Ajellessamme 365 Klubin perinteistä Kebnekaisen vaellusta edeltävänä iltana Kiirunaan ei sää näyttänyt kovin lupaavalta. On katkeransuolaista, että isoin asia minkä tahansa vaelluksen onnistumisen kannalta on juuri se ainoa, johon vaeltajilla ei ole kykyä vaikuttaa. Ruotsin Lapissa oli koko alkukesän tuullut kuin lehtipuhaltimella ampuisi naamaan ja metsästäessämme pizzaa kaupungin keskustasta ei hatut pysyneet päässä. Tuuli tuli suoraan lännestä, eli se puhaltaisi meitä vastaan käytännössä koko tulevien päivien matkan, eikä ennuste luvannut pahemmin helpotusta alkavalle viikollekaan. Sadettakin olisi tarjolla. Pientä toivonpilkahdusta lupaili kuitenkin lyhyt sääikkuna parin päivän päähän, joka ehkä mahdollistaisi huiputuksemme.
Turvallista vuorilla liikkumista
365 Klubin vaellukselle lähti tänä vuonna parin viime hetken peruutuksen myötä 11 osallistujaa. Aloitimme yhteisen taipaleemme yllätysohjelmalla, kun Ruotsin kenties kokenein ja arvostetuin vuoristo-opas Anders Bergwall tuli vaimonsa Merjan kanssa lähtöpaikallemme Nikkauoktaan pitämään klubilaisille luennon vuorilla liikkumisen riskeistä. Vaikka Kebnekaiselle menevä reittimme onkin ”vain” vaellusreitti, se on silti vaellusreitti Ruotsin korkeimmalle vuorelle. Olosuhteita ei siis tulisi aliarvioida ja vallinnut säätiedotus mielessä luento oli hyvä pohjustus kaikille tulevaan viikkoon.
Replacing luck -luennon päätteeksi lähdimme taivaltamaan vastatuuleen kohti Laddujavrin rantoja, missä perinteisesti olemme ensimmäisen vaellusyön viettäneet. Tällä kertaa jouduimme kuitenkin muuttamaan leiripaikkamme aiempien vuosien tasangolta metsän suojaan, sen verran kovaa puhalsi puhuri suoraan järvelle. Ei sitä täysin pakoon päässyt missään, mutta koivikossa pienen harjanteen takana oli edes hieman hiljaisempaa. Pienen sateen ja noin 20 metriä sekunnissa puhaltaneen tuulen syleilyssä kenenkään yöunet eivät tainneet olla parhaat mahdolliset.
Aamulla sade näytti kuitenkin olevan takana päin ja ainakin osan päivästä vuoret suojaisivat reittiämme pahimmalta tuulelta, joten mikäs tässä! Matkaa Kebnen tunturiasemalle, minne pystyttäisimme ”basecampin” seuraavaksi kolmeksi päiväksi, oli noin 13 kilometriä. Se taittui yllättävänkin vikkelästi ja jo hyvissä ajoin iltapäivällä nautimme kahveja posliinikupeista tunturiaseman ravintolassa. Ensimmäistä kertaa – tämä oli kahdeksas reissuni vuorelle – emme kuitenkaan päässeet terassille istumaan, sen verran viheliäinen puhuri ulkona kävi, eikä lämpötilakaan paljoa yli viiden asteen noussut. Myös tunturiasemalla jouduimme vaihtamaan perinteisestä leiripaikastamme suojaisempaan kivikkoon tuulelta piiloon. Suopeampi sääikkuna kolkutteli kuitenkin seuraavana päivänä ja aamulla pitäisi lähteä kohti huippua!
Nopeasti huipulle, äkkiä alas!
Kello soi viideltä ja tuntia myöhemmin seisoi ryhmämme ulkona valmiina lähtöön. Kuin ihmeen kaupalla tuuli oli yöllä tyyntynyt ja sadehanatkin vaikuttivat olevan toistaiseksi kiinni. Upeaa, kohti huippua siis! Västra leden, läntinen vaellusreitti Ruotsin korkeimmalle vuorelle, on noin kymmenen kilometrinen suuntaansa ja sisältää brutaalit 1900 nousumetriä. Edes kohtalainen sää on siis reitille liki palkollinen, jos ei muuten, niin jo motivaation takia, jotta pitkän päivän jaksaa hymyssä suin painaa.
Noustessamme kohti matkan ensimmäistä etappia Vierramvaren huippua, alkoi vastoin kaikkia odotuksia aurinkokin paistaa! Sitä seurannut lounastauko Kaffedalenissa Vierramvaren ja Kebnen huippujen välissä meni sekin pilvien rakoillessa ja parituntinen loppunousu Ruotsin korkeimpaan pisteeseen sujui kirkkaassa ja lämpimässä säässä.
Reilun seitsemän tunnin junttaamisen päätteeksi kaikki 11 klubilaista seisovat samanaikaisesti Kebnekaisen 2100-metrisellä huipulla sumun juuri peittäessä vuoren. Se ei tunnelmaa haitannut ja fiilis oli mahtava, hieno suoritus jokaiselta!
Vartti huipulla kuitenkin riitti. Kuten Anders meille jo Nikkaluoktassa opetti, paluumatka väsyneillä jaloilla on aina päivän vaarallisin osuus. Mitä nopeammin lähtisimme siis takaisin kohti tunturiasemaa, sitä aiemmin pääsisimme perille.
Auvoisa sääikkunakin alkoi sulkeutua paksujen pilvien vyöryessä paluureittimme päälle ja Vierramvaren huipulle palatessamme satoi jo lunta näkyvyyden ollessa koko ajan heikompi. Hieman alempana sade muuttui vedeksi, mutta onneksi tuuli loisti edelleen poissaolollaan ja saimme vaeltaa tyynessä takaisin leiriin. Märkinä, väsyneinä mutta onnellisina viimeinenkin klubilainen oli tunturiasemalla 13,5 tuntia lähtömme jälkeen tehden tämän vuoden porukasta nopeimman ryhmän tähän mennessä! Kokikset, sipsit ja makuupussit olivat ansaitut.
Ruotsalaista vaellusluksusta
Edessä oli enää varapäivä, joka onnistuneen huiputuksen ansiosta muuttui lepopäiväksi. Vaelsimme edellisvuosista tuttuun tapaan lyhyen palauttelevan lenkin alas laaksoon pannukahveja keittelemään, mistä palasimme ennen iltapäivän saunaa ja suihkua. Ilta huipentui tunturiaseman ravintolan kolmen ruokalajin illalliseen. Ei ihan tavanomaista joka vaelluksella, mutta Kebnekaisella pieni luksus kuuluu asiaan. Edelleen jäi terassi illan päätteeksi hyödyntämättä, niin poikkeuksellisen kylmää vuodenaikaan nähden ulkona oli.
Viides aamu tarkoitti enää leirin purkamista ja vaellusta takaisin Nikkaluoktaan ja näin oli aika taas paketoida yksi onnistunut Klubin Kebnekaisen vaellus! Vuosi toisensa jälkeen palaan Ruotsin vuorille yhtä innoissani. Kebnekaisen alue huippuineen, laaksoineen, koskineen ja jäätiköineen on edelleen yksi suosikkipaikoistani maailmassa ja yksi Lapin upeimmista vaelluskohteista. Joka vuosi on myös hienoa nähdä, kuinka klubilaiset ylittävät omia rajojaan noustessaan Ruotsin huipulle yhdessä. Tällaisia reissuja varten Klubi kolme vuotta sitten perustettiin, eli ensi vuonna lähdetään tietenkin uudelleen!
Lue reissutarina 365 Klubin Kebnekaisen vaelluksesta 2017 »
Lue reissutarina 365 Klubin Kebnekaisen vaelluksesta 2016 »
Kaikki 365 Klubin tapahtumat ja vaellukset löydät täältä »
365 Klubi tarjoaa tapahtumia ympäri vuoden. Katso kaikki tulevat tapahtumat »
