BLOGI, TALVIRETKEILY

Talvinen fatbike-retki tunturiin

Aamun mittarin lukemat hipoivat kolmeakymmentä pakkasastetta ja saimme pyöräillä auringossa kylpevässä kansallispuiston ikimetsässä. Puiden tykkylumi oli karissut viime myräkässä, mutta maisema oli upean kuurainen ja utuinen. Mikä sen parempaa päiväretkeilyä, kuin lähteä ystävien kanssa talviseen maisemaan pyöräilemään ja nauttimaan pakkasista.

Reitiksi valikoitui Kukastunturin maasto, josta on muotoutunut itselle tärkeä paikka, se hurmaa kerta toisensa jälkeen sympaattisuudellaan ja voisin ehkä jopa nimetä sen omaksi lempitunturiksi. Taisi muuten aikanaan olla itselle ihka ensimmäinen Ylläksen huiputus, jonka vuoksi ehkä aina halajaakin takaisin!

läskipyörä talvi

Ylläs on talvipyöräilijän paratiisi, sillä hoidettuja talvipyöräilyreittejä on yli sadan kilometrin edestä. Muistan vieläkin, kun viime talvena vastustin pyöräretkelle lähtöä viimeiseen asti, sillä mielessäni oli ajatus siitä, että fatbike-meno olisi hidasta ja raastavaa polkemista pitkin kivikkoisia maita ja mantuja, etenkin talvella.

No toisin kävi, sillä saatuani alle sähköllä toimivan menopelin tuntureita pääsi hurjastelemaan tuntitolkulla ja voi sitä vauhdin hurmaa! Ihastuin lajiin saman tien. Siitä retkestä asti talvipyöräily on toiminut takuuvarmana aktiviteettina kavereiden kyläillessä pohjoisessa, niin mukavaa ajanvietettä yhdessä.

Pyöräilyn lomassa tuumasimme, että laji on siitä upea, kun voi valita fiiliksen mukaan haastavampaa nousua tai ottaa iisimmin tuntureiden lomassa mutkitellen. Vaihtoehtoja esimerkiksi Ylläksellä on niin monia ja reittien ylläpitoon on kyllä panostettu aivan huimasti viime vuosina lajin suosion kasvun myötä.

Todettiin myös, että on kyllä mukavaa, kun välillä voi valita helpon vaihtoehdon ja valita sähköavustuksen pyörään, jolloin voi esimerkiksi keskittyä hurjastelemaan saman reissun aikana monen tunturin ympäri ja ihailla vaihtuvaa maisemaa. Äkäslompolosta käsin pääsee helposti eri reiteille ja pyörien vuokraus hoituu helposti.

läskipyörä retki talvi

fatbike-retki talvella

Talvipyöräily on helppo tapa oppia tuntemaan ja hahmottamaan uutta aluetta, sillä pyörällä pääsee etenemään vauhdikkaammin kuin jalan. Meidän reissun teemana oli ehdottomasti pyöräilystä nauttiminen, mutta tärkeä osa on tietenkin evästely ja kahvittelu – retkeilyn kantava voima! (Lämmin juomavinkki retkelle: Herkuttelijan hasselpähkinäkahvi)

Täytyy myöntää, että saatettiin suorittaa reissu kahden pysähdyksen taktiikalla. Ensimmäinen stoppi otettiin tunnelmallisella Navettagallerialla ja seuraava kahvittelu Kotamajalla. Pyöräily on hyvä syy päästä tutustumaan kaikkiin mahdottoman ihaniin latukahviloihin Ylläksen alueella.

Vaikka pakkasmittarin lukemat olivat hyytävät ja lähtiessä oli päällä pieni vilu, tarkeni pyöräillessä helposti kuorivaatteilla ja villapaidalla. Kannattaa siis ottaa huomioon, että vaikka pakkasta olisi reippaasti niin pyöräillessä tulee nopeasti hiki ja kuuma.

Reppuun voi sujauttaa lämpöisen taukotakin niin kahvitauolla ei pääse tulemaan vilu. Omalla kohdallani olen todennut, että sopiva varustus on sellainen, että on vähän kylmä liikkeelle lähtiessä.

fatbike pyöräily talvi

Mielestäni parasta talvipyöräilyssä on puitten välissä mutkittelevat reitit, etenkin alamäessä on parasta kun ajaminen vaatii keskittymistä ja kaikki muu unohtuu!

Iso suositus fatbike-retkeilylle talvella, loistavaa ajanvietettä kaveriporukalla tai perheen kesken. Ja itselle ainakin suht uusi lajituttavuus, johon en kyllä ennen kokeilua uskonut hurahtavani. Sekä muiden talvilajien rinnalle ihan mahtavaa vastapainoa.

Etenkin Lapissa päin liikkuville iso suositus tälle lajille, kannattaa ehdottomasti kokeilla edes kerran (ja mahdollisesti hurahtaa täysin lajiin!).

Lue parhaat vinkit pukeutumiseen ja valmistautumiseen talviselle fatbike-retkelle oppaastamme: Fatbikella päiväretkelle – talviretkeilyopas.

365-klubi – 1 % ympäristölle

Kirjoittaja Iina-Sofia on 365-klubin jäsen. Partioaitan 365-klubilaisena jokainen ostos kerryttää 1 % Ympäristöbonusta, joka jaetaan vuosittain klubilaisten äänestämille kohteille. Vuonna 2021 kokonaissumma oli 163 546 €. 365-klubin jäsenet saavat vaihtuvia kuukausitarjouksia ja lukuisia muita etuja.  Tutustu 365-klubiin!

Kirjoittajaksi Partioaitan blogiin?

Lähetä oma juttuehdotuksesi – palkitsemme julkaistut kirjoitukset. Ole yhteydessä jussi.verkkonen@partioaitta.fi

läskipyörä talvi

fatbike-retki talvi

Kuvat Toni Eskelinen.

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 1 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Talviretkeily"