongelmia, kun otin telttapussista pois kaaren ja kiilat ja pakkasin ne erikseen, minkä jälkeen pusersin telttakankaat Ospreyn 8-litraiseen Straightjacket compression -pakkauspussiin, joka oli huomattavasti näppärämpi kuin telttavalmistajan liian pitkä ja liukas pötköpussi.

Reilun 350 kilometrin ja 12 päivän mittainen vaellukseni, jossa päivämatkat olivat pisimmillään lähes 40 kilometrin mittaisia ja nousumetrejä saattoi tulla toista kilometriä,  onnistui paremmin kuin osasin odottaa, eikä vähiten kevyen repun ansiosta. Varmasti jatkan kevennetyllä linjalla vastedeskin. Kun on hento reppu, voi olla rento heppu!

Varustelistani Skotlannin vaelluksella

Tämä on todellinen ja toteutunut varustelistani painoineen toukokuiselle vajaan kahden viikon mittaiselle vaellukselle Skotlannin poikki. Varustus on muuten lähes sama kuin sulan maan aikaan Lapissa, mutta pohjoisen reissuilla en kanna “sivistysvaatteita”, virtapankkia, puhelimen laturia enkä tietystikään UK-adapteria. Myös rahat jäävät majoituspaikan säilytykseen ja taskulinkkarin sijasta mukaan lähtee pieni taittoveitsi. Ruokaa sen sijaan viikon erämaavaelluksella on koko viikon edestä, toisin kuin Skotlannissa, jossain kannoin maksimissaan 3,5 päivän ruuat kerralla.

Iso kolmonen

Muut leiriytymistarvikkeet

Ruokailu ja juominen

Muu sälä

Hygienia

Vaatteet

Vaatteet rinkassa (säästä riippuen)

Kulkuvaatteet (enimmäkseen päällä, vähän säästä riippuen)

Kokonaispaino 11 645 g

Päällä pidettävät vaatteet ja vaellussauvat 2613 g

Rinkan peruspaino (base weight) 9032 g

Kevytretkeilyn ilo

Minna Lumirae työskentelee Kuopion myymälässämme, ja sitä ennen hän työskenteli pitkään Tampereen myymälässämme. Hän on kirjoittanut kevytretkeilystä myös oppaan sivullemme. Kuinka voit kantaa vähemmän, ja nauttia enemmän.

Kevytretkeilyn ilo »