BLOGI, RETKEILY, VAELLUS, VINKIT ULKOILIJALLE

Top 5 retkeilykohdetta Helsingin lähistöllä

Tässä olen listannut mielestäni kiinnostavimmat retkikohteet, missä olen käynyt. Kriteerinä minulla oli, että valitsemani kohteet sijaitsevat suhteellisen lähellä pääkaupunkiseutua, jotta niihin olisi mahdollista suunnitella päivämatkan. Useimmat näistä kohteista soveltuvat kuitenkin myös hyvin yön yli retkeilyyn. Lopuksi paljastan myös minkälainen ”bucket list” minulla on retkikohteista, eli missä toivoisin käydä tulevaisuudessa – ja melkein harmittaa että näissä ei ole vielä tultu käytyä.

5. Hanikan luontopolku Espoon Soukassa on mielenkiintoinen rengasreitti merenläheisissä maisemissa. Reitin varrelle on paikoin rakennettu asuintaloja, mutta vielä löytyy vaihtelevaa maastoa, metsää ja kallioita joista voi nauttia. Luontopolun reitti on merkitty maastoon, mutta lähistöllä kulkeva kuntorata voi paikoin hankaloittaa oikean polun valitsemista. Pitää vaan olla valppaana! Parhaat levähdys- ja evästaukopaikat sijaitsevat kallioiden laeilla ja kalliolla Suinonsalmen rannalla. Reitin varrella sijaitsevat kohdetaulut, jotka esimerkiksi kertovat paikan muinaishaudoista ja jääkauden merkeistä, tekevät retkestä todella informatiivisen.

Hanikan luontopolku Soukka

4. Nuuksio kuuluu varmaan monen suosikkeihin, ja myös minun! Reittejä täältä löytyy mistä valita. On myös hyvä muistaa että on olemassa polkuja myös isompien rengasreittien ulkopuolella, jos Nuuksion metsät on muuten tullut koluttua läpi. Esimerkiksi Karjakaivon ja Urjan alueet ovat yleensä vähemmän ruuhkaisia kuin esim. suosituilla rengasreiteillä jotka alkavat Haukkalammesta. Itse päädyn yleensä Nuuksioon kun en halua käyttää matkustamiseen paljon aikaa, mutta kuitenkin saada kohteesta paljon irti.

Teltta Nuuksion metsässä

3. Porkkalaniemen virkistysalue ei ole pinta-alaltaan iso, mutta se ei haittaa. Jos on ikävä merelle, ei tarvitse kuin ajaa Porkkalaan, ja kävellä polkua pitkin ulos Pampskatanin niemelle. Siellä voi loikoilla rantakallioilla nauttimassa panoraamanäkyvyyttä Suomenlahdelle ja seurata Porkkalanselkää ylittäviä veneitä. Kuumalla kesäpäivänä voi myös pulahtaa mereen. Snorkkeli ja maski mukaan, niin voi myös löytää jotain kiinnostavaa pinnankin alta! Illaksi voi istua tulen äärelle nuotiopaikalla, auringon laskiessa horisontin taakse, laineiden liplattaessa…

Porkkalaniemen virkistysalue

2. Meikon erämaa-alueetta voisi kutsua ”Mini-Nuuksioksi”. Ei uskoisi että tämä aika tuntematon, pieni helmi Kirkkonummen metsissä sijaitsee niin lähellä kunnan keskustaa. Polut kulkevat kirkasvetisen Meiko-järven ympäri, ja keittokatoksen löytää Meikosta pohjoiseen sijaitsevan Korsolammen rannalta. Tämä on suosikkini jos haluan tehdä ajallisesti lyhyen retken, mutta täällä saa myös tunnit kulumaan jos haluaa. Tämä on myös loistava kohde jos harrastaa geokätköilyä tai polkujuoksua – vinkki, vinkki! Kunnollista ulkoilukarttaa alueesta ei taida olla painettuna, mutta jo kännykän navigointikartalla löytää perille.

Meikon erämaa-aluetta

1. Repovesi on ehdoton ykkönen. Ainoa käynti teki minuun vaikutuksen! Tämä kansallispuisto sijaitsee noin 190 km Helsingistä, ja sijaitsee top 5 -listani kohteista kauimmaisena. Se on listan kärkipäässä monipuolisuudestaan. Repovedessä on kaikkea: järviä, lampia, metsää ja jylhiä kallioita. Mieleenpainuvaa ovat myös riippusilta, näkötorni sekä kettulossi! Vaikka olisit vasta aloittamassa retkeilyn harrastamista, tai olet jo kokenut eräkävijä, uskoisin että löydät Repovedeltä kiinnostavan kohteen. Majesteettinen Olhavanvuori tekee varmasti vaikutuksen!

Repovesi

BUCKET LIST – TOP 5

5. Valkmusan kansallispuisto
Miksi en ole käynyt jo täällä, kun se on niin lähellä?

4. Kasaberget, Siuntio
69 metrin huippu mahtavalla näköalalla – Tämähän on pakko kiivetä!

3. Vallisaari, Helsinki
Historiaa ja luontoa! Vuosi sitten yleisölle avattu saari on salaperäisyydellään kiinnostava kohde.

2. Sipoonkorven kansallispuisto, Sipoo
Tänne on ollut tarkoitus lähteä niin monta kertaa, mutta aina (jostakin syystä) kohde on vaihtunut loppumetreillä. Tämä on saatava viimein ruksattua!

1. Porkkalan majakkasaari, Kirkkonummi
Oman kunnan logossa esiintyvä Kallbådan majakka on kuntalaiselle tuttu, joten harmittaa että täällä ei ole vielä tultu käytyä. Ohi on tultu veneellä, mutta vielä puuttuu se rantautuminen…

lähiretkeily

KOMMENTIT

Samanlaisia ​​blogeja


+ 27 kirjoitusta kategoriassa " Blogi, Retkeily, Vaellus, Vinkit ulkoilijalle"