Hiihtokamat kuivumaan ja uudet kamat kassiin. Huomenna olisi tarkoitus lähteä seitsemän päivän kenttäekskursiolle Longyearbyenistä etelään tutkailemaan luonnossa kaikkea mitä viimekuukausien aikana on teoriassa opiskeltu. Ensiviikolla ei siis todennäköisesti suksille ehditä, vaan viikko kuluu moottorikelkalla kruisien ja vuorien rakenteita tutkaillen. Jääkarhuja ei ole vielä näkynyt, mutta jos vaikka ensiviikolla onnistaisi. Tässä kuitenkin viimeviikkojen kuulumisia 78.lta leveyspiiriltä.
Kelit ovat niin sanotusti höllineet ylämäkeen hiihtäjää viimeviikkoina. Lämpötilat ovat pysyneet tasaisesti pakkasen puolella ja aurinkoisia laskupäiviä on kertynyt jo useampia. Ainoastaan maaliskuun ensimmäisinä päivinä lämpötila kipusi nollan yläpuolelle ja kylässä saatiin jopa pientä vesisadetta. Nousumetrejä on alkanut kertymään varsin tasaisesti ja Suunto Ambit 3 rannetietokoneen mukaan alkuvuoden yhteenlaskettu nousumäärä on n. 17 000 vertikaalimetriä. Ei huonosti tasamaan pojalle, mutta hommia riittää vielä. Varsin rennot koulupäivät ovat mahdollistaneet mäkeen pääsyn noin viitenä päivänä viikossa. Muina päivinä ylimääräistä energiaa on tapettu punttisalilla ja kuntopyörällä intervalleja takoen tulevan kesän maastopyöräenduro -kisoja silmälläpitäen.
Jatkuvasti pitenevät valoisat päivät ovat tuoneet mukanaan mahdollisuuden uskaltautua kotilaakson ulkopuolisille hiihtoreissuille. Moottorikelkkaa ei ole vielä tullut hommattua, mutta onneksi kavereiden moottorikelkoilla ja tasaista hiihtelemälläkin pääsee jo aika pitkälle. Norjalaiseen hiihtelykulttuuriin kuuluu olennaisena osana hyvät eväät ja maisemista nauttiminen. Koko päivän kestävillä randoreissuilla on siis ehditty välillä vähän istahtaakin ja katsella ympärilleen, ilman että takaraivossa tykyttää ajatus hetkenpäästä laskeutuvasta pimeydestä. Valaistus alkaa myös riittämään liikkuvien kohteiden ikuistamiseen. Hyvällä kelillä allekirjoittanut onkin malttanut muutaman kerran pysähtyä keskelle seinää ottamaan kuvia laskukavereiden puuterikäännöksistä.
Pitkillä päivillä varpaiden kylmänsietokyky laskettelumonoissa on koetuksella. Omissa jaloissa on jo muutamia vuosia pyörinyt Smartwoolin ja Lorpenin merinovillaisia laskettelusukkia. Liikaa tavaraa ei monoon saa tunkea vaan on tärkeää että hiihtokenkään jää myös ilmatilaa. Kylminäkin päivinä yhdellä sukalla pärjäilee pitkälle kun muistaa välillä löysäillä monoa ja heilutella varpaita. Vaihtosukat eivät myöskään ole huono idea koska monoon kertyvä kosteus lisää hiertymien riskiä.
Kuluneena viikonloppuna suunnattiin laskuporukalla naapurilaaksoon paikallisen metsästys ja kalastus -seuran vuokrakämpälle. Seura vuokraa jäsenilleen mökkejä ympäri Huippuvuorien pääsaarta Spitsbergeniä 30 euron viikonloppuhintaan. Mökit ovat norjalaiseen tapaan hieman suomalaista eräkämppää paremmin varusteltuja ja erittäin siistissä kunnossa. Viikonlopun leposijastamme löytyi peräti 2 makuuhuonetta, olohuone sohvineen + keittiö.
Reissuun lähdettiin perjantain luentojen jälkeen taksilla ja tien päättyessä matkaa jatkettiin hiihtelemällä varusteet ja eväät ahkiossa. Kämpälle saavuttiin juuri sopivasti pimeän laskeuduttua ja ennen säätiedotuksen lupaamaa lumimyräkkää. Kamat sisälle, tulet kamiinoihin ja pastan keittoon. Ilta sujui tulevia laskupäiviä suunnitellen ja korttia hakkaillen. Lauantain sääennuste muuttui yön aikana ja lunta tulikin koko päivän. Dumppipäivien metsälaskua saa Huippuvuorilla hakea aika kaukaa, joten huono keli hankaloittaa hiihtohommia huomattavasti enemmän kuin eteläisemmillä leveyksillä. Päätimme kuitenkin käydä hiihtelemässä läheiselle nyppylälle, jolta saatiinkin varsin hyvät käännökset alaspäin tultaessa. Whiteoutissa suunnistusta helpottaa huomattavasti kun käsillä on perinteisen kartan ja kompassin lisäksi rannetietokone tai erillinen GPS- laite. Korkeuden ja kuljetun matkan seuraaminen rannetietokoneen näytöltä on nopeaa ja auttaa itsensä paikantamisessa kartalla, ilman varsinaisten koordinaattien tarkistamista. Sunnuntaina heräiltiin ajoissa auringon paistaessa vuorien huipuille, aamupalat naamariin ja suksille. Alkuviikon lauhat kelit olivat hieman vaikuttaneet lumipatjaan, mutta muutamien testien jälkeen löydettiin hyvä linja kurvailla alas lähivuoren pohjoisseinää. Ennen mökin siivousta ja kotimatkaa käytiin vielä suhaamassa alarinteitä moottorikelkkakyydillä. Olipahan kiva päästä ylöspäin ilman hikoilua!
Eräkämpiltä hiihtely on Huippuvuorilla erityisen hyvä tapa nähdä uusia laskupaikkoja. Kämpän tarjoama suoja on oikuttelevien kelien luvatussa maassa erittäin mieluisa ja hiihtopäivän päätteeksi on mukava saada monot ja muut kamat kuivaksi. Kämpällä pyöriessä on mukava pitää jaloissa jotain muutakin kuin päivän hikoilleita hiihtosukkia. Painon säästämiseksi varsinaiset vaihtokengät jäävät usein kotiin, mutta taukotossuiksi kelpaavat erilaiset untuva tai vaikkapa huopatöppöset. Mulla on kulkenut matkassa Sorelin Caribou talvisaappaiden sisähuovat. Tossut lämmittävät mukavasti sisähommissa ja ulkona käydessä ne on helppo sujauttaa hiihtomonojen kuoriin, varsinaisten sisäkenkien kuivuessa sisällä. Mökki tarjoaa myös telttailua huomattavasti paremman suojan jääkarhujen vierailuilta ja jääkarhuvahtia ei normaalisti tarvitse pitää. Ovet ja ikkunat eivät ole jääkarhulle varsinaisesti mikään este, vaan tahtoessaan eläin tulee niistä kyllä läpi. Sen verran ne kuitenkin toimivat hidasteena, että sisällä olijoilla on mahdollisuus yrittää häätää tunkeilija. Meillä oli reissussa kaksi kivääriä, toinen eteisessä “vessakiväärinä” ja toinen mökin sisällä. Kutsumattomilta vierailta kuitenkin vältyttiin ja yöunet maistuivat hyvin ulkoilmamyrkytyksen jälkeen.
Nyt pakkailuhommiin. Vaihtokevät kohta puolivälissä, aika lentää!
