BLOGI

Goodio – Suomessa käsityönä valmistettu suklaa

Me Goodiolla rakastamme hyviä raaka-aineita. Olemme tehneet suuren määrän työtä kaakaopapujen laadun ja vastuullisen tuotannon varmistamiseksi. Tämä edellyttää aktiivista toimimista viljelijäyhteisöjen kanssa esimerkiksi Perussa.

Reilu vuosi sitten kesällä kävimme papujen maistelun yhteydessä keskustelua siitä, että Suomestakin löytyy mahtavia raaka-aineita. Syntyi ajatus, että olisi hienoa tehdä tuotesarja, joka toimii eräänlaisena hatunnostona suomalaiselle luonnolle.

Siispä tuumasta toimeen. Jo samalla viikolla tuotekehityksen kaappi oli täynnä mitä mielenkiintoisempia luomuksia. Goodion henkilökunnan mummojen takapihoille ilmestyi Goodio-hupparilla varustettuja hiippailijoita poimimaan erilaisia kasveja kuivattavaksi kokeiluun. Ideoinnin avuksi saimme mukaan ravintola Oran huippukokki Sasu Laukkosen, joka tuntee paremmin suomalaisen luonnon antimien hyödyntämisen kuin kukaan muu.

koivun makuinen suklaa
Käsin peratut ja siivutetut koivunlehdet odottamassa käyttöä.

 

Lukuisten testien myötä opimme, mitkä makuyhdistelmät toimivat upeasti suklaan kanssa, ja mitä kasvia käyttämällä upeasta suklaastakin saa syömäkelvotonta. Testien edetessä alkoivat sarjan teemat hahmottumaan neljän peruselementin ympärille. Metsä-, kukka-, meri- ja marjateemat saivat lopullisen muotonsa. Yhdeksi kantavaksi raaka-aineeksi löytyi koivusokeri, josta yhdistettynä luonnon upeisiin makuihin onnistuttiin tekemään herkullista ”kristallia”.

Osta verkkokaupasta:

KukkasuklaaMarjasuklaaMerisuklaaMetsäsuklaa

Metsä-suklaassa maistuu oikea suomalainen metsä. Arctic Warriorsin mainio kuusenkerkkäjauhe on aitoa superfoodia ja maku toimii suklaan kanssa mainiosti. Siinä on mainio jälkiruokaherkku iltanuotiolle. Kukan kristallit on tehty jauhetuista ruusun terälehdistä – aitoa luksusta. Merta kunnioitetaan liottamalla kaakaopapuja suomalaisessa tervaliköörissä. Terva toi pitkän ajan leivän moneen suomalaiseen pöytään ja on hienoa käyttää sitä suklaan maustamiseen. Marjat ovat meidän kansallisaarteemme, niitä on ripoteltu suklaan päälle.

Nordic Flavours -tuotesarja tehdään kokonaan käsityönä. Tämä tekee tuotteesta ainutlaatuisen. Harvassa tehtaassa näkee koivunlehtien käsin perkausta tai kaakaopapujen liottelua tervaliköörissä. Ilman lisä- ja apuaineita valmistetussa tuotteessa kaikki siihen laitetut raaka-aineet maistuvat – juuri siten kuin niiden kuuluukin.

goodio marja ja metsä suklaat
Marja- ja Metsäsuklaat löydät Partioaitan valikoimasta.

 

Lähes jokainen suomalainen ammentaa tavalla tai toisella voimaa upeasta luonnostamme. On se sitten kävely syksyisessä metsässä, kuikan ääni mökkirannassa tai meren tuoksu rantakalliolla. Suomalainen luonto on upeaa. Nämä tuotteet ovat pienen suklaatehtaan kunnianosoitus noille hienoille asioille, joista saamme halutessamme nauttia joka päivä.

Terveisin,
Sami Goodiolta

Goodion visio on olla aidosti läpinäkyvä yritys, joka tarjoaa laadukkaita tuotteita ihmisten hyvinvoinnin tueksi pelkän voittojen maksimoinnin sijaan. Yrityksen tavoitteena on uudistaa koko suklaa- ja elintarvikealaa omalla esimerkillään, jossa yhdistyy suomalaiset vahvuudet: puhdas ja rehellinen tuotantoketju, upea designosaaminen ja herkullinen hyvinvointi. Goodion tuotteet valmistetaan alusta loppuun Helsingissä vankkumattomalla ammattitaidolla ja suurella sydämellä.

Katso Goodion suklaat verkkokaupassa »

 

kaakaonviljelijät Perusta
Kaakaonviljelijöitä yhdessä Goodion kanssa Perussa.

 

kaakaopapu
Kaakaopapuja.

 

suklaan valmistus
Kaikki Goodion suklaat valmistetaan käsityönä Helsingissä.

 

suklaa
Valmista suklaata.

 

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 74 kirjoitusta kategoriassa " Blogi"




Tilaa ilmoitukset uusista blogeista!

Tilaa uutiskirjeemme ja saat tuoreita uutisia! Anna sähköpostiosoitteesi alla. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen ja evästeet.