Talviretkelle laskiaisena
Nuotiolla paistettu tikkupulla maistuu taivaalliselle, varsinkin kun sen sisään laittaa hieman hilloa ja kermavaahtoa. Talvella kermavaahto kulkee helposti repussa rasiassa ja pilaantumista ei tarvitse pelätä talvisäässä. Kovalla pakkasella ruokatermos on hyvä vaihtoehto, jotta kermavaahto ei jäädy. Laskiaispullan kanssa maistuu erityisen hyvin kuuma kaakao. Katso tikkupullaresepti blogitekstin lopusta!
Valitse retkikohteeksi paikka, missä on tulentekomahdollisuus. Esimerkiksi laavu, kota tai keittokatos ulkoilualueella tai kansallispuistossa on loistava paikka. Myös useiden laskettelukeskusten rinteiden vierustoilla on tulistelupaikkoja ulkoilijoiden riemuksi. Lähiretkeilijän kohdeoppaastamme voit etsiä sinulle sopivimman kohteen.
Päivän aluksi voi kävellä pienen lenkin nauttien luonnosta. Pidemmälle lenkille voi mukaan ottaa kuumaa vettä termarissa ja ruoaksi retkiruokia tai pienemmäksi evääksi esimeriksi Lämmin kuppi -pusseja tai vastaavia pieniä juotavia keittoja. Matkalle voi myös kehitellä pienimuotoisia ja leikkimielisiä kilpailuja tai rasteja, joissa kaikki pääsevät osallistumaan.
Kävelylenkki on mukava päättää nuotiopaikalle ja tunnelmallisen nuotion lämpöön. Jokainen voi ottaa mukaan oman pienen istuinalustan, mutta parempi on ottaa yksi solumuovinen makuualusta, jonka päälle kaikki mahtuvat istumaan vierekkäin.
Kaakaota kannattaa ottaa mukaan varmuuden vuoksi enemmän kuin vähemmän. En ole kuullut, että koskaan olisi liikoja kaakaoita kannettu takaisin retkeltä. Valmiin pullan sijaan voi ottaa mukaan kotona tehdyn tikkupullataikinan ja jokainen voi itse paistaa nuotiolla oman pullansa. Tässä tapauksessa älä missään nimessä unohda hilloa ja kermavaahtoa, joita tikkupulla tarvitsee! Katso tikkupullaresepti alempana.
Päivän päätteeksi voit kutsua ystävät vielä kotiisi saunaan. Jos asunnossasi ei ole saunaa, tutustu lähialueen vuokrasaunoihin tai avoimiin saunoihin. Yksi hyvä vaihtoehto PK-seudulla asuville on Cafe Kuusijärvi Vantaalla.
Ystävän kanssa voi lähteä myös yhdelle kupillilliselle, lue blogi Kutsu ystävä kaakaolle.
Laskiaispullaresepti tikkupullasta
Mukaan tarvitset termospullon ja mukeja. Lusikka hilloa ja kermavaahtoa varten. Istuinalusta. Tulentekovälineet, puukko. Mukaan on hyvä varata myös vaihtosukat ja hanskat sekä kevyt, pieneen tilaan pakkautuva taukotakki.
Tikkupullaresepti:
2 dl nestemäärällä saadaan taikinasta n. 12 tikkupullaa. Taikinan teko on erittäin helppoa: kaikki ainekset sekaisin ja vatkaten. Jauhoja on tarpeeksi, kun taikina ei tartu sormiin. Nuotiopaikalla pyöritä taikinasta sormenpaksuisia pötköjä, jotka kieritetään puutikun ympärille. Kieritä taikina tikkuun niin, että kierteet menevät päällekkäin. Paista tikkupullia mieluiten hiilloksen päällä 10-15 cm etäisyydellä 10-15 minuutin ajan. Tikkupulla on valmis, kun se lähtee helposti tikusta irti. Kun paistunut tikkupulla vedetään pois tikusta, saa tikun jättämään reikään lisättyä hilloa. Jos yrität paistaa liian nopeasti liian kuumassa saat vain pinnalta palaneen ja sisältä raa’an tikkupullan. Maltti on valttia!
- 2 dl maitoa (vesikin käy)
- 3 rkl sulatettua voita tai juoksevaa voita
- ½ tl suolaa
- 3 rkl sokeria
- 2,5 tl leivinjauhetta tai reilu tl kuivahiivaa
- ½ tl kardemummaa
- 5-6 dl vehnäjauhoja
- Hillo ja kermavaahto paistettuun tikkupullaan
Yhdessä ulos syömään ystävänpäivänä
Tänä ystävänpäivänä syödään ulkona – kirjaimellisesti. Ilahduta ystäväsi tai rakkaimpasi ja kutsu hänet nauttimaan illallinen, nuotiokahvit tai pientä iltapalaa luonnon helmaan.
Katso sivuiltamme lisää ruokaideoita ystävänpäivälle. Sieltä löytyy myös kutsu, jonka voi jakaa ystävälle.