BLOGI

Telttailun säännöt

Täydellinen telttapaikka vaatii joskus vähän etsintää ja kannattaakin käyttää tähän aikaansa. Selkään painuvat kivet ja kannot sekä kaltevat alustat häiritsevät taatusti nukkujaa. Ennen teltan pystytystä täytyy kuitenkin miettiä ja huolehtia tärkeimmästä kysymyksestä.

Minne teltan pystytys on sallittua?

Suomessa saat telttailla ja leiriytyä periaatteessa lähes missä tahansa. Jokamiehenoikeuksien nojalla voi leiriytyä väliaikaisesti toisen maille. Telttailusta ei kuitenkaan saa aiheutua ”vähäistä suurempaa haittaa”. Luonnonsuojelualueilla ja kansallispuistoissa jokamiehenoikeudet eivät kuitenkaan päde, ja silloin on hyvä tarkastaa kohteena olevan alueen yksilöllisiä leiriytymissääntöjä. Leiriytyminen on näissä yleensä rajoitettu tai kielletty kokonaan. Yleistä on, että telttailu on sallittu tulentekopaikkojen läheisyydessä.

Hyvänä nyrkkisääntönä voi siis pitää seuraavaa:

Jos alue ei ole kansallispuisto, luonnonsuojelualue tai piha- tai viljelymaa, on väliaikainen leiriytyminen jokamiehenoikeuksien nojalla sallittu.

telttapaikka

Avotulen teko

Kun leiriytyminen on sallittua melko vapaasti toisten maille, on avotulen tekoon aina oltava maanomistajan lupa. Luonnonsuojelualueilla ja kansallispuistoissa on yleensä merkityt tulentekopaikat, joita saa vapaasti käyttää. Maasto- ja metsäpalovaroitukset kuitenkin rajoittavat tulentekoa. Silloin saa vain tehdä tulet hormillisiin tulentekopaikkoihin. Retkikeittimiä saa kuitenkin käyttää missä ja milloin vaan, pois lukien risukeittimet, jotka kuuluvat ns. harmaaseen alueeseen. Kipinävaaran takia ne rinnastetaan olosuhteiden vallitessa avotuleen.

Lue lisää vastuullisesta retkeilystä.

teltta

Täydellinen telttapaikka

On tärkeää, että maa on tasainen, mutta ennen kaikkea on tärkeää, että maaperä ei ole kostea. Vältä siis paikkoja, johon vesi kerääntyy sateen aikana, kuten montun pohjia. Jos olet saaristossa tai leiriydyt lähellä vesirajaa, on tärkeää miettiä, mitä tapahtuukaan tuulen yltyessä ja aaltojen noustessa rannalle. On epämiellyttävää herätä tilanteeseen, jossa sinulla on teltan eteistila eli absidi täynnä vettä.

Vaikka sinulla olisi tosi pehmeä ja paksu makuualusta, on telttapaikan alustalla suuri merkitys. Poista kovat ja terävät kävyt, kivet ja risut, jolloin säästät selkääsi ja myös teltan pohjaa tarpeettomalta kulumiselta. Erikseen ostettava maavaate suojaa teltan pohjaa kulumiselta.

Tarvitset vettä ruokailuun ja juomiseen. Tämän takia voi olla käytännöllistä leiriytyä juoksevan veden ääreen. Pitää kuitenkin muistaa, että veden lorina tai kosken pauhu voi häiritä yöunia.

Kun saavut leiriytymispaikalle, valitse paikka, jossa on ilta-aurinko. Paahtava aamuaurinko voi kesäkuukausina tehdä telttaan ”kasvihuoneilmiön”.

Jotta muutkin voisivat nauttia hienosta telttapaikasta, on tärkeää muistaa ottaa roskat mukaan ja jättää paikka houkuttelevaan kuntoon. Lähtiessäsi jätä leirialue vähintään yhtä hyvään kuntoon kuin se oli saapuessasi. Lue aiheesta lisää blogissa Miksi metsässä ei ole roskiksia?

Lue lisää aiheesta:

 

retkiteltta

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 27 kirjoitusta kategoriassa " Blogi"