Kuuden naisen seikkailua jäälabyrintissä, railojen välttämistä, myrskyjä, neljätoista tuntia kestäviä hiihtorupeamia, helikopterievakuointi, epävarmuus retkikunnan onnistumisesta; tässä siis esimerkkejä mitä meidän tapahtumarikas Grönlannin ylihiihto sisälsi. Partioaitta oli mukana tukemassa Fridaa Grönlannin ylityksessä.
Miksi lähteä?
Vaihto-oppilasvuosinani Norjassa sain ensimmäiset kokemukseni talvivaeltamisesta. Voihan sanoa että hurahdin siihen totaalisesti. Viime vuosina olen osallistunut talvivaelluksiin Ruotsin Sarekissa, Islannin Vatnajökull-jäätiköllä sekä Huippuvuorten jäätikkömaisemissa. Koska trendi on näköjään ollut tehdä enemmän haastavampia reissuja asteittain, niin Grönlannin ylitys oli sitten luonnollisesti seuraava haaste. Onhan se jo kauan ollut minulle iso haave ja unelma saada hiihtää Grönlannin yli. Eivätkö unelmat ole tehty toteutettaviksi?
Varusteet
Tämänkaltainen retkikunta vaatii paljon suunnittelua. Jo noin vuosi ennen reissua valmistelut lähtivät käyntiin. Varustelista oli tärkeässä roolissa ja kun vielä tarkan painon kirjasi jokaisesta varusteesta ylös sai hyvän kuvan mitkä varusteet kannatti suosiolla jättää kotiin. Koska olin tehnyt samankaltaisia reissuja ennenkin, minulla oli varustepuoli aikalailla kunnossa. Vanhat kuorivaatteet olivat kuitenkin niin loppuun kuluneet, että oli jo turvallisuuskysymys hankkia uudet Grönlantia varten.
Halusin takilta ja housuilta seuraavat ominaisuudet:
- kestävä, vedenpitävä ja hengittävä materiaali
- tarpeeksi väljiä jotta vaatetta mahtuu kerroksittain alle
- takissa pitkä leikkaus niin että helma myös suojaa hieman takapuolta
- suojaava huppu
- taskut sijoitettu niin etteivät jää vetovaljaiden alle
- housuissa tärkeä ominaisuus että wc-käynnit kävisivät suhteellisen helposti
Kaupan hyllyltä tuli mukaan Tierra Roc Blanc -takki sekä -housut. Ne sisälsivät kaikki vaatimani ominaisuudet. Ainoa mitä minua mietitytti aluksi oli lahkeiden vetoketjut jotka eivät avautuneet ylös vyötärölle asti. Tämä puute tekisi wc-käynnit hankaliksi. Mutta ei! Huomasin että henkselit olivat kiinni softshell-materiaalista tehdystä reunuksessa, joka taas on kiinni housuissa vyötärön ympäri menevässä vetoketjussa. Kun wc-käynti tulee ajankohtaiseksi, on helppo avata vetoketju, jolloin henkselit pysyy paikoillaan ja housut on helppo laskea alas!
Jäälabyrintti
Vihdoin se päivä sitten koitti kun seisoimme jäätikön reunalla lähellä Kangerlussuaqin kylää! Katseemme kohdistui itään päin ja oli aivan mahtava tunne! Yhden vuoden valmistelut olivat takanapäin. Vihdoinkin olimme aloittamassa sen mihin olimme harjoitelleet hiki pinnassa rengasta vetäen. Ensimmäiset päivät seikkailimme jäälabyrintissä etsien parasta reittiä kohti lakijäätikköä. Jääraudat jaloissa kuljimme ylös ja alas pitkin erimuotoisia jääkumpareita, vieressä talonkokoisia jääseiniä. Joskus oli mahdotonta löytää sopiva suora reitti koska myös railoalueita piti vältellä. GPS-jälkemme oli siis aikalailla siksakkia. Kun taakkana perässämme oli vielä melkein 80 kg painavat pulkat, eipä vauhti ollut päätä huimaava. Välillä jopa kiskottiin yhtä ahkiota tiimityönä eteenpäin. Lopulta jäälabyrintin kumpareet pienenivät ja lumipeite paksuni jolloin onneksemme laitettiin sukset jalkaan! Hiihtäen eteenpäin!
Lakijäätikölle
Lopulta jääkumpareet jäivät lumipeitteen alle ja ylämäki loiveni. Olimme saavuttaneet lakijäätikön! Seuraava tavoitteemme oli hiihtää yli 20 km päivämatka. Valitettavasti yksi retkikunnan jäsenistä oli saanut vaikean vatsataudin, ja siksi ymmärsimme että tavoite oli mahdoton saavuttaa. Koska hänen tilansa ei parantunut, teimme päätöksen helikopterievakuoinnista. Olimme varautuneet kolmen päivän viivästykseen myrskysään vuoksi ja nämä päivät kuluivatkin nyt evakuointilentoa odottaessa. Toivoimme etteivät myrskysäät osuisi meidän kohdalle loppumatkalla.
Tutka-asemalla
Helikopterievakuoinnin jälkeen päivämatkat pitenivät. Kävimme myös hylätyssä ja kylmettyneessä DYE2-tutka-asemalla. Mahtava kupolirakennus kohosi keskellä lumikenttää. Jätimme muiden retkikuntien tavoin nimemme sekä vieraskirjaan että kupoliseinään. Ihmettelimme jälkeen jätettyjen tavaroiden määrää olutpulloista kodinkoneisin! Oli kuin aika olisi pysähtynyt 80-luvulle. Jopa joulukinkkukin odotti pöydällä!
Myrskypäiviä
Vähän yli reissun puolivälin iski sitten se ei toivottu myrsky… 30 m/s tuulet pakottivat meidät viettämään pari myrskypäivää telttojen suojissa. Tämä tarkoitti käytännössä sitä että päivämatkat piti pidentää loppumatkalla jotta ehtisimme ajoissa itärannikolle. Tämä ei kuitenkaan ollut ainoa kohtaamamme myrsky, vaan myös kolmas kokonainen myrskypäivä jouduttiin vielä viettämään teltassa. Reissustamme oli nyt tullut kamppailu kelloa vastaan! Olosuhteet olivat niin vaikeat että olimme epävarmoja mitenkä ehtisimme ajoissa perille itärannikolle meitä odottavaan lentokoneeseen. Meillä oli kuitenkin niin valtava tahto päästä jäätikön yli että hiihdimme lopulta aivan mielettömiä päivämatkoja. 14 tuntia ja 40 km oli lopussa normaali päivätahti…
Rannikolla
Olimme jo reissun puolivälissä odottaneet innoissamme tulevaa kunnollista alamäkeä, mutta vasta viimeisenä päivänä sukset alkoivat luistaa itsekseen… Sitä riemua kun hiihdettiin viimeiset metrit rivissä kohti näkyvää maata! 576 km oli tullut matkamittariin. Olimme 30 päivän jälkeen päässeet tavoitteeseemme! Kiitos porukan loistavan huumorin ja tahdon ansiosta! Vielä yksi yö oli edessä jääkarhuvaara-alueella. Päätimme hiihtotaipaleemme kivikkoiselle kalliolle mistä löysimme pienen grillikodan. Siellä nukuimme viimeisen yön turvallisesti seinien sisäpuolella, jossa odotimme rauhallisina aamuista helikopterikyytiä meitä odottaneeseen lentokoneeseen.
